Aitakivi

Aitakiven julkisivu on toiselta puolelta lohkottu ja toiselta puolelta sileä. Muuri soveltuu parhaiten suorien, suorakulmaisten ja loivasti kaartuvien muurien rakentamiseen. Kaaren minimisäde on 2 m. Aitakivi-muuri rakentuu kivipareista ja päätykivistä. Muurin ylin kerros rakennetaan kansikivillä. Aitakivi-sarjaan on saatavissa myös tuplakorkea (h=200 mm) peruskivipari sekä matala kansikivi eli Kansilaatta, jotka sopivat yhteen Oulussa valmistettavien Aitakivien kanssa.

Yhden peruskiviparin pituusmitta on 56 cm. Muurin peruskivissä on pontit muurin lukittumista varten sekä isot valureiät. Yli 70 cm korkeat muurit on hyvä perustaa valuanturan päälle ja tarvittaessa valaa ja raudoittaa. Betonin massamenekki muuria valettaessa on noin 0,043 m3/m² ( n. 43 l) muurin seinäneliötä kohden. Tuotteen mittatoleranssit: pituus ja leveys +/- 3 mm ja korkeus +/- 4 mm.

Aitakiviä valmistetaan Tuusulan ja Oulun tehtailla. Eri tehtaiden tuotteet eivät ole yhteensopivia. Huomio tämä, jos tilaat Aitakivi Peruspari Tuplaa tai Aitakivi Kansilaattaa, silloin kaikki Aitakivisarjan tuotteet toimitetaan Oulun tehtaalta.

Aitakivimuuriin on saatavissa myös Rudus Aitakivi-valaisimet sekä upotettavat muuripistorasiat. Valaisimien kytkemisen hoitaa aina sähköalan ammattilainen.

Aitakivi peruspari

4,00 €/kpl

  • Pituus: 560
  • Korkeus: 100
  • Leveys: 200
  • Väri: harmaa
  • Pintakäs.: lohkottu
  • kg/lava: 1135
  • kg/kpl: 20
  • kpl/lava: 56
  • kpl/m²: 17,85
  • Lava: 3,14 m²/lava
  • Paino: 348 kg/m²
  • Hinta: 4,00 €/kpl
  • Tuotenumero: 0670K101
  • Hinnat ALV 24 %

Toimitusaika: 3-8 työpäivää

Määrä (kpl): Lisää ostoskoriin
Tuote lisätty koriin. Siirry ostoskoriin.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
Virhe koriin lisäyksessä.

Aitakivi kansipari

6,40 €/kpl

  • Pituus: 560
  • Korkeus: 100
  • Leveys: 200
  • Väri: harmaa
  • Pintakäs.: lohkottu
  • kg/lava: 1360
  • kg/kpl: 24
  • kpl/lava: 56
  • Hinta: 6,40 €/kpl
  • Tuotenumero: 0671101
  • Hinnat ALV 24 %

Toimitusaika: 3-8 työpäivää

Aitakiven ylinkerros viimeistellään kansikivillä. Kansikivet myydään pareittain, 1 kpl =kansikivipari. Kansikiviparin pituus on 560 mm, menekki 1,79 kpl/metri. Lavalla on 56 kpl (31,36 jm)

Määrä (kpl): Lisää ostoskoriin
Tuote lisätty koriin. Siirry ostoskoriin.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
Virhe koriin lisäyksessä.

Aitakivi päätykivi

4,50 €/kpl

  • Pituus: 200
  • Korkeus: 100
  • Leveys: 200
  • Väri: harmaa
  • Pintakäs.: lohkottu
  • kg/lava: 670
  • kg/kpl: 5,6
  • kpl/lava: 112
  • Hinta: 4,50 €/kpl
  • Tuotenumero: 0672101
  • Hinnat ALV 24 %

Toimitusaika määräytyy tilattavan määrän mukaan.

Aitakiven päätykiviä käytetään muurin päädyissä. Joka kiviriviin tulee yksi päätykivi joka vuoroin aloittaa ja vuoroin lopettaa muuririvin. Kansikerrokseen valitaan Kansipäätykivi. Päätykivet myydään kappaleittain. Päätykiviä on lavalla 112 kpl.

Määrä (kpl): Lisää ostoskoriin
Tuote lisätty koriin. Siirry ostoskoriin.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
Virhe koriin lisäyksessä.

Aitakivi kansipääty

5,00 €/kpl

  • Pituus: 200
  • Korkeus: 100
  • Leveys: 200
  • Väri: harmaa
  • Pintakäs.: lohkottu
  • kg/lava: 880
  • kg/kpl: 7,5
  • kpl/lava: 112
  • Hinta: 5,00 €/kpl
  • Tuotenumero: 0673101
  • Hinnat ALV 24 %

Toimitusaika määräytyy tilattavan määrän mukaan.

Aitakivi-muurin kansikerrokseen valitaan Kansipäätykivi. Kansipäätykivi joko aloittaa tai lopettaa muuririvin. Kivet myydään kappaleittain. Lavalla on 112 kpl kansipäätykappaleita.

