Elpo-talotekniikkahormi on päivittynyt vuosien varrella vastaamaan talotekniikan ja rakentamisen kulloisiakin tarpeita. Tuotekehityksen ja jokaisen yksittäisen suunnitteluprojektin lähtökohtana on kuitenkin aina ollut tuoda tehokkuutta, säästöä ja järkevyyttä talotekniikan toteuttamiseen.
Alun perin talotekniikkaa sisältävän elementtituotteen kehittäminen oli jo itsessään innovaatio. Ensimmäisestä tuotteesta lähtien Elpo-asiantuntijat ovat seuranneet tarkasti rakennusalan kehitystä ja tarpeita usein jopa askeleen edellä. Tiivis vuorovaikutus ja aito keskustelu suunnittelijoiden ja työmaiden kanssa varmistaa, että tuote vastaa jatkuvasti kehittyviä tarpeita parhaalla mahdollisella tavalla.
Elpo on kehittynyt LVI-tekniikan kanssa samaa huimaa tahtia
30 vuodessa LVI-tekniikka on ottanut melkoisia kehitysharppauksia. Elpo-hormi on samalla mukautunut niin, että siihen todella mahtuu valtava määrä erilaista tekniikkaa ja ratkaisuja. Mitä mutkikkaampi ja haastavampi talotekniikkaputkisto, sitä paremmin Elpo-hormi pääsee oikeuksiinsa. Kun vaikkapa ilmanvaihtojärjestelmä vaatii runsaasti pienikokoisia putkituksia, Elpon vahvuudet ja suunnitteluosaaminen pääsevät loistamaan.
Työmaalla ei onneksi tarvitse murehtia Elpo-hormin haastavasta tekniikasta. Asennus nimittäin on silti helppoa, ja Ruduksen asiantuntijat tulevat mielellään työmaalle opastamaan asennuksessa. Työmaapalvelu auttaa missä tahansa Elpo-hormeihin liittyvissä asioissa asennuksesta käyttöönottoon aina siihen asti, että asukkaat ovat varmasti tyytyväisiä uuteen kotiinsa.
Ruduksen betoniosaaminen vie Elpon kohti vähähiilisempää rakentamista
Kun Elpo-hormin kehittänyt Elpotek Oy tuli osaksi Rudus-konsernia, Ruduksen betoniosaaminen vei Elpo-hormin materiaalipuolta uudelle tasolle. Nyt uusimpana betoni-innovaationa Rudus kehittää entistä vähähiilisempää betonia, jota parhaillaan testataan myös Elpo-hormien valmistukseen.
Rakentamisen hiilijalanjäljen pienentäminen on kaikkien rakennusalan toimijoiden tavoitteena, myös meillä Ruduksella. Samalla kun Elpo-hormi kehittyy paremmaksi ja teknisemmäksi tuotteeksi, se muuttuu myös askel askeleelta vähähiilisemmäksi. Olemme tehneet pitkää kehitystyötä tuotteidemme hiilijalanjäljen minimoimiseksi, kuten ottaneet käyttöön vähähiilisempiä materiaaleja, vähentäneet kuljetuspäästöjä ja pienentäneet tuotannon energiankulutusta.
Innovoimme paremman suunnittelun ja turvallisemman rakentamisen hyväksi
Elpon kehitysaskeleet alkavat yleensä joko työmaan toiveesta tai suunnittelijan tarpeesta.
Elpo-hormi kehitettiin alun perin suunnittelijoiden omassa työssään havaitsemaan tarpeeseen, ja suunnittelijoiden ammattitaitoa arvostetaan meillä suuresti edelleen. Suunnittelijoiden arjen ymmärtäminen ja oman suunnitteluhenkilöstömme jatkuva kouluttautuminen varmistaa, että pystymme kehittämään tuotetta jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin.
Viime aikoina olemme ratkoneet muun muassa Elpo-tuotteiden kosteudenhallintaa ja säältä suojaamista Suomen haastavissa sääoloissa. Asiakkailta tulleiden toiveiden ja palautteiden perusteella lähdimme miettimään entistä parempia ratkaisuja, joita nyt testataan ja jatkokehitetään yhdessä asiakkaiden kanssa. Tiiviillä yhteistyöllä varmistamme, että pystymme ratkomaan asiakkaiden aitoja ongelmia ja helpottamaan työmaan arkea.