Toimitusjohtaja Mikko Vasama: Vähähiilisyys ja digitaalisuus kehityksen kärjet

– Koko kiviaines- ja betoniala on nyt vahvassa murroksessa. Rudus on ollut alan edelläkävijänä tekemässä työtä ympäristön hyväksi ja ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi – ja tätä työtä riittää edelleen paljon.

Näin sanoo Ruduksen tuore toimitusjohtaja DI Mikko Vasama (45). Hän aloitti tehtävässään helmikuun alussa. Tänä vuonna hänelle tulee täyteen viisi vuotta Ruduksen palveluksessa. Aikaisemmin hän toimi Ruduksen Betoni- ja kivimateriaalit toimialajohtajana vastuualueenaan valmisbetoni-, kiviaines- ja kierrätysliiketoiminta.

Rudus mikko vasama 2

Kuva: – Ruduksella on ollut ja tulee olemaan merkittävä rooli betonialan suunnannäyttäjänä, toimitusjohtaja Mikko Vasama sanoo.


Vasama sanoo olleensa ”betonimies” jo parikymmentä vuotta. Rudukselle hän siirtyi Ruskon Betonilta seitsemän vuoden uran jälkeen.
– Kyllä nämä viisi Ruduksen vuotta ovat olleet vauhdikkaita. Tehtävät ovat vaihtuneet, vastuu kasvanut ja olen saanut perehtyä uusiin liiketoiminnan alueisiin. Kai minut on heitetty altaan syvään päähän pariin kertaan, Vasama myhäilee.

Katse vahvasti tulevaisuuteen

Rudus on perinteikäs, yli satavuotias yritys. – Vanhempi kuin itsenäinen Suomi, Vasama huomauttaa.
– Perinteisiin on hyvä nojata, mutta Ruduksen asema Suomen johtavana kivipohjaisten rakennusmateriaalien valmistajana on saavutettu kehittämällä ja uudistamalla yritystä – ja niin minäkin aion jatkaa. Ei saa katsoa liikaa taaksepäin, vaan aina on oltava valmis muutokseen.

Rudus mikko vasama 4

– Ruduksen johto on viime aikoina tehnyt muutoksia, jotta on pysytty kehityksessä mukana ja jopa edellä. Ihmisethän kuitenkin kaiken työn tekevät ja meillä on siinä suhteessa erinomaiset resurssit. Täällä on tehty hyviä rekrytointeja ja henkilökunnan koulutukseen on panostettu. Rudukseen onkin kertynyt laaja joukko oman erityisalansa ammattilaisia sekä paljon vahvaa tietotaitoa, mistä on paljon hyötyä asiakkaiden kohtaamisissa.

Vasaman mukaan Ruduksessa on viime vuosina panostettu myös asiakaslähtöisyyteen.
– Haluamme antaa asiakkaillemme uusia ratkaisuja ja olla mukana heidän arjessaan työmailla. Yhteistyö on ensiarvoisen tärkeää ja molemmat osapuolet hyötyvät rakentavasta vuoropuhelusta.

Ruduksen asema Suomen johtavana kivipohjaisten rakennusmateriaalien valmistajana on saavutettu kehittämällä ja uudistamalla yritystä.

Vastuullisuus määrittää toimintaa

Ikoni betoniauto vih

Rudus aikoo puolittaa koko arvoketjunsa päästöt vuoteen 2035 mennessä. Hiilineutraaliutta yritys tavoittelee vuoteen 2050 mennessä. Rudus on koko toimitusketjun huomioivalla hiilijalanjälkilaskennallaan toimialansa edelläkävijöiden joukossa. Toimintaa ohjaa Concrete Acts! -ympäristövastuuohjelma.
– Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten Ruduksessa ajatellaan laajemmin kuin vain oman tuotannon näkökulmasta ja tehdään enemmän kuin pykälien mukaan vaaditaan. Rudus Lumo -ohjelma osoittaa, että Rudus haluaa tosissaan toimia ympäristön hyväksi. Me toimme myös ensimmäisenä alalla vihreän betonin Suomen markkinoille.

– Ympäristöasiat ovat yksi osa Ruduksen vastuullisuutta samalla tavalla kuin työturvallisuus. Myös henkilökunta on oppinut arvostamaan ympäristötekoja eli samanlainen asenteen muutos on tapahtunut kuin aikanaan työturvallisuuden edistämisessä. Olemme erityisesti turvallisuuden kehittämisessä saaneet myös paljon tukea emoyhtiöltämme CRH:lta.