Määrä (kpl): Lisää ostoskoriin
Tuote lisätty koriin. Siirry ostoskoriin.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
Virhe koriin lisäyksessä.

Aitakivi peruspari

4,90 €/kpl

  • Pituus: 560
  • Korkeus: 100
  • Leveys: 200
  • Väri: musta
  • Pintakäs.: lohkottu
  • kg/lava: 1135
  • kg/kpl: 20
  • kpl/lava: 56
  • kpl/m²: 17,85
  • Lava: 3,14 m²/lava
  • Paino: 348 kg/m²
  • Hinta: 4,90 €/kpl
  • Tuotenumero: 0670K107
  • Hinnat ALV 24 %

Toimitusaika: 3-8 työpäivää

Aitakivi-muurikivien julkisivu on toiselta puolelta lohkottu ja toiselta puolelta sileä. Aitakivi-muuri soveltuu parhaiten suorien, suorakulmaisten ja loivasti kaartuvien muurien rakentamiseen. Muurin peruskivissä on pontit muurin lukittumista varten sekä isot valureiät. Yli 70 cm korkeat muurit on hyvä perustaa valuanturan päälle ja tarvittaessa valaa ja raudoittaa. Aitakivien perusparin etenemä on 560 mm, menekki 17,85 kpl/m².

Aitakivimuuriin on saatavissa myös Rudus Aitakivi-valaisimet sekä upotettavat muuripistorasiat. Valaisimien kytkemisen hoitaa aina sähköalan ammattilainen.

Määrä (kpl): Lisää ostoskoriin
Tuote lisätty koriin. Siirry ostoskoriin.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
Virhe koriin lisäyksessä.

Aitakivi kansipari

7,10 €/kpl

  • Pituus: 560
  • Korkeus: 100
  • Leveys: 200
  • Väri: musta
  • Pintakäs.: lohkottu
  • kg/lava: 1360
  • kg/kpl: 24
  • kpl/lava: 56
  • Hinta: 7,10 €/kpl
  • Tuotenumero: 0671107
  • Hinnat ALV 24 %

Toimitusaika: 3-8 työpäivää

Aitakiven ylinkerros viimeistellään kansikivillä. Kansikivet myydään pareittain, 1 kpl =kansikivipari. Kansikiviparin pituus on 560 mm, menekki 1,79 kpl/metri. Lavalla on 56 kpl (3,14 m²)

Määrä (kpl): Lisää ostoskoriin
Tuote lisätty koriin. Siirry ostoskoriin.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
Virhe koriin lisäyksessä.

Aitakivi päätykivi

5,00 €/kpl

  • Pituus: 200
  • Korkeus: 100
  • Leveys: 200
  • Väri: musta
  • Pintakäs.: lohkottu
  • kg/lava: 670
  • kg/kpl: 5,6
  • kpl/lava: 112
  • Hinta: 5,00 €/kpl
  • Tuotenumero: 0672107
  • Hinnat ALV 24 %

Toimitusaika määräytyy tilattavan määrän mukaan.

Aitakiven päätykiviä käytetään muurin päädyissä. Joka kiviriviin tulee yksi päätykivi joka vuoroin aloittaa ja vuoroin lopettaa muuririvin. Kansikerrokseen valitaan Kansipäätykivi. Päätykivet myydään kappaleittain. Päätykiviä on lavalla 112 kpl.

Määrä (kpl): Lisää ostoskoriin
Tuote lisätty koriin. Siirry ostoskoriin.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
Virhe koriin lisäyksessä.

Aitakivi kansipääty

5,60 €/kpl

  • Pituus: 200
  • Korkeus: 100
  • Leveys: 200
  • Väri: musta
  • Pintakäs.: lohkottu
  • kg/lava: 880
  • kg/kpl: 7,5
  • kpl/lava: 112
  • Hinta: 5,60 €/kpl
  • Tuotenumero: 0673107
  • Hinnat ALV 24 %

Toimitusaika määräytyy tilattavan määrän mukaan.

Aitakivi-muurin kansikerrokseen valitaan Kansipäätykivi. Kansipäätykivi joko aloittaa tai lopettaa muuririvin. Kivet myydään kappaleittain. Lavalla on 112 kpl kansipäätykappaleita.

Määrä (kpl): Lisää ostoskoriin
Tuote lisätty koriin. Siirry ostoskoriin.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
Virhe koriin lisäyksessä.

Aitakivi peruspari

4,90 €/kpl

  • Pituus: 560
  • Korkeus: 100
  • Leveys: 200
  • Väri: punainen
  • Pintakäs.: lohkottu
  • kg/lava: 1135
  • kg/kpl: 20
  • kpl/lava: 56
  • kpl/m²: 17,85
  • Lava: 3,14 m²/lava
  • Paino: 348 kg/m²
  • Hinta: 4,90 €/kpl
  • Tuotenumero: 0670K110
  • Hinnat ALV 24 %

Tuotetta rajallinen määrä, saatavuus määräytyy tilattavan määrän mukaan.

