Tulevaisuuden liikenneasema kestävälle pohjalle

Kun rakenteilla oli ”tulevaisuuden liikenneasema”, kiertotalouskin oli mukana vahvasti. Maa- ja piharakentamisen materiaaleina käytettiin muun muassa Ruduksen Betoroc-mursketta ja uusiomateriaaleista valmistettuja Uuma-Kartanokiviä.

Neste rakensi Tuusulan Hyrylään tulevaisuuden liikenneaseman nimellä kulkevan uudenlaisen liikenneasemakonseptin. Liikenneasema nousi Rykmentinpuistoon, tämän vuoden Asuntomessujen maamerkiksi. Messuilla esitellään tulevaisuuden kaupunkikylä. Liikenneaseman toteutus perustui Tuusulan kunnan, Suomen Asuntomessujen ja KIRAHubin järjestämään ideakilpailuun, jonka voitti modulaarinen ja siirreltävä huoltamorakennus.

Nesteen kylmäasema rudus betoroc ja maisematuotteet 4

Kuva (yllä): Tulevaisuuden liikenneaseman maanrakennuksessa käytettiin Ruduksen Betoroc-mursketta noin 7 000 tonnia. Betoroc on CE-merkitty kierrätystuote, joka valmistetaan käytetystä betonista ja tiilistä.


Nesteen kylmäasema rudus betoroc kreaten otto miettinen

Kuva (yllä): – Kreaten urakkaan kuului periaatteessa kaikki muu paitsi itse huoltamorakennus perustuksesta ylöspäin, vastaava mestari Otto Miettinen sanoo.


Mutta ennen kuin rakennus nousi paikalleen, piti infra- ja maarakentaminen saada valmiiksi. Siitä urakasta vastasi Kreate Oy.
– Urakkaamme kuuluivat Betoroc-täytöt, vesi- ja viemärityöt, kaapeliputkitukset, betonoinnit, asfaltoinnit, kiviasennukset ja siirtonurmi sekä kaasutankkausaseman ja kontin perustukset, vastaava mestari Otto Miettinen luettelee.

Kreatella kiertotalous ja ympäristöasiat korostuvat käytännössä joka hankkeessa.

Urakka valmistui aikataulussaan ennen asuntomessuja.

Tulevaisuuden laatua

Kreaten kiertotaloudesta vastaavan johtajan Tuomo Joutsenojan mukaan liikenneaseman rakennuttajana Neste asetti rakentamiselle korkeat laatuvaatimukset. Samoin edellytettiin, että kiertotalous ja ympäristön näkökulmat otettiin vahvasti huomioon.
– Tosin meillä Kreatella nämä asiat korostuvat käytännössä joka hankkeessa, Joutsenoja sanoo.

Nesteen kylmäasema rudus betoroc ja maisematuotteet 1
Nesteen kylmäasema rudus betoroc ja maisematuotteet 2

Rykmentinpuiston liikenneaseman maanrakennuksessa käytettiin Ruduksen kehittämää ja tuotteistamaa Betoroc-mursketta, joka valmistetaan kierrätysbetonista ja -tiilistä. Betorocia käytettiin koko kentän alueella jakavassa kerroksessa rakennusmateriaalina noin metrin paksuisena kerroksena. Kaikkiaan Betorocia tarvittiin noin 7 000 tonnia.
– Noin kuukauden ajan työmaalle toimitettiin Betorocia kahdella autolla ja logistiikka toimi hyvin, Otto Miettinen kertoo.

Betorocia käytettiin koko kentän alueella jakavassa kerroksessa rakennusmateriaalina noin metrin paksuisena kerroksena.

– Betoroc-mursketta on helppo työstää, se menee tiiviisti paikalleen eikä painu. Esimerkiksi putkikanaaleja kaivettaessa Betoroc pysyy hyvin kasassa ja toimii kentässä hyvin.
– Betoroc sopii erinomaisesti tällaisiin teollisuuskohteisiin, koska sen hyödyntäminen on nykyisillä ympäristölainsäädännöillä mahdollista. Betoroc on materiaalina hyvin kantavaa, joten lopullisesta rakenteesta saadaan todella kestävä. Betoroc sopii näiden teollisuuskohteiden lisäksi erinomaisesti myös muihin maarakennuskohteisiin, lisää Rudus Kierrätyksen tuotepäällikkö Jussi Ukkola.

Nesteen kylmäasema rudus betoroc ja maisematuotteet 5

Uuma – maiseman uusiotuotteet

Rudus on kehittänyt uuden Uuma-maisematuotteiden perheen, jonka tuotteet on nimensä mukaisesti valmistettu uusiomateriaaleista. Ensimmäisenä tuotiin viime vuonna markkinoille Uuma-Kartanokivi. Tulevaisuuden liikenneasemalla sitä käytettiin lähes 860 neliötä.