Työnilo ja omistajuus ovat työkulttuurimme perusarvoja.

– Vastuullisuus korostuu nykyisin myös asiakkaiden kanssa keskustellessa yhä useammin. Se varmaan vaikuttaa jo ostopäätöksiin. Asiakkaat toivovat nykyisin myös apua omien vastuullisten päätöstensä teossa.

Vähähiilisyyden lisäksi Ruduksen keskeisenä kehityskohteena on digitalisaatio.
– Digitaalisten työkalujen pitää olla edistyksellisiä ja toimivia sekä palvella asiakkaita aina vaan paremmin. Muuten yritys ei pysy alan kilpailussa mukana.

Vastuullisuus korostuu myös asiakkaiden kanssa keskustellessa yhä useammin.

Hyviä tekijöitä tarvitaan

Vasama korostaa yhteistyön merkitystä erilaisilla foorumeilla, kuten eri järjestöjen ja oppilaitosten kanssa.
– Betonin valmistus on samanlaista eri puolilla maailmaa, kiveä rikotaan ja myllyt pyörivät. Näin ala tarjoaa hyvät mahdollisuudet edetä uralla myös kansainvälisesti. Mutta alalle tarvitaan lisää nuoria, hyviä tekijöitä. Ilman heitä ei ala, eikä Ruduskaan jatkossa pärjää.

Rudus mikko vasama 3

Kuva: – Vastuullisuus ohjaa Ruduksen kaikkea toimintaa ja ympäristövastuuohjelmammekin on tarkkaan mietitty kokonaisuus, Vasama sanoo.


Rudus on iso työnantaja, henkilökuntaa on nykyisin jo lähes tuhat.
– Meillä on Ruduksessa hyvä yhteishenki ja jokaisen työ on merkityksellistä. Työnilo ja omistajuus ovatkin työkulttuurimme perusarvoja. Työssä ja tiimeissä kannattaa kuitenkin pitää aina vähän pilkettä silmäkulmassa. Haastavia asioita tulee eteen meillä kaikilla lähes päivittäin, mutta yhdessä päästään aina eteenpäin.

Mikko Vasama näkee Ruduksen tulevaisuuden hyvin positiivisena ja valoisana.
– Menestyksen avaimet ovat omissa käsissämme ja hyviä kehitysideoita kuuntelen aina mielelläni. Jos emme tällä porukalla onnistu, niin sitten ei millään.

Rudus mikko vasama 1

Kuva: Mikko Vasamalla on mökki Tammisaaren saaristossa. – Parhaiten rentoudun mökillä ja veneilemällä merellä tai hiihtämällä Lapissa. Kolmen tyttären huoltaminen ja harrastukset ottavat oman aikansa, mutta yritän ehtiä huolehtimaan omasta kunnostanikin.


DI Mikko Vasama

  • syntymävuosi: 1976
  • kotipaikka: Porvoo

Työkokemus

  • Rudus Oy: toimitusjohtaja 2/2022 –
  • Rudus East Oy: toimitusjohtaja 11/2019 – 1/2022
  • Palovuoren Kivi Oy: hallituksen puheenjohtaja 10/2019 –
  • Rudus Oy: toimialajohtaja, johtoryhmän jäsen 9/2017 – 10/2019 ja aluejohtaja 7/2017 – 9/2017
  • Ruskon Betoni: myyntijohtaja: 5/2013 – 6/2017 ja laatu- ja myyntipäällikkö 5/2010 – 5/2013
  • Semtu: osastopäällikkö, osakas ja hallituksen jäsen (viimeisimmät tehtävät) 1/2003 – 5/2010
  • NCC: työmaa-/kehitysinsinööri 1997 – 2002

Koulutus

  • Teknillinen korkeakoulu: DI, rakennustekniikka 1996 – 2002
  • Chalmers University of Technology (Göteborg): maisteri, rakennustekniikka 1999 – 2000

Luottamustoimet

  • Suomen Betoniyhdistys ry: hallituksen jäsen 4/2017 – 6/2020
  • Betoniteollisuus ry: valmisbetonivaliokunnan puheenjohtaja: 6/2016 –
  • ERMCO (European Ready Mixed Concrete Organisation): hallituksen jäsen 1/2017 –

Teksti: Leena-Kaisa Simola
Kuvat: Olli Urpela


RudusPro

020 447 711 / vaihde
Rakennusmateriaalit