Millaista on reissutyö Ruduksella? Juha kertoo arjestaan murska-asemalla

Ruduslaisella Juha Kangaksella on takanaan 13 vuotta reissutyössä. Vuosien aikana Juha on saanut kokea ja nähdä Suomea työarjen kautta.
– Olen urani aikana käynyt 73 paikkakunnalla Suomessa, avartaa Juha reissutyön hyviä puolia.

Murskaus on monipuolista hommaa

Juha kertoo, että hän valmistui armeijan jälkeen sähköasentajaksi, mutta päätyi ystävän pyynnöstä töihin murskausalalle.
– Tällä tiellä ollaan vieläkin, toteaa Juha ja jatkaa kertomalla, että murskausalalla kiehtoo töiden monipuolisuus.
– Työt eivät tunnu pakkopullalta, kun päivään mahtuu vaihtelevuutta, kertoo Juha pitkästä kokemuksestaan työn parissa.

Juhan mukaan työn monipuolisuus rakentuu sekä fyysisestä tekemisestä että luovuuden harjoittamisesta työn suunnittelun parissa.
– Nautin siitä, että saan itse miettiä, miten jostain murskausprosessista saa tehtyä toimivan pitkällä tähtäimellä, kertoo Juha.

Juhakangas1 920

Juhan mukaan työ on loppupeleissä kevyttä – ainoastaan huollot ovat raskaita, kun joutuu vääntämään ja nostelemaan eri koneen osia. Murskaustyössä tarvitaankin hieman näppäryyttä.
– Työnkuvaan kuuluu koneiden korjaaminen niiden hajotessa. Joskus vian saa korjattua 5 minuutissa, toisinaan huoltoon saattaa mennä koko päivä, avaa Juha arjen todellisuutta.

Juhan mukaan arki murskalaitoksella on loppujen lopuksi melko tavallista.
– Eihän työ ja arki murskalla eroa millään tavalla niin sanotusta normaalista arkityöstä. Kun koneet toimii niin kuin pitää, voi istahtaa alas, keskittyä tarkkailuun ja ottaa kupposen kahvia, toteaa Juha.

Vaikka murskien suhteen olisi huonompi päivä, niin meidän porukassa lentää silti huumori.

Reissutyössä asutaan ja työskennellään saman porukan kesken

Reissutyössä asutaan ja tehdään töitä saman porukan kesken. Juha kertoo, että häneltä kysytään usein, miten vapaa-aikaa vietetään murskalla. Juhan mukaan reissutyö ei rajoita tavallista vapaa-ajan viettoa.
– Murskalla voi tehdä ihan perusarkisia asioita. Käyn kuntosalilla ja tapaan kavereita, kertoo Juha.

Majoittuminen murskalla on järjestetty murskalaitoksen yhteyteen. Juha kertoo, että jokaisella on oma parakki, jossa on sänky ja keittiö. Pesutila jaetaan muiden kanssa. Näin suomalaisittain varustelutaso on riittävä saunaa myöten.
– Itse tulee käytyä joka päivä työvuoron jälkeen saunassa, toteaa Juha.

Juhakangas2 920

Työporukka on Juhan mielestä reissutyön parhaita puolia

Juha nauttii siitä, että saa työskennellä ja viettää vapaa-aikaa samojen ihmisten kanssa.
– Meistä muodostuu ikään kuin pieni perhe. Pystyy puhumaan kaikista henkilökohtaisistakin asioista eikä tarvitse minkään asian kanssa olla yksin, kertoo Juha tiiviin porukan hyvistä puolista.

Juuri työporukka on Juhan mielestä reissutyössä parasta. Juha kertoo, että porukassa säilyy leppoisa meininki, kun kukaan ei ota työtä liian raskaasti.
– Vaikka murskien suhteen olisi huonompi päivä, niin meidän porukassa lentää silti huumori. Ei saa ottaa liikaa painetta, vinkkaa Juha.

Eihän työ ja arki murskalla eroa millään tavalla niin sanotusta normaalista arkityöstä.

Mitä reissutyöläinen ikävöi?

Juhan mukaan reissutyössä tulee ikävä läheisiä, mutta tiivis yhteydenpito auttaa kaipuussa. Myös joustavuus porukan kesken puolin ja toisin auttaa, jos tarvitsee kotipuolessa järjestellä asioita.
– Puhelimella saa pidettyä yhteyttä läheisiin ja jos laitos on lähempänä kotoa voi piipahtaa siellä tarpeen vaatiessa, sanoo Juha.



Lisää ruduslaisten tarinoita löydät täältä:

RudusPro

020 447 711 / vaihde
Rakennusmateriaalit