Redin Majakan betonivalut sujuivat ilman yllätyksiä

Näin tuumaa SRV:n työmaapäällikkö Juha Leivonen, kun 35 kerrosta on saatu harjakorkeuteen ja välipohjien paikkallavalut ovat valmiit.
– Huolella yhdessä suunniteltiin ja riskeihin varauduttiin ennakolta.

Kalasatamassa rakenteilla oleva Asunto Oy Helsingin Redin Majakka on valmistuttuaan Suomen korkein asuinrakennus. Sen 35 kerrosta nousevat 134 metrin korkeuteen. SRV:n toteuttama Majakka valmistuu ensimmäisenä alueen kahdeksasta tornitalosta.

Majakka yleiskuva 1

Kuva: Majakka kurottaa korkeuksiin kauppakeskus Redin katolta. Valmistuessaan se tulee olemaan Suomen korkein asuinrakennus.


Majakan juuressa toimii syyskuussa avattu Kauppakeskus Redi. Rakentaminen aloitettiin 27 metrin korkeudesta.
– Tähänastiset työmaani ovat yleensä valmistuneet siinä korkeudessa, Juha Leivonen myhäilee.
– Onhan tämä aivan ainutlaatuinen projekti kaikille osapuolille. Paljon on tehty yhdessä kehitystyötä ja saatu oppia seuraaviin kohteisiin. Rakennusvalvonta on luokitellut tämän poikkeuksellisen vaativaksi eikä rakennuksen runko vastaa miltään osin tavallista asuntorakentamista, Leivonen lisää.

Rohkeita, mutta järkeviä päätöksiä

Ruduksella on kokemusta tornirakennusten betonivaluista Venäjällä, mutta Majakalla ei ole vielä vertaistaan Suomessa.
– Yhdessä pohdittiin oikeita ratkaisuja ja sopivia massoja. Kaikessa mentiin laatu ja varmuus edellä. Ei otettu halvinta vaihtoehtoa, vaan varmasti toimiva, Juha Leivonen kertoo.
– Jos jonnekin olisi pitänyt valaa vierekkäin kahta eri lujuusluokan betonia, valoimme sillä lujemmalla, jotta ei tarvinnut kesken kaiken vaihtaa betonia.

Juha Leivosen mukaan holvien kuivumisessa ei ollut mitään ongelmia, vaikka olosuhteet olivat välillä hyvinkin haastavat.
– Betonin laadulla pystyttiin vaikuttamaan kuivumiseen siten, että aina päästiin ajoissa pinnoittamaan.

Rudus on toimittanut Majakan työmaalle kaikkiaan noin 10 000 kuutiota valmisbetonia.
Betonia pumpattiin holveihin pitkillä linjoilla: betonimassa kulki parhaimmillaan ensin 130 metriä ylöspäin ja sitten 30 metriä vaakasuoraan. Pumppauksen onnistuminen varmistettiin käyttämällä betonin massassa Ruduksen omaa luonnonsoraa.

Majakka työmaapäällikkö juha leivonen srv rakennus oy

Kuva: – Tämä on ollut ainutlaatuinen projekti kaikille osapuolille. Paljon on tehty yhdessä kehitystyötä ja kaikessa on menty laatu ja varmuus edellä, sanoo työmaapäällikkö Juha Leivonen SRV-Rakennus Oy:stä.


Rakennettiin myös tyhjän päälle

Juha Leivosella on vastaus valmiina kysymykseen, mikä on ollut projektin haastavin paikka: rakennuksen 20. kerros.
Siinä kohtaa rakennuksessa on kuuden metrin uloke, jota työmaalla kutsutaan ”nitkautukseksi”.
– Rakennuksen kulma on ilman päällä eli siinä kohtaa tarvittiin todella järeät ratkaisut, jotka suunniteltiin huolella ennakolta. Ruduksen Etelä-Suomen asiakaspalvelupäällikkö Mika Sarkasuo toteaa.

Myös ensimmäiset valut nostattivat vähän tekijätiimin jännitystä.
– Raudoitukset olivat niin tiheät, että hyvä jos sormen sai niiden väliin. Teräksiä niputettiin, jotta saatiin betoni valettua paremmin. Kun muotit purettiin pois, kaikki olivat valun lopputulokseen tyytyväisiä.

