Kivenpyörittäjä-palkinto rakennuttajainsinööri Raija Tevaniemelle

Tiimityön ja laadun puolustaja

Raija Tevaniemellä on vastuullaan Tampereella laajoja ympäristörakenteita suunnittelusta rakennuttamiseen, tuoreena esimerkkinä Ranta-Tampella. – Isojen kokonaisuuksien hallinta on minulle ilo ja etu, Tevaniemi sanoo.

Rakennusinsinööri Raija Tevaniemellä on poikkeuksellinen ura Tampereen kaupungilla. Hän aloitti 1986 suunnitteluinsinöörinä, sittemmin suunnittelutiimin vetäjänä ja vuodesta 2002 hän on toiminut rakennuttajainsinöörinä.
– On ehdoton etu, että saan olla isoissa projekteissa mukana jo niiden suunnittelussa ja sen jälkeen vastata myös rakennuttamisesta. Näin pääsen jo suunnitteluvaiheessa vaikuttamaan siihen, miten ympäristöä lopulta rakennetaan, Raija Tevaniemi sanoo.

Kivikauden avaus 2021_3

Kuva: Rudus myönsi vuoden 2021 Kivenpyörittäjä-palkinnon Tampereen kaupungin rakennuttajainsinööri Raija Tevaniemelle. Hän vastaa isojen alueiden kuten Ranta-Tampellan suunnitteluttamisesta ja rakennuttamisesta. Kivenpyörittäjän valinnalla halutaan tuoda esiin ammattitaitoista ja laadukasta ympäristörakentamista.


– Itse olen taustaltani infrarakentamisen ammattilainen, mutta meillä on kaupungilla hyvä tiimi ja hyödynnän muiden erityisalojen, kuten viherrakentamisen kollegoiden asiantuntemusta. Vastaan kuitenkin kokonaisuudesta.

Kollegat ja kumppanit arvostavat Raija Tevaniemeä päämäärätietoisena, ammattitaitoisena rakennuttajana, joka toimii hyvässä yhteistyössä eri osapuolten kanssa ja arvostaa laatua. Rudus Oy myönsikin vuoden 2021 Kivenpyörittäjä-palkinnon Raija Tevaniemelle. Kivenpyörittäjän valinnalla halutaan tuoda esiin ammattitaitoista ja laadukasta ympäristörakentamista. Palkinto on myönnetty vuosittain vuodesta 2001 alkaen.

Ei meillä ole varaa tehdä kertakäyttötavaraa.

Laatua ja kiertotaloutta

Raija Tevaniemi sanoo ottavansa valinnoissaan aina laadun huomioon, ”vaikka riskillä”.
– Rakennusmateriaalien valinnassa täytyy tietysti miettiä, minne materiaali tulee ja mihin tarkoitukseen. Ei sivutien reunoihin graniittia tarvita, mutta keskustassa rakentamisen pitää olla näyttävää ja laadukasta.
– Kivirakentamisessa arvostan kotimaisuutta. Jos tulee ongelmia, on helpompi selvittää asioita kotimaisen toimijan kanssa. Kyllä sillekin pitää arvo laskea.

Kivirakentamisessa arvostan kotimaisuutta.

Kierrätys on Raija Tevaniemelle tärkeää. – Ei meillä ole varaa tehdä kertakäyttötavaraa, hän sanoo.
– Tiedän, mitä Tampereella milloinkin puretaan ja minkälaisia kierrätysmateriaaleja on tulossa käyttöön. Näin ne voidaan ottaa huomioon jo uutta suunnitellessa.

Kivikauden avaus 2021_2

Kuva: Raija Tevaniemi on mukana Tampereen kaupungin Viiden tähden keskusta –kehitysohjelmassa rakennuttajan roolissa. – Hanke on nyt jo saanut isoja muutoksia Tampereen keskustassa ja uusia ideoita kehitellään jatkuvasti niin keskustan yrittäjien, asukkaiden kuin ympäristön suhteen, Tevaniemi sanoo.
– Infra- ja viherrakentamisen pitäisi kulkea enemmän käsi kädessä. Ei ole olemassa esimerkiksi vain katuja ja vain puistoja, vaan pitää ottaa kokonaisuus huomioon. Vastakkainasettelun sijasta olisi hyvä kuunnella toisiamme.


