Soranottoalueilla ja kalliolouhoksilla voidaan lisätä aktiivisesti hiilensidontaa luonnon monimuotoisuuden edistämisen rinnalla. Tämä ilmenee Ruduksen teettämästä tuoreesta selvityksestä, joka on aiheesta ensimmäinen Suomessa ja maailmaltakin dokumentoitua tutkimustietoa löytyy erittäin vähän.
Ruduksen LUMO-ohjelma on jo lähes kymmenen vuotta edistänyt luonnon monimuotoisuutta maisemoimalla kiviainesten ottopaikkoja muun muassa soranottoalueita ja kalliolouhoksia. Nyt ilmastonmuutoksen hillintään ja siihen sopeutumiseen on otettu yksi näkökulma lisää selvittämällä, miten näillä alueilla voitaisiin lisätä aktiivisesti myös hiilensidontaa. Raportin mukaan mahdollisuuksia on monia.
– Tutkimuksen tärkeyttä ei tarvitse perustella, koska elämme ilmastokriisin ja luonnon monimuotoisuuden katoamisen keskellä. Selvityksessäni nämä molemmat näkökulmat yhdistyvät, sanoo opinnäytetyönsä Itä-Suomen yliopistossa tekevä Sanni Rauhala.
Kuva: Sanni Rauhala teki osana opinnäytetyötään myös kokeellisia tutkimuksia, joista arvioidaan laskennallisesti eri kasvilajien vaikutuksia soranottoalueen hiilensidontakykyyn.
– Kiviainesalueiden jälkihoidolla ja oikeilla valinnoilla voidaan vaikuttaa siihen, kuinka paljon alue jatkossa sitoo hiiltä. Metsittämisen sijaan on syytä hakea muitakin vaihtoehtoja sekä luonnon monimuotoisuuden että hiilen sidonnan kannalta, muistuttaa Ruduksen ympäristöasiantuntija Heli Kanto.
Kiviainesten ottopaikoilla on monia mahdollisuuksia lisätä aktiivisesti myös hiilensidontaa.
Avoimet alueet ja lahopuut sitomaan hiiltä
Avointen alueiden häviäminen uhkaa Suomen luonnon monimuotoisuutta, ja kiviainesalueilta puolestaan löytyy näitä avoimia alueita. Avoimilla alueilla elää muun muassa uhanalaisia kasvi- ja hyönteislajeja.
– Avointen alueiden säilyttäminen on ensiarvoisen tärkeää ja niillä voi olla myös potentiaalia sitoa hiiltä. Alueilla elävät paahdekasvilajit kuljettavat syvälle ulottuvilla juurillaan maaperään orgaanista ainesta ja sen mukana hiiltä. Tämä voi edesauttaa maaperän pitkäaikaisten hiilivarastojen syntymisessä soranottoalueilla, Sanni Rauhala kertoo.
Kuva: Avoimilla alueilla elävät paahdekasvilajit kuljettavat syvälle ulottuvilla juurillaan maaperään orgaanista ainesta ja sen mukana hiiltä. Orgaanisen aineksen määrää tutkittiin laboratoriossa maaperänäytteistä.
Myös sienijuurisymbioosi paahdealueiden kasvien juuristossa edesauttaa orgaanisen aineksen määrän kasvua maaperässä.
– Hiilensidonnan näkökulmasta voisi olla kannattavinta jakaa soranottoalueen maisemointi kasvuolosuhteiden mukaisesti. Paahdealueiden lisäksi voisi olla puuttomia tai vähäpuustoisia niittyjä tai ketoja sekä lisäksi metsitettyjä alueita, Rauhala toteaa.
Maa-ainesalueiden jälkihoidossa voisi ottaa käyttöön termin hiilimaisemointi.
Myös lahopuiden merkitys nousi selvityksessä esille sekä luonnon monimuotoisuuden että hiilivarastojen näkökulmasta.
– Lahopuut lisäävät paahdealueiden monimuotoisuutta ennen kaikkea hyönteishotelleina. Lisäksi lahopuun sisältämä hiili voi olla viileissä olosuhteissa varastoituneena puuhun pitkään. Hiili kuitenkin vapautuu lahopuusta aikanaan hajotustoiminnan myötä. Esimerkiksi kaupungeista peräisin olevat lahopuut lisäisivät alueen kokonaiskestävyyttä kiertotalouden kautta.
Kohti hiilimaisemointia
Vaikka Sanni Rauhalan osana opinnäytetyötään tekemä selvitys on vasta alustava, pitää Heli Kanto tuloksia jo hyvin kannustavina.
– Avointen alueiden tärkein arvo on luonnon monimuotoisuuden vahvistamisessa. Selvitys kuitenkin osoittaa, että paahdealueen kasvillisuudella on merkitystä myös hiilensidonnan kannalta. Hiilensidonnan näkökulmasta heinätkin ovat potentiaalisia hiilinieluja, ja lisäksi ne kasvattavat maaperän hiilivarastoa suuren juuristonsa avulla, Heli Kanto sanoo.
Kuvat: Kuopion Norossa paahderinteeseen kylvetty ja istutettu kasvillisuus on runsastunut vuosi vuodelta täydennyskylvöjen ja luontaisen leviämisen avulla.
Selvityksessä nousi esille myös kosteikkojen potentiaali hiilensidonnan näkökulmasta. Kosteikot ovat luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaita elinympäristöjä, ja kosteikkokasvillisuus sitoo myös hiiltä.
Sanni Rauhala tuo selvityksessään esiin uuden termin: hiilimaisemointi.
– Maataloudessa on käytössä termi hiiliviljely. Sillä tarkoitetaan viljelymenetelmiä, joiden avulla saadaan sidottua hiiltä mahdollisimman tehokkaasti esimerkiksi peite- ja kerääjäkasvien avulla. Vastaava termi maa-ainesalueiden hoidossa voisi olla hiilimaisemointi, Rauhala sanoo.
Avointen alueiden säilyttäminen on ensiarvoisen tärkeää.
Hiilimaisemoinnille riittää Suomessa kohteita. Ympäristöministeriön mukaan Suomessa on tällä hetkellä noin 5 000 voimassa olevaa maa-ainestenottolupaa. Luvat mahdollistavat noin 1 000 miljoonan kiintokuution ottamisen. Ruduksella on noin tuhat hehtaaria maa-ainesalueita, ja yksittäisten maa-ainesalueiden pinta-ala vaihtelee alle hehtaarista useaan kymmeneen hehtaariin.
– Rudus maisemoi vuosittain useita kiviainesalueita ja osaa alueista maisemoidaan jo ottotoiminnan aikanakin. LUMO-ohjelman keskeinen tavoitehan on, että luonto on toimipisteissämme monimuotoisuuden kannalta arvokkaampaa kuin sen alkaessa. Samalla pyrimme myös tehostamaan hiilensidontaa ja vaikuttamaan sitä kautta ilmastonmuutoksen hillintään. Nyt meillä on lisää tietoa ja konkreettisia esimerkkejä tästäkin näkökulmasta, Heli Kanto toteaa.
Lisätietoja:
Rudus Oy
Ympäristöasiantuntija Heli Kanto
020 447 4121
heli.kanto(at)rudus.fi
Itä-Suomen yliopisto
Maisteriopiskelija (ympäristötiede) Sanni Rauhala
040 065 6156
sannirau(at)student.uef.fi
Tutustu alla:
Teksti: Leena-Kaisa Simola
Kuvat: Heli Kanto / Rudus Oy