VIDEO
Huleveden aiheuttamia haasteita ja tarjoamia mahdollisuuksia
Tulvariskit ja terveysuhat kasvavat
Kun sadevesi ei pääse läpäisemättömiltä pinnoilta imeytymään, se johdetaan yleensä hulevesiverkostoon. Hulevesijärjestelmän tilavuus ei ole kuitenkaan loputon. Kovilla rankkasateilla syntyvä suuri huleveden määrä ei välttämättä mahdu hulevesiverkostoon, jolloin syntyy tulvia. Tämä on haasteena etenkin tiiviisti rakennetuilla, paljon läpäisemättömiä pintoja sisältävillä keskusta-alueilla. Tulvat aiheuttavat paitsi aineellisia haittoja myös terveydellisiä riskejä, etenkin sekaviemäröidyillä ja sellaisilla alueilla, joissa hulevesiverkosto kytkeytyy jätevesiverkostoon. Tulvatilanteissa taudinaiheuttajat pääsevät leviämään tulvaveden mukana alavimmille alueille. Ilmastonmuutoksen myötä sateisuus on kasvanut, rankkasateet ovat yleistyneet ja yleistyvät edelleen, joten tulvien ehkäisemiseksi tarvitaan uusia ratkaisuja.
Epäpuhtaudet kuormittavat vesistöjä
Hulevesien mukana kulkeutuu paljon ihmistoiminnasta aiheutuvia epäpuhtauksia. Katoilta ja pientaloalueiden pihoilta valuva vesi on suhteellisen puhdasta, mutta etenkin vilkasliikenteisillä katualueilla, parkkipaikoilla sekä teollisuusalueilla muodostuva hulevesi kuljettaa mukanaan epäpuhtauksia, kuten raskasmetalleja, öljyjä, teiden sulanapitoaineita, mikromuoveja ja ravinteita. Hulevesiviemärin purkautuessa vesistöön, myös haitalliset aineet päätyvät sinne ja aiheuttavat vesistöjen rehevöitymistä ja likaantumista.
Hulevedestä resurssi – kohti vihreämpää ja viihtyisämpää kaupunkia
Toisaalta hulevettä voidaan käyttää myös resurssina. Sen sijaan, että hulevedet hulevesi johdetaan suoraan hulevesi viemäriin , sitä voidaan hyödyntää imeyttämällä maaperään kasvillisuuden käyttöön tai johtaa esteettisiin hulevesiaiheisiin. Samalla huleveden laatua voidaan parantaa erilaisilla puhdistavilla menetelmillä, jolloin voidaan vaikuttaa vesistöjen hyvinvointiin. Lisäämällä vettä imeyttäviä kasvillisuuspintoja ja ottamalla hulevedet hallintaan, kaupungeista voidaan tehdä vihreämpiä, viihtyisämpiä ja terveellisempiä asuinympäristöjä niin ihmisille kuin muillekin eliöille. Veden ja kasvillisuuden lisääminen kaupunkiympäristöön luo ekologista monimuotoisuutta sekä houkuttelee ihmisiä kaupunkiluonnon äärelle, mikä parantaa niin henkistä kuin fyysistäkin hyvinvointia. Kosteus ja varjostava kasvillisuus on myös olennainen osa kaupunkien lämpösaarekeilmiön torjuntaa, joten hulevesien hyödyntäminen tuottaa moninaisia hyötyjä.
Mikä ihmeen valumakerroin?
Valumakerroin mittaa pintavalunnan määrää
Valumakerroin kertoo, kuinka suuri osa tietylle pinnalle osuvasta sadevedestä muodostuu hulevedeksi, eli ei haihdu tai imeydy pinnan läpi. Jos 100 % sadevedestä valuu pinnalta pois, valumakertoimeksi määritellään 1. Jos taas kaikki pinnalle osuva sadevesi imeytyy, on valumakerroin 0. Käytännössä kaikilta pinnoilta tapahtuu jonkin verran haihduntaa ja jonkin verran pintavaluntaa, jolloin vettä läpäisemättömille katoille ja asfalttipinnoille määritellään yleensä valumakertoimeksi 0,9 ja tiheäkasvuiselle, hyvin vettä maaperään imeyttävälle metsälle 0,05. Mitä vettäläpäisevämpi ja -pidättävämpi pinta, sen pienempi valumakerroin.