Nesteen kylmäasema rudus maisematuotteet 3

Kuva (yllä): Nesteen liikenneasema rakennettiin aivan tämän vuoden Asuntomessujen viereen, ikään kuin portiksi alueelle. Messut pidetään elokuussa.
Uuma-Kartanokiveä toimitettiin kohteeseen lähes 860 m2.


Uuma-kivien valmistuksessa korvataan CE-merkityllä kierrätetyllä keinokiviaineksella luonnonkiviaineksia noin 15 prosenttia.
– Olemme tehneet koe-eriä Uuma-kivistä myös käyttäen raaka-aineena kierrätysbetonia. Olisi luontevaa saada kiertoon kaikki omasta tuotannosta syntyvä materiaali ja hyödyntää kenties laajemminkin Betoroc-mursketta pihakivien raaka-aineena, kertoo Ruduksen betoni- ja maisematuotteiden asiakasryhmäpäällikkö Jaani Turunen.

Nesteen kylmäasema rudus maisematuotteet 2

Kuva (yllä): Tulevaisuuden liikenneasema -ideakilpailun voittanut ehdotus perustuu modulaarisuuteen ja siirrettäviin esirakennettuihin konttirakenteisiin.
Uuma-Kartanokivet ladottiin tähän kohteeseen ruutuladonnalla. 


Nesteen kylmäasema rudus maisematuotteet 1

Kuva (yllä): Reunakivilinjan voi päättää madalluskivillä tai vinoamalla suoran kiven päätyä. 


Kattohuopaa asfaltissa

Liikenneasemalla Kreaten käyttämä asfaltti valmistettiin osin myös kierrätysmateriaaleista eli kierrätysasfaltista ja puretuista rakennuksista talteen otetusta kattohuovasta.
– Vaihtoehtoisessa asfaltissamme käytettiin kaksi prosenttia tonnille kierrätettyä kattohuoparouhetta sekä massan valmistukseen 50 prosenttia kierrätysasfalttia.

Nesteen kylmäasema rudus maisematuotteet 4

Kuva (yllä): Upotettavaan betoniseen kadunreunakiveen löytyy täydelliset kaarresarjat, joten kivi taipuu kaikkiin haluttuihin muotoihin. 


– Lisätyllä kattohuoparouheella korvattiin noin 18 prosenttia käytetystä bitumista ja yhdessä kierrätysasfaltin kanssa 59 prosenttia oli kierrättämällä saatua bitumia. Näin ollen neitseellistä bitumia lisättiin 41 prosenttia käytetystä bitumin määrästä, Tuomo Joutsenoja kertoo.

Kierrätysmateriaalien käyttö voi antaa mahdollisuudet uusille innovaatioille.

Kierrätys on innovaatio, ei rajoite

Tuomo Joutsenojan mukaan Rykmentinpuiston liikenneasema on yksi hyvä näyttö siitä, että uusiomateriaalien käyttö ei vaikuta itse rakennustapaan.
– Me otamme Kreatella kiertotalouden huomioon kaikissa projekteissamme. Yksinkertaisimmillaan se on sitä, että hyödynnämme kaiken rakennuspaikalla tulevan ylijäämämaan jo samaisella paikalla ja pidämme huolta massatasapainosta. Kaikki purkujäte kierrätetään niin hyvin kuin mahdollista, Tuomo Joutsenoja sanoo.

– Kierrätysmateriaalien käyttö ei siis rajoita rakentamista, vaan se voi antaa mahdollisuudet uusille innovaatioille.

Nesteen kylmäasema rudus maisematuotteet 5

Kuva (yllä): Kohteessa käytettiin myös monikäyttöisiä betonisia porraskiviä 400 mm pitkänä.


Tuomo Joutsenoja on työskennellyt jo 15 vuoden ajan rakennusalalla kierrätyksen parissa, ennen Kreatea hän työskenteli 11 vuotta Ruduksella. Kiertotalous kehittyy koko ajan, mutta Joutsenojan mukaan rakennusmateriaalien valinnassa raha kuitenkin ratkaisee vielä aivan liian paljon.
– Kierrätysmateriaalien ympäristöystävällisyyttä ja kestävyyttä pitäisi arvostaa hintaa enemmän. Nyt uusiotuotteiden tulee olla muita vaihtoehtoja edullisempia, jotta niitä käytetään. Eihän se niin saa olla.


Ruduksen toimitukset:


Lisätietoja:

Rudus Oy

Jussi Ukkola, tuotepäällikkö
Rudus Kierrätys
044 260 7806
jussi.ukkola(at)rudus.fi

Jaani Turunen, asiakasryhmäpäällikkö, maisemasuunnittelija
Betonituotteet, Maisematuotteet
040 8484 255
jaani.turunen(at)rudus.fi

Kreate Oy

Tuomo Joutsenoja, johtaja
Kiertotalous
0400 929 149
tuomo.joutsenoja(at)kreate.fi

 


RudusPro

020 447 711 / vaihde
Rakennusmateriaalit