Aitakivi-muurikivien julkisivu on toiselta puolelta lohkottu ja toiselta puolelta sileä. Aitakivi-muuri soveltuu parhaiten suorien, suorakulmaisten ja loivasti kaartuvien muurien rakentamiseen. Muurin peruskivissä on pontit muurin lukittumista varten sekä isot valureiät. Yli 70 cm korkeat muurit on hyvä perustaa valuanturan päälle ja tarvittaessa valaa ja raudoittaa. Aitakivien perusparin etenemä on 560 mm, menekki 17,85 kpl/m².

Aitakivimuuriin on saatavissa myös Rudus Aitakivi-valaisimet sekä upotettavat muuripistorasiat. Valaisimien kytkemisen hoitaa aina sähköalan ammattilainen.

Määrä (kpl): Lisää ostoskoriin
Tuote lisätty koriin. Siirry ostoskoriin.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
Virhe koriin lisäyksessä.

Aitakivi kansipari

7,10 €/kpl

  • Pituus: 560
  • Korkeus: 100
  • Leveys: 200
  • Väri: punainen
  • Pintakäs.: lohkottu
  • kg/lava: 1360
  • kg/kpl: 24
  • kpl/lava: 56
  • Hinta: 7,10 €/kpl
  • Tuotenumero: 0671110
  • Hinnat ALV 24 %

Tuotetta rajallinen määrä, saatavuus määräytyy tilattavan määrän mukaan.

Aitakiven ylinkerros viimeistellään kansikivillä. Kansikivet myydään pareittain, 1 kpl =kansikivipari. Kansikiviparin pituus on 560 mm, menekki 1,79 kpl/metri. Lavalla on 56 kpl (3,14 m²)

Määrä (kpl): Lisää ostoskoriin
Tuote lisätty koriin. Siirry ostoskoriin.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
Virhe koriin lisäyksessä.

Aitakivi päätykivi

5,00 €/kpl

  • Pituus: 200
  • Korkeus: 100
  • Leveys: 200
  • Väri: punainen
  • Pintakäs.: lohkottu
  • kg/lava: 670
  • kg/kpl: 5,6
  • kpl/lava: 112
  • Hinta: 5,00 €/kpl
  • Tuotenumero: 0672110
  • Hinnat ALV 24 %

Toimitusaika määräytyy tilattavan määrän mukaan.

Aitakiven päätykiviä käytetään muurin päädyissä. Joka kiviriviin tulee yksi päätykivi joka vuoroin aloittaa ja vuoroin lopettaa muuririvin. Kansikerrokseen valitaan Kansipäätykivi. Päätykivet myydään kappaleittain. Päätykiviä on lavalla 112 kpl.

Määrä (kpl): Lisää ostoskoriin
Tuote lisätty koriin. Siirry ostoskoriin.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
Virhe koriin lisäyksessä.

Aitakivi kansipääty

5,60 €/kpl

  • Pituus: 200
  • Korkeus: 100
  • Leveys: 200
  • Väri: punainen
  • Pintakäs.: lohkottu
  • kg/lava: 880
  • kg/kpl: 7,5
  • kpl/lava: 112
  • Hinta: 5,60 €/kpl
  • Tuotenumero: 0673110
  • Hinnat ALV 24 %

Toimitusaika määräytyy tilattavan määrän mukaan.

Aitakivi-muurin kansikerrokseen valitaan Kansipäätykivi. Kansipäätykivi joko aloittaa tai lopettaa muuririvin. Kivet myydään kappaleittain. Lavalla on 112 kpl kansipäätykappaleita.

Määrä (kpl): Lisää ostoskoriin
Tuote lisätty koriin. Siirry ostoskoriin.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
Virhe koriin lisäyksessä.

Aitakivi peruspari

4,90 €/kpl

  • Pituus: 560
  • Korkeus: 100
  • Leveys: 200
  • Väri: punamusta
  • Pintakäs.: lohkottu
  • kg/lava: 1135
  • kg/kpl: 20
  • kpl/lava: 56
  • kpl/m²: 17,85
  • Lava: 3,14 m²/lava
  • Paino: 348 kg/m²
  • Hinta: 4,90 €/kpl
  • Tuotenumero: 0670K112
  • Hinnat ALV 24 %

Tuotetta rajallinen määrä, saatavuus määräytyy tilattavan määrän mukaan.

Aitakivi-muurikivien julkisivu on toiselta puolelta lohkottu ja toiselta puolelta sileä. Aitakivi-muuri soveltuu parhaiten suorien, suorakulmaisten ja loivasti kaartuvien muurien rakentamiseen. Muurin peruskivissä on pontit muurin lukittumista varten sekä isot valureiät. Yli 70 cm korkeat muurit on hyvä perustaa valuanturan päälle ja tarvittaessa valaa ja raudoittaa. Aitakivien perusparin etenemä on 560 mm, menekki 17,85 kpl/m².

Aitakivimuuriin on saatavissa myös Rudus Aitakivi-valaisimet sekä upotettavat muuripistorasiat. Valaisimien kytkemisen hoitaa aina sähköalan ammattilainen.

Määrä (kpl): Lisää ostoskoriin
Tuote lisätty koriin. Siirry ostoskoriin.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
Virhe koriin lisäyksessä.