Valumakerroin hulevesiverkoston mitoituksen perustana
Valumakerrointa käytetään, kun rakennettavalle alueelle suunnitellaan hulevesiverkoston kokoa. Valumakerroin ei ole tarkka arvo, vaan riippuu monesta tekijästä. Maaperään imeytyvän huleveden määrä riippuu sateen määrästä ja kestosta. Esimerkkisi rankan sadetapahtuman aikana vettä ei ehdi imeytymään maahan yhtä tehokkaasti kuin jos sama sade määrä saavutetaan pitkään jatkuvalla tihkusateella . Myös pintojen kaltevuus vaikuttaa valumakertoimeen – jyrkässä rinteessä vettä valuu enemmän ja nopeammin pinnasta riippumatta.
Pienemmällä valumakertoimella monipuolisia hyötyjä
Valumakerrointa kannattaa pyrkiä pienentämään, vaikka hulevesi järjestelmä olisikin mitoitettu vastaanottamaan koko tontin sadevedet. Pintavaluntaa pienentämällä voidaan vaikuttaa vesistöjen hulevesikuormitukseen, kun sadevedet pysyvät tontilla ja johtuvat hitaammin pienvesiin maavetenä . Vettä läpäisevillä pinnoilla vaikutetaan myös turvallisuuteen, kun pinnoille ei kerry vettä, joka pääsisi jäätymään. Vettä läpäisevät pinnat voivat myös vaikuttaa viilentävästi, mikä tekee tontin mikroilmastosta miellyttävämmän. Kun vesi viipyy tontilla pidempään, se on myös paremmin kasvillisuuden käytössä ja piha pysyy vihreämpänä kuivillakin jaksoilla.
Ruduksen betonikivillä- ja laatoilla valumakerrointa s aada a n pienennettyä myös rinteissä, kun kiveyksen aukotus pysäyttää veden paikoilleen ja antaa sille aikaa imeytyä maaperään. Betonikiveys ei ole myöskään herkkä eroosiolle, kuten vettäläpäisevät sora- tai kivituhkapinnat rinnepaikoilla voivat olla, jos vesiä oteta jo aikaisemmin kiinni ja rinteen suuntaista valuntaa estetä .
Miten hulevesiä hallitaan?
Määrällinen ja laadullinen hallinta
Huleveden hallinnalla pyritään vaikuttamaan sekä huleveden määrään että sen laatuun. Tavoitteena on mahdollisimman pieni määrä pitkän ajan kuluessa hitaasti eteenpäin johdettavaa mahdollisimman puhdasta hulevettä.
Määrällinen hallinta: imeytys, viivytys ja varastointi
Huleveden määrällisellä hallinnalla pyritään ensisijaisesti vähentämään huleveden kokonaismäärää eli imeyttämään sadevettä mahdollisimman paljon, jolloin hulevettä ei synny. Huleveden määrällistä hallintaa voivat olla myös erilaiset huleveden viivyttämisen ja varastoimisen ratkaisut , joilla vesi pidetään pidempään lähellä syntypaik kojaan, ja näin onnistutaan pienentämään tulvariskiä tai ainak i n taittamaan tulvahuippuja valuma-alueen alavimmilla alu
Laadullinen hallinta: epäpuhtauksien poisto
Huleveden laadullisella hallinnalla pyritään poistamaan epäpuhtauksia hulevedestä. Suurin osa hulevesien epäpuhtauksista on sitoutuneena kiintoaineeseen, joten kiintoaineksen poistolla hulevesien laatua pystytään parantamaan huomattavasti. Kiintoainesta voi poistaa hulevesistä muun muassa laskeuttamalla, jolloin veden kulkua hidastetaan siten, että vedessä oleva kiintoaines ehtii laskeutua pohjalle. Silloin se ei kulkeudu hulevesien mukana vesistöihin. Hulevesien suodattaminen tarkoittaa puolestaan sitä, että hulevedet ohjataan jonkin aineen läpi, joka siivilän tavoin kerää kiintoaineksen itseensä veden jatkaessa matkaa.
Mitkä keinot käyttöön?
Yhdistelmäratkaisut tuottavat parhaat tulokset
Parhaat tulokset hulevesien hallintaan saadaan yhdistelemällä erilaisia huleveden hallintaratkaisuja. Sanonnan mukaan pienistä puroista kasvaa iso virta ja se pätee hyvin hulevesien hallintaan. Usealla pienellä ratkaisulla päästään yleensä parempiin tuloksiin niin määrällisesti kuin laadullisestikin, kuin yhdellä suurella ratkaisulla.
Rudukselta löydät toimivat ja monipuoliset hulevesiratkaisut niin pienille kuin suurille alueille. Ruduksen hulevesiratkaisuissa korostuu esteettisen ulkomuodon lisäksi myös käytännöllisyys ja kunnossapidon helppous. On tyylisi sitten moderni, perinteinen tai luonnonmukainen löydät Ruduksen ratkaisukirjastosta varmasti sopivan hulevesiratkaisun!