Ruduksen tuotteistamaa Betoroc-mursketta on toimitettu eri infrarakentamisen työmaille jo viisi miljoonaa tonnia.
Kreate Oy vastaa Helsingissä Kehä I:n Kivikontien toisen rakennusvaiheen infraurakoinnista. Työmaalle toimitetaan Betoroc-mursketta kaikkiaan lähes 100 000 tonnia, jonka myötä Betorocia on Suomessa käytetty tähän mennessä viisi miljoonaa tonnia.
Ruduksen valmistama Betoroc-murske syntyy betonin ja tiilen kierrätyksen lopputuotteena. Betoroc on CE-merkitty tuote. Se korvaa parhaita sora- ja kalliomurskeita. Betorocin käytöstä on jo yli kahdenkymmenen vuoden kokemukset, sillä ensimmäiset rakennuskohteet tehtiin jo 1990-luvulla. Tämän vuoden tuotanto on reilut 400 000 tonnia.
– Käytämme Kivikon projektissa Betorocia Kehä I:n, katujen ja kevyen liikenteen väylien jakaviin kerroksiin, kertoo työnjohtaja Aki Putto Kreate Oy:stä.
– Betorocin käyttö vaatii hyväksynnät, mutta totta kai se kannattaa. Betoroc korvaa luonnon kiviaineksia, mutta on tuotteena vähintäänkin vastaava, Putto sanoo.
– Betoroc-musketta tuodaan työmaallemme Rudus Kierrätyksen Länsisalmen ja Konalan toimipisteestä. Molemmat ovat noin kymmenen kilometrin etäisyydellä. Luonnon kiviaineksia pitäisi kuljettaa Etelä-Suomeen huomattavasti kauempaa, Putto toteaa.
Betoroc kalliomursketta edullisempaa
Kivikontien toisen rakennusvaiheen rakennuttajina toimivat Helsingin kaupungin rakennusvirasto ja Liikennevirasto.
– Betoroc on tuotteena erittäin hyvä, muun muassa sen kantavuus on erinomainen. Betonimurskeen käyttö tulee varmasti lisääntymään, onhan se myös kierrätystuote, toteaa projektinjohtaja Juhani Mäkinen HKR:ltä.
Kivikon projektissa betonimurske oli mukana jo tarjouspyynnön työselostuksessa.
– Betoroc on ollut hieman edullisempaa kuin esimerkiksi kalliomurske eli se on näkynyt saamissamme tarjoushinnoissa. Urakoitsija on myös ollut tyytyväinen tuotteen toimitusvarmuuteen ja sen helppoon käsiteltävyyteen, Juhani Mäkinen lisää.
Tämän rakennusvaiheen työt aloitettiin Kivikossa syksyllä 2014 ja urakka valmistuu syksyllä 2016.
Faktaa Betoroc-murskeesta
- betonin ja tiilen kierrätyksen lopputuote
- CE-merkitty
- korvaa parhaita sora- ja kalliomurskeita
- käyttö esimerkiksi katu-, tie- ja kenttärakenteiden kantavissa sekä jakavissa kerroksissa
- teknisesti toimiva ja kestävä
- kustannustehokas
- ensimmäiset rakennuskohteet jo 1990-luvulla
- tarkat seurantatutkimukset yli 20 vuoden ajalta
- tämän vuoden Betoroc-tuotanto yli 400 000 tonnia
- Betoroc- mursketta saatavissa Ruduksen kierrätyspisteistä, mm. pääkaupunkiseudulla Helsingin Konalasta, Vantaan Länsisalmesta ja Espoon Ämmässuolta
Lisätietoja:
Rudus Oy Kierrätys, Tuotepäällikkö Jani Pieksemä, p. 020 447 7267, jani.pieksema@rudus.fi
www.rudus.fi/kierratys
Katso referenssikohteesta lisätietoa