Esimerkiksi Tampereen ratikan alta Hämeenkadulta purettuja nupukiviä on nyt Ranta-Tampelassa ja reunakiviä muurikivinä sekä istuinpenkkeinä. Kanavan elementtiseinän metallimuotti toimii nyt suosittuna kiipeilyseinänä kanavan Tammerkosken puoleisessa Nyrkkäkallionpuistossa.
– Rantatunnelin myötä autoliikenne poistui toiselta Näsinsillalta. Sanoin sen purkamisen tulevan kalliiksi, joten mietittiin maisemasuunnittelijoiden kanssa muuta ratkaisua. Nyt silta muuttuu puistomaiseksi maisemasillaksi kaupunkilaisten käyttöön. Sanoisin, että siitä tulee onnistunut uusi siltaratkaisu, Raija Tevaniemi kertoo.

Maisemasillan viereen näköalahissiksi tulee Paasikiventieltä puretun ylikulkusillan entinen hissi.
Ranta-Tampella on osa Tampereen kaupungin Viiden tähden keskusta -kehitysohjelmaa. Sen tavoitteena on rakentaa ja uudistaa Tampereen keskustaa palvelemaan yhä useampia asukkaita ja yrityksiä sekä luoda elävää kaupunkiympäristöä maisemiin, joissa viihdytään. Raija Tevaniemi on mukana kehityshankkeessa rakennuttajan roolissa ja suunnitteluvaiheessa sekä toteuttaa että valvoo hankkeiden toteutusta resurssiensa mukaan.
– Kehityshankkeella on suuri merkitys keskustan kehittämiselle ja tuleville ratkaisuille. Hanke on nyt jo saanut isoja muutoksia Tampereen keskustassa ja uusia ideoita kehitellään jatkuvasti niin keskustan yrittäjien, asukkaiden kuin ympäristön suhteen.

Ei sivutien reunoihin graniittia tarvita, mutta keskustassa rakentamisen pitää olla näyttävää ja laadukasta.

Hyvä tiimi toimii

Raija Tevaniemi painottaa rakennuttajan roolissa eri osapuolten hyvän yhteistyön merkitystä onnistuneen lopputuloksen kannalta.
– Kompromisseja joutuu aina tekemään, mutta hyvä tiimi on avainsana. Alalla pitkään toimineena hakee ympärilleen ihmisiä, joiden kanssa asiat sujuvat ja ymmärretään toisiamme. Ammattiosaajien verkostossa tiedän, keneen otan yhteyttä ja voin sen jälkeen luottaa asioiden hoituvan. Innostun helposti ja olen välillä vähän kärsimätönkin. Haluan, että asiat etenevät. Ehkä juuri siksi kiireelliset työt tulevat minun pöydälleni.

Kivenpyörittäjän valinnalla halutaan tuoda esiin ammattitaitoista ja laadukasta ympäristörakentamista.

Raija Tevaniemeä kiitetään myös siitä, että hän ymmärtää työmaiden toiminnan.
– Jos työmaalla tulee joku ongelma, lähden aina paikan päälle. Katsotaan tilanne, keskustellaan ja kuunnellaan toisiamme ja ratkaistaan asia yhdessä.
– Infra- ja viherrakentamisen pitäisi yleisestikin ottaen kulkea enemmän käsi kädessä. Ei ole olemassa esimerkiksi vain katuja ja vain puistoja, vaan pitää ottaa kokonaisuus huomioon. Vastakkainasettelun sijasta olisi hyvä kuunnella toisiamme.

Rakennuttajainsinööri Raija Tevaniemi, Tampereen kaupunki

  • Rakennusinsinööri, Tien- ja vesirakentamisen opintosuunta
  • Rakennuttaja RAP -pätevyys
  • Tampereen kaupungin suunnitteluinsinööri 1988–2002, rakennuttajainsinööri 2002–
  • Tuoreimpia työreferenssejä: Viiden Tähden keskustan järveltä- järvelle -hankkeeseen kuuluvien Ratinanrannan, Laukonsillan, Vuolteentorin, Vapriikinraitin ja Ranta-Tampellan alueen siltojen, kanavan ja yleistenalueiden toteuttaminen sekä Viinikanlahden asemakaavan valmisteluun liittyvän teknisensuunnittelun ohjaaminen
  • Aiemmin muun muassa Vuoreksen puistokadun ja Särkijärvensillan toteuttaminen 

Kivikausi on avattu – jo 20. kerran!

Kivikauden avajaiset

Vuoden Kivenpyörittäjä julkistettiin Kivikauden avajaiset -virtuaalitapahtumassa 23.4.2021. Tapahtumasta on tulossa uutinen sekä videotallenne Rudus Pron Ajankohtaisiin vkolla 17.
Tervetuloa videon kautta tunnelmoimaan. Isäntänä tapahtumassa Ville Myllyrinne:


Tutustu lisää:


Teksti: Leena-Kaisa Simola
Kuvat: Marjaana Malkamäki


RudusPro

020 447 711 / vaihde
Rakennusmateriaalit