Liikenteen turvallisuus tärkeää

Rudus toimitti valmisbetonin läheiseltä Roihuvuoren betonitehtaalta. Valuja tehtiin työmaan tiiviiseen tahtiin eli kuljetuksia ei voitu ajoittaa kaupungin ruuhka-aikojen ulkopuolelle.
– Logistiikka on ollut yksi suurimmista haasteista ja varsinkin nyt, kun kauppakeskus on valmistunut ja sen viereinen katu avattu liikenteelle. Viimeisissä valuissa betonia toimitettiin pienemmillä autoilla, jotka sopivat ketterämmin kulkuväylille, Juha Leivonen sanoo.

Liikenteenohjaajat eli ”näyttömiehet” pitävät huolta, että niin työmaan materiaalitoimitukset kuin alueen muukin liikenne sujuu turvallisesti.
– Tilaajalle iso kiitos siitä, että liikenteen turvallisuuteen ja sujuvuuteen on panostettu. Betoniautoja ei voi jättää kauppakeskuksen eteen seisomaan ja odottamaan pääsyä työmaalle, Sarkasuo sanoo.

Majakka valu korkealla 2

Kuva: Betonivaluja tehtiin lokakuussa Kalasatamassa poikkeuksellisen korkealla, kun Asunto Oy Helsingin Redin Majakka oli jo lähes 134 metrin harjakorkeudessaan.
Rudus toimitti noin 10 000 kuutiota betonia ja työmaalla seurattiin Ruduksen kehittämän BetoPlus -ohjelman avulla betonin lujuuskehitystä. Kaikki valut sujuivat suunnitellusti ja aikataulussa.


Verkosto toimi hyvin

Työmaapäällikkönä Juha Leivonen piti langat käsissään ja runkomestarit Reijo Uronen sekä Ari Ranki hoitivat huolella omat vastuunsa. Rakennesuunnittelija Matti Pärssinen Swecolta kävi työmaalla päivittäin.
– Ruduksen kanssa sovittiin alussa asioita kohdilleen hyvässä yhteistyössä ja sen jälkeen neuvonpitoja on ollut aina tarvittaessa, Leivonen sanoo.

Mika Sarkasuo kiittää työmaan henkilöstöä erityisesti siitä, että valut saatiin hoitaa suunnitellusti ilman keskeytyksiä.
– Turhia odotteluja ei ollut, vaan kaikilla oli koko ajan tekemistä, hän sanoo.

Majakka yleiskuva 2

Juha Leivonen sanoo olevansa ”ylpeä ja onnellinen”, kun on saanut olla mukana näin ainutlaatuisessa projektissa. Samaa mieltä on varmasti moni muukin.
– Majakan 33. kerrokseen tulee yhteistiloja Majakan asukkaiden yhteiseen käyttöön. Yhteistiloista löytyy sauna- ja klubitilat ja upea terassi. Klubitilan juhlat eivät varmasti asukkaita häiritse, sillä äänieristys on hallinnassa: 285 mm massiivibetoniholvin päällä on 30 mm askeläänieristys ja 40 mm pumpputasoite, Juha Leivonen toteaa.

 

Asunto Oy Helsingin Redin Majakka

Kalasatamankatu 9 A, Helsinki

  • Rakennuttaja ja rakennusurakoitsija: SRV Rakennus Oy
  • Arkkitehtisuunnittelu: Helin & Co
  • Rakennesuunnittelu: Sweco Rakennetekniikka Oy
  • 35 kerrosta, 283 asuntoa
  • Huoneistoala: noin 17 700 m2, sisältää viherhuoneet
  • Valmisbetonitoimitukset: Rudus Oy, noin 10 000 m3
  • Runkourakoitsija: Rakennustoimisto Kontek Oy
  • Betonin pumppaukset: Betonipumppaus Laatikainen Oy
  • Rakennusaika: huhtikuu 2017–kevät 2019

RudusPro

020 447 711 / vaihde
Rakennusmateriaalit