Vuoden Kivenpyörittäjä Mikko Jaakkola - Viherrakentajaksi syntynyt

Viherrakentaja Mikko Jaakkola hyppää työmaalla tottuneesti kaivinkoneen puikkoihin. Selvästi tekijämies – niin omassa yrityksessään kuin koko alan hyväksi.

Mikko Jaakkolan vanhemmat perustivat Viherrakenne Jaakkola Oy:n vuonna 1969.
– Minä tulin maailmaan 1973 keskelle puutarhayrityksen arkea ja juhlaa, Mikko Jaakkola sanoo.

Ammatinvalinta oli hänelle itsestäänselvyys. Puutarhakouluun oli päästävä. Ei auttanut vaikka opinto-ohjaaja kävi oikein kotona huolehtimassa, että siinä menee hyvän keskiarvon poika hukkaan. Onneksi poika piti päänsä.
Kun rakennusala kärsi lamasta 90-luvulla ja viherrakentamisen työmailla oli rauhallisempaa, Mikko Jaakkola käytti ajan hyödyksi opiskelemalla hortonomiksi.
Viherrakenne Jaakkola on ollut nyt parikymmentä vuotta Mikon ja veljensä Matti Jaakkolan omistuksessa.
– Minä tykkäsin koneista ja viherrakentamisesta, Matti puutarhatuotteiden kaupasta. Näin meillä on omat hiekkalaatikkomme, toimitusjohtaja Mikko Jaakkola sanoo.

Tosin yritys on hiekkalaatikkoa huomattavasti isompi: työntekijöitä on 15–20 ja liikevaihto pari miljoonaa euroa.

Torstai 24.5.2018_2

Kuva (yllä): Viherrakenne Jaakkola Oy:n toimitusjohtaja Mikko Jaakkola menee omalla kaivurillaan työmaille apuun. Samoin hän on tehnyt paljon töitä koko alan hyväksi mm. Vyran puheenjohtajana. Rudus Oy myönsi Mikko Jaakkolalle tämän vuoden Kivenpyörittäjä-palkinnon.

Hyviä jälkiä eteenpäin

Viherrakenne Jaakkolan asiakkaina ovat rakennusliikkeet, kaupungit, kunnat ja muu julkinen sektori.
Yhtiön kotipaikka on Forssa, mutta suurin osa työmaista on muualla Etelä-Suomessa.
– Onhan täällä kova kilpailu, mutta hyville tekijöille riittää aina kysyntää.
– Olemme olleet niin kauan alalla, että me tunnemme asiakkaamme ja he tuntevat meidät. Meillä on periaatteena saattaa työt aina kunnialla loppuun. Olemme jättäneet hyviä jälkiä taaksemme ja se tuottaa aina uusia töitä.

Mikko Jaakkolan mukaan viherrakentamisessa työtilanne on hyvä kaikilla yrittäjillä.
– Rakennusala on noususuhdanteessa ja nyt panostetaan myös viihtyisyyteen. Se näkyy myös piharakentamisessa.
– Toisaalta vanhoilla asuinaluilla on jo tehty paljon julkisivu- ja linjasaneerauksia. Nyt on aikaa laittaa kuntoon pihat, jotka on noiden urakoiden yhteydessä runnottu, Mikko Jaakkola toteaa.

Hänen mukaansa alan suurimpia haasteita onkin ammattitaitoisen työvoiman turvaaminen.
– Kun vielä joskus saataisiin viheralan suunnittelijat ja urakoitsijat istumaan samalle puolelle pöytää, hän huokaa..

Torstai 24.5.2018

Kuva (yllä): – Kovassakin kilpailussa hyville tekijöille on aina tilaa, Mikko Jaakkola toteaa.

Vyran haastava murros

Mikko Jaakkola on toiminut neljä vuotta Viher- ja ympäristörakentajat ry:n puheenjohtajana.
– Se on äärettömän hyvä näköalapaikka koko alalle, kontakteja on moneen suuntaan ja aidot mahdollisuudet päästä vaikuttamaan ihan konkreettisestikin, Mikko Jaakkola sanoo.

Tämän kauden jälkeen Jaakkola jättää puheenjohtajuuden.
– Vyrassa on näinä vuosina eletty iso murros. Toiminta on viety ihan uusiin uomiin ja otettu käyttöön ihan uudet toimintatavat, josta kiitos hyvälle hallitukselle. Toiminta on läpinäkyvää ja sovitut asiat myös tehdään. Uusi toiminnanjohtaja Ilkka Väre on ottanut tästä hyvän kopin. Nyt on hyvät mahdollisuudet jatkaa sekä yhdistyksen että sitä kautta koko alan kehittämistä.

Jaakkola on toiminut aktiivisesti muissakin järjestöissä kuten Viherympäristöliiton hallituksessa, Forssan Nuorkauppakamarin puheenjohtajana ja Maaseudun Työnantajaliitossa. Hän on ollut myös Taitaja-kilpailun tuomarina kansainvälisestikin.
Mikko Jaakkola on varmasti ansainnut Kivenpyörittäjä-palkinnon tunnustuksena laaja-alaisesta toiminnastaan. Rudus Oy:n myöntämää palkintoa on jaettu vuodesta 2001. Kivenpyörittäjän valinnalla halutaan tuoda esiin ammattitaitoista ja laadukasta ympäristörakentamista.
Metsästys on Mikko Jaakkolan intohimoinen harrastus.
– Ilman sitä työ olisi varmaan jo tappanut minut. Töissä pitää pyörittää montaa työmaata ja suunnitella toimintaa viikkoja eteenpäin. Koirien kanssa linnustaminen tuulettaa yläkerran. Hirviporukassa taas on suuri nautinto, kun joku komentaa minut torniin ja käskee olemaan siellä hiljaa kunnes toisin käsketään.

Lisätietoja:

Rudus Oy Maisematuotteet
Markkinointipäällikkö Iia Suikki
050 340 7478
iia.suikki@rudus.fi 

Toimitusjohtaja Mikko Jaakkola
Viherrakennus Jaakkola Oy
0500 613566
mikko@jaakkola.fi 

RudusPro

020 447 711 / vaihde
Rakennusmateriaalit