Aitakivi kansipari

7,10 €/kpl

  • Pituus: 560
  • Korkeus: 100
  • Leveys: 200
  • Väri: punamusta
  • Pintakäs.: lohkottu
  • kg/lava: 1360
  • kg/kpl: 24
  • kpl/lava: 56
  • Hinta: 7,10 €/kpl
  • Tuotenumero: 0671112
  • Hinnat ALV 24 %

Tuotetta rajallinen määrä, saatavuus määräytyy tilattavan määrän mukaan.

Aitakiven ylinkerros viimeistellään kansikivillä. Kansikivet myydään pareittain, 1 kpl =kansikivipari. Kansikiviparin pituus on 560 mm, menekki 1,79 kpl/metri. Lavalla on 56 kpl (3,14 m²)

Määrä (kpl): Lisää ostoskoriin
Tuote lisätty koriin. Siirry ostoskoriin.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
Virhe koriin lisäyksessä.

Aitakivi päätykivi

5,00 €/kpl

  • Pituus: 200
  • Korkeus: 100
  • Leveys: 200
  • Väri: punamusta
  • Pintakäs.: lohkottu
  • kg/lava: 1130
  • kg/kpl: 5,6
  • kpl/lava: 112
  • Hinta: 5,00 €/kpl
  • Tuotenumero: 0672112
  • Hinnat ALV 24 %

Toimitusaika määräytyy tilattavan määrän mukaan.

Aitakiven päätykiviä käytetään muurin päädyissä. Joka kiviriviin tulee yksi päätykivi joka vuoroin aloittaa ja vuoroin lopettaa muuririvin. Kansikerrokseen valitaan Kansipäätykivi. Päätykivet myydään kappaleittain. Päätykiviä on lavalla 112 kpl.

Määrä (kpl): Lisää ostoskoriin
Tuote lisätty koriin. Siirry ostoskoriin.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
Virhe koriin lisäyksessä.

Aitakivi kansipääty

5,60 €/kpl

  • Pituus: 200
  • Korkeus: 100
  • Leveys: 200
  • Väri: punamusta
  • Pintakäs.: lohkottu
  • kg/lava: 880
  • kg/kpl: 7,5
  • kpl/lava: 112
  • Hinta: 5,60 €/kpl
  • Tuotenumero: 0673112
  • Hinnat ALV 24 %

Toimitusaika määräytyy tilattavan määrän mukaan.

Aitakivi-muurin kansikerrokseen valitaan Kansipäätykivi. Kansipäätykivi joko aloittaa tai lopettaa muuririvin. Kivet myydään kappaleittain. Lavalla on 112 kpl kansipäätykappaleita.

Määrä (kpl): Lisää ostoskoriin
Tuote lisätty koriin. Siirry ostoskoriin.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
Virhe koriin lisäyksessä.

Aitakivi peruspari

4,90 €/kpl

  • Pituus: 560
  • Korkeus: 100
  • Leveys: 200
  • Väri: ruskea
  • Pintakäs.: lohkottu
  • kg/lava: 1135
  • kg/kpl: 20
  • kpl/lava: 56
  • kpl/m²: 17,85
  • Lava: 3,14 m²/lava
  • Paino: 348 kg/m²
  • Hinta: 4,90 €/kpl
  • Tuotenumero: 0670K105
  • Hinnat ALV 24 %

Tuotetta rajallinen määrä, saatavuus määräytyy tilattavan määrän mukaan.

Aitakivi-muurikivien julkisivu on toiselta puolelta lohkottu ja toiselta puolelta sileä. Aitakivi-muuri soveltuu parhaiten suorien, suorakulmaisten ja loivasti kaartuvien muurien rakentamiseen. Muurin peruskivissä on pontit muurin lukittumista varten sekä isot valureiät. Yli 70 cm korkeat muurit on hyvä perustaa valuanturan päälle ja tarvittaessa valaa ja raudoittaa. Aitakivien perusparin etenemä on 560 mm, menekki 17,85 kpl/m².

Aitakivimuuriin on saatavissa myös Rudus Aitakivi-valaisimet sekä upotettavat muuripistorasiat. Valaisimien kytkemisen hoitaa aina sähköalan ammattilainen.

Määrä (kpl): Lisää ostoskoriin
Tuote lisätty koriin. Siirry ostoskoriin.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
Virhe koriin lisäyksessä.

Aitakivi kansipari

7,10 €/kpl

  • Pituus: 560
  • Korkeus: 100
  • Leveys: 200
  • Väri: ruskea
  • Pintakäs.: lohkottu
  • kg/lava: 1360
  • kg/kpl: 24
  • kpl/lava: 56
  • Hinta: 7,10 €/kpl
  • Tuotenumero: 0671105
  • Hinnat ALV 24 %

Tuotetta rajallinen määrä, saatavuus määräytyy tilattavan määrän mukaan.

Aitakiven ylinkerros viimeistellään kansikivillä. Kansikivet myydään pareittain, 1 kpl =kansikivipari. Kansikiviparin pituus on 560 mm, menekki 1,79 kpl/metri. Lavalla on 56 kpl (3,14 m²)

Määrä (kpl): Lisää ostoskoriin
Tuote lisätty koriin. Siirry ostoskoriin.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
Virhe koriin lisäyksessä.

Aitakivi päätykivi

5,00 €/kpl

  • Pituus: 200
  • Korkeus: 100
  • Leveys: 200
  • Väri: ruskea
  • Pintakäs.: lohkottu
  • kg/lava: 670
  • kg/kpl: 5,6
  • kpl/lava: 112
  • Hinta: 5,00 €/kpl
  • Tuotenumero: 0672105
  • Hinnat ALV 24 %

Toimitusaika määräytyy tilattavan määrän mukaan.

Aitakiven päätykiviä käytetään muurin päädyissä. Joka kiviriviin tulee yksi päätykivi joka vuoroin aloittaa ja vuoroin lopettaa muuririvin. Kansikerrokseen valitaan Kansipäätykivi. Päätykivet myydään kappaleittain. Päätykiviä on lavalla 112 kpl.

Määrä (kpl): Lisää ostoskoriin
Tuote lisätty koriin. Siirry ostoskoriin.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
Virhe koriin lisäyksessä.

Aitakivi kansipääty

5,60 €/kpl

  • Pituus: 200
  • Korkeus: 100
  • Leveys: 200
  • Väri: ruskea
  • Pintakäs.: lohkottu
  • kg/lava: 880
  • kg/kpl: 7,5
  • kpl/lava: 112
  • Hinta: 5,60 €/kpl
  • Tuotenumero: 0673105
  • Hinnat ALV 24 %

Toimitusaika määräytyy tilattavan määrän mukaan.

Aitakivi-muurin kansikerrokseen valitaan Kansipäätykivi. Kansipäätykivi joko aloittaa tai lopettaa muuririvin. Kivet myydään kappaleittain. Lavalla on 112 kpl kansipäätykappaleita.

Määrä (kpl): Lisää ostoskoriin
Tuote lisätty koriin. Siirry ostoskoriin.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
Virhe koriin lisäyksessä.

Aitakivi peruspari

4,90 €/kpl

  • Pituus: 560
  • Korkeus: 100
  • Leveys: 200
  • Väri: hiekanruskea
  • Pintakäs.: lohkottu
  • kg/lava: 1135
  • kg/kpl: 20
  • kpl/lava: 56
  • kpl/m²: 17,85
  • Lava: 3,14 m²/lava
  • Paino: 348 kg/m²
  • Hinta: 4,90 €/kpl
  • Tuotenumero: 0670K106
  • Hinnat ALV 24 %

Tilaustuote, ota yhteys myyjään.

Aitakivi-muurikivien julkisivu on toiselta puolelta lohkottu ja toiselta puolelta sileä. Aitakivi-muuri soveltuu parhaiten suorien, suorakulmaisten ja loivasti kaartuvien muurien rakentamiseen. Muurin peruskivissä on pontit muurin lukittumista varten sekä isot valureiät. Yli 70 cm korkeat muurit on hyvä perustaa valuanturan päälle ja tarvittaessa valaa ja raudoittaa. Aitakivien perusparin etenemä on 560 mm, menekki 17,85 kpl/m².

Aitakivimuuriin on saatavissa myös Rudus Aitakivi-valaisimet sekä upotettavat muuripistorasiat. Valaisimien kytkemisen hoitaa aina sähköalan ammattilainen.

Aitakivi kansipari

7,10 €/kpl

  • Pituus: 560
  • Korkeus: 100
  • Leveys: 200
  • Väri: hiekanruskea
  • Pintakäs.: lohkottu
  • kg/lava: 1360
  • kg/kpl: 24
  • kpl/lava: 56
  • Hinta: 7,10 €/kpl
  • Tuotenumero: 0671106
  • Hinnat ALV 24 %

Tilaustuote, ota yhteys myyjään.

Aitakiven ylinkerros viimeistellään kansikivillä. Kansikivet myydään pareittain, 1 kpl =kansikivipari. Kansikiviparin pituus on 560 mm, menekki 1,79 kpl/metri. Lavalla on 56 kpl (3,14 m²)

Aitakivi päätykivi

5,00 €/kpl

  • Pituus: 200
  • Korkeus: 100
  • Leveys: 200
  • Väri: hiekanruskea
  • Pintakäs.: lohkottu
  • kg/lava: 670
  • kg/kpl: 5,6
  • kpl/lava: 112
  • Hinta: 5,00 €/kpl
  • Tuotenumero: 0672106
  • Hinnat ALV 24 %

Tuotetta rajallinen määrä, saatavuus määräytyy tilattavan määrän mukaan.

Aitakiven julkisivu on toiselta puolelta lohkottu ja toiselta puolelta sileä. Muuri soveltuu parhaiten suorien, suorakulmaisten ja loivasti kaartuvien muurien rakentamiseen. Kaaren minimisäde on 2 m. Aitakivi-muuri rakentuu kivipareista ja päätykivistä. Muurin ylin kerros rakennetaan kansikivillä. Aitakivi-sarjaan on saatavissa myös tuplakorkea (h=200 mm) peruskivipari sekä matala kansikivi eli Kansilaatta, jotka sopivat yhteen Oulussa valmistettavien Aitakivien kanssa.

Yhden peruskiviparin pituusmitta on 56 cm. Muurin peruskivissä on pontit muurin lukittumista varten sekä isot valureiät. Yli 70 cm korkeat muurit on hyvä perustaa valuanturan päälle ja tarvittaessa valaa ja raudoittaa. Betonin massamenekki muuria valettaessa on noin 0,043 m3/m² ( n. 43 l) muurin seinäneliötä kohden. Tuotteen mittatoleranssit: pituus ja leveys +/- 3 mm ja korkeus +/- 4 mm.

Aitakiviä valmistetaan Tuusulan ja Oulun tehtailla. Eri tehtaiden tuotteet eivät ole yhteensopivia. Huomio tämä, jos tilaat Aitakivi Peruspari Tuplaa tai Aitakivi Kansilaattaa, silloin kaikki Aitakivisarjan tuotteet toimitetaan Oulun tehtaalta.

Aitakivimuuriin on saatavissa myös Rudus Aitakivi-valaisimet sekä upotettavat muuripistorasiat. Valaisimien kytkemisen hoitaa aina sähköalan ammattilainen.

Määrä (kpl): Lisää ostoskoriin
Tuote lisätty koriin. Siirry ostoskoriin.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
Virhe koriin lisäyksessä.

Aitakivi kansipääty

5,60 €/kpl

  • Pituus: 200
  • Korkeus: 100
  • Leveys: 200
  • Väri: hiekanruskea
  • Pintakäs.: lohkottu
  • kg/lava: 880
  • kg/kpl: 7,5
  • kpl/lava: 112
  • Hinta: 5,60 €/kpl
  • Tuotenumero: 0673106
  • Hinnat ALV 24 %

Tuotetta rajallinen määrä, saatavuus määräytyy tilattavan määrän mukaan.

Aitakiven päätykiviä käytetään muurin päädyissä. Joka kiviriviin tulee yksi päätykivi joka vuoroin aloittaa ja vuoroin lopettaa muuririvin. Kansikerrokseen valitaan Kansipäätykivi. Päätykivet myydään kappaleittain. Päätykiviä on lavalla 112 kpl.

Määrä (kpl): Lisää ostoskoriin
Tuote lisätty koriin. Siirry ostoskoriin.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
Virhe koriin lisäyksessä.

Aitakivi peruspari Tupla

8,70 €/kpl

  • Pituus: 560
  • Korkeus: 200
  • Leveys: 200
  • Väri: harmaa
  • Pintakäs.: lohkottu
  • kg/lava: 1130
  • kg/kpl: 40
  • kpl/lava: 32
  • kpl/m²: 8,9
  • Lava: 3,6 m²/lava
  • Paino: 348 kg/m²
  • Hinta: 8,70 €/kpl
  • Tuotenumero: 0675K101
  • Hinnat ALV 24 %

Tuotetta rajallinen määrä, saatavuus määräytyy tilattavan määrän mukaan.

Aitakivi peruspari Tupla on nimensä mukaan tupla korka verrattuna peruskivipariin. Aitakivi Tupla valmistetaan Oulun tehtaalla ja se on yhteensopiva vain Oulussa valmistettavien Aitakivikappaleiden kanssa.

Aitakivi-muurikivien julkisivu on toiselta puolelta lohkottu ja toiselta puolelta sileä. Aitakivi-muuri soveltuu parhaiten suorien, suorakulmaisten ja loivasti kaartuvien muurien rakentamiseen. Muuri soveltuu parhaiten suorien, suorakulmaisten ja loivasti kaartuvien muurien rakentamiseen. Kaaren minimisäde on 2 metriä. Aitakivi-muuri rakentuu kivipareista ja päätykivistä. Yhden peruskiviparin pituusmitta on 56 cm, menekki 17,85 kpl/m².

Muurin peruskivissä on pontit muurin lukittumista varten sekä isot valureiät. Yli 70 cm korkeat muurit on hyvä perustaa valuanturan päälle ja tarvittaessa valaa ja raudoittaa. Betonin massamenekki muuria valettaessa on noin 0,043 m3/m² ( n. 43 l) muurin seinäneliötä kohden.

Aitakivimuuriin on saatavissa myös Rudus Aitakivi-valaisimet sekä upotettavat muuripistorasiat. Valaisimien kytkemisen hoitaa aina sähköalan ammattilainen.

Määrä (kpl): Lisää ostoskoriin
Tuote lisätty koriin. Siirry ostoskoriin.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
Virhe koriin lisäyksessä.

Aitakivi peruspari Tupla

9,90 €/kpl

  • Pituus: 560
  • Korkeus: 200
  • Leveys: 200
  • Väri: musta
  • Pintakäs.: lohkottu
  • kg/lava: 1130
  • kg/kpl: 40
  • kpl/lava: 32
  • kpl/m²: 8,9
  • Lava: 3,6 m²/lava
  • Paino: 348 kg/m²
  • Hinta: 9,90 €/kpl
  • Tuotenumero: 0675K107
  • Hinnat ALV 24 %

Tuotetta rajallinen määrä, saatavuus määräytyy tilattavan määrän mukaan.

Aitakivi peruspari Tupla on nimensä mukaan tupla korka verrattuna peruskivipariin. Aitakivi Tupla valmistetaan Oulun tehtaalla ja se on yhteensopiva vain Oulussa valmistettavien Aitakivikappaleiden kanssa.

Aitakivi-muurikivien julkisivu on toiselta puolelta lohkottu ja toiselta puolelta sileä. Aitakivi-muuri soveltuu parhaiten suorien, suorakulmaisten ja loivasti kaartuvien muurien rakentamiseen. Muuri soveltuu parhaiten suorien, suorakulmaisten ja loivasti kaartuvien muurien rakentamiseen. Kaaren minimisäde on 2 metriä. Aitakivi-muuri rakentuu kivipareista ja päätykivistä. Yhden peruskiviparin pituusmitta on 56 cm, menekki 17,85 kpl/m².

Muurin peruskivissä on pontit muurin lukittumista varten sekä isot valureiät. Yli 70 cm korkeat muurit on hyvä perustaa valuanturan päälle ja tarvittaessa valaa ja raudoittaa. Betonin massamenekki muuria valettaessa on noin 0,043 m3/m² ( n. 43 l) muurin seinäneliötä kohden.

Aitakivimuuriin on saatavissa myös Rudus Aitakivi-valaisimet sekä upotettavat muuripistorasiat. Valaisimien kytkemisen hoitaa aina sähköalan ammattilainen.

Määrä (kpl): Lisää ostoskoriin
Tuote lisätty koriin. Siirry ostoskoriin.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
Virhe koriin lisäyksessä.

Aitakivi kansilaatta

13,70 €/kpl

  • Pituus: 560
  • Korkeus: 60
  • Leveys: 250
  • Väri: harmaa
  • Pintakäs.: lohkottu
  • kg/lava: 1165
  • kg/kpl: 18
  • kpl/lava: 64
  • Lava: 64 kpl/lava
  • Hinta: 13,70 €/kpl
  • Tuotenumero: 0645101
  • Hinnat ALV 24 %

Toimitusaika määräytyy tilattavan määrän mukaan.

Oulun Aitakivisarjan ylinkerros viimeistellään 60 mm paksulla kansilaatalla. Kansilaatat myydään kappalettain.

Määrä (kpl): Lisää ostoskoriin
Tuote lisätty koriin. Siirry ostoskoriin.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
Virhe koriin lisäyksessä.

Aitakivi kansilaatta

15,40 €/kpl

  • Pituus: 560
  • Korkeus: 60
  • Leveys: 250
  • Väri: musta
  • Pintakäs.: lohkottu
  • kg/lava: 1165
  • kg/kpl: 18
  • kpl/lava: 64
  • Lava: 64 kpl/lava
  • Hinta: 15,40 €/kpl
  • Tuotenumero: 0645107
  • Hinnat ALV 24 %

Toimitusaika määräytyy tilattavan määrän mukaan.

Oulun Aitakivisarjan ylinkerros viimeistellään 60 mm paksulla kansilaatalla. Kansilaatat myydään kappalettain.

Määrä (kpl): Lisää ostoskoriin
Tuote lisätty koriin. Siirry ostoskoriin.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
Virhe koriin lisäyksessä.

Aitakivi valo

85,60 €/kpl

  • Pituus: 160
  • Korkeus: 96
  • Leveys: 185
  • Väri: rosteri
  • kg/kpl: 0,4
  • Hinta: 85,60 €/kpl
  • Tuotenumero: 0674101
  • Hinnat ALV 24 %

Tuotetta rajallinen määrä, saatavuus määräytyy tilattavan määrän mukaan.

Aitakivi-muuriin sopiva rst-kehyksellä varustettu Rudus Aitakivi-valo. Valonlähteenä on erittäin pitkäikäinen ja energiaa säästävä verkkovirtainen led-valonlähde. Valaisimet toimivat verkkovirralla ilman muuntajaa, joten ne kytketään suoraan verkkoon. Valaisimen asennuksen saa suorittaa vain valtuutettu sähköasentaja. Toimitukseen sisältyy 4 W polttimo, mutta valaisimessa voidaan käyttä jopa 5 W:n GU10-kantaista led-polttimoa. Pakkaus sisältää: 1 kpl muuriin upotettava valaisin, 1 kpl led valonlähde 4 W, 2 kpl holkkitiiviste, 1 kpl tiivistesetti, asennus- ja käyttöohje. Aitakivi-valon koko 160x185x96 mm.

Määrä (kpl): Lisää ostoskoriin
Tuote lisätty koriin. Siirry ostoskoriin.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
Virhe koriin lisäyksessä.

Aitakivi valo lipalla

85,60 €/kpl

  • Pituus: 160
  • Korkeus: 96
  • Leveys: 185
  • Väri: tummanharmaa
  • kg/kpl: 0,4
  • Hinta: 85,60 €/kpl
  • Tuotenumero: 0684134
  • Hinnat ALV 24 %

Tuotetta rajallinen määrä, saatavuus määräytyy tilattavan määrän mukaan.

Aitakivi-muuriin sopiva, lipallisella, tummanharmaalla metallikehyksellä varustettu Rudus Aitakivi-valo. Valonlähteenä on erittäin pitkäikäinen ja energiaa säästävä verkkovirtainen led-valonlähde. Valaisimet toimivat verkkovirralla ilman muuntajaa, joten ne kytketään suoraan verkkoon. Valaisimen asennuksen saa suorittaa vain valtuutettu sähköasentaja. Toimitukseen sisältyy 4 W polttimo, mutta valaisimessa voidaan käyttä jopa 5 W:n GU10-kantaista led-polttimoa. Pakkaus sisältää: 1 kpl muuriin upotettava valaisin, 1 kpl led valonlähde 4 W, 2 kpl holkkitiiviste, 1 kpl tiivistesetti, asennus- ja käyttöohje. Aitakivi-valon koko 160x185x96 mm.

Määrä (kpl): Lisää ostoskoriin
Tuote lisätty koriin. Siirry ostoskoriin.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
Virhe koriin lisäyksessä.

Muuripistorasia

100,80 €/kpl

  • Pituus: 190
  • Korkeus: 98
  • Leveys: 185
  • Väri: musta
  • kg/kpl: 0,4
  • Hinta: 100,80 €/kpl
  • Tuotenumero: 0683107
  • Hinnat ALV 24 %

Tuotetta rajallinen määrä, saatavuus määräytyy tilattavan määrän mukaan.

Betonikivimuuriin upotettava pistorasia. Pistorasia upotetaan Aitakivimuuriin suoraan vastaavan kokoisen muurikiven tilalle h=100mm, muuripistorasia korvaa yhden muurikiven. Pistorasiaa voidaan käyttää myös muissa h=100 mm korkeissa muurikivissä, mutta tällöin muurista leikataan kivityökaluilla tarvittava osa pois. Pistorasia kytketään 3x1,5 mm² maakaapelilla, kytkennän saa suorittaa vain valtuutettu sähköasentaja. Ketjutettava, rungon takaosassa murtoaihiot ketjutusta varten. Tekniset tiedot: 16A 220-250V, IP44. Muuripistorasian koko 160x190x98 mm.

Määrä (kpl): Lisää ostoskoriin
Tuote lisätty koriin. Siirry ostoskoriin.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
Virhe koriin lisäyksessä.

Muuripistorasia

100,80 €/kpl

  • Pituus: 190
  • Korkeus: 98
  • Leveys: 185
  • Väri: harmaa
  • kg/kpl: 0,4
  • Hinta: 100,80 €/kpl
  • Tuotenumero: 0683101
  • Hinnat ALV 24 %

Tuotetta rajallinen määrä, saatavuus määräytyy tilattavan määrän mukaan.

Betonikivimuuriin upotettava pistorasia. Pistorasia upotetaan Aitakivimuuriin suoraan vastaavan kokoisen muurikiven tilalle h=100mm, pistorasia korvaa yhden muurikiven. Pistorasiaa voidaan käyttää myös muissa h=100 mm korkeissa muurikivissä, mutta tällöin muurista leikataan kivityökaluilla tarvittava osa pois. Pistorasia kytketään 3x1,5 mm² maakaapelilla, kytkennän saa suorittaa vain valtuutettu sähköasentaja. Ketjutettava, rungon takaosassa murtoaihiot ketjutusta varten. Tekniset tiedot: 16A 220-250V, IP44. Muuripistorasian koko 160x190x98 mm.

Määrä (kpl): Lisää ostoskoriin
Tuote lisätty koriin. Siirry ostoskoriin.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
Virhe koriin lisäyksessä.
Nimi
Pituus
Korkeus
Leveys
Väri
Pintakäs.
kg/lava
kg/kpl
kpl/lava
kpl/m²
Lava
Paino
Hinta
Tuote lisätty ostoskoriin.
Virhe koriin lisäyksessä.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
Aitakivi peruspari 560 100 200 harmaa lohkottu 1135 20 56 17,85 3,14 m²/lava 348 kg/m² 4,00 €/kpl
Tuote lisätty ostoskoriin.
Virhe koriin lisäyksessä.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
Aitakivi kansipari 560 100 200 harmaa lohkottu 1360 24 56 6,40 €/kpl
Tuote lisätty ostoskoriin.
Virhe koriin lisäyksessä.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
Aitakivi päätykivi 200 100 200 harmaa lohkottu 670 5,6 112 4,50 €/kpl
Tuote lisätty ostoskoriin.
Virhe koriin lisäyksessä.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
Aitakivi kansipääty 200 100 200 harmaa lohkottu 880 7,5 112 5,00 €/kpl
Tuote lisätty ostoskoriin.
Virhe koriin lisäyksessä.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
Aitakivi peruspari 560 100 200 musta lohkottu 1135 20 56 17,85 3,14 m²/lava 348 kg/m² 4,90 €/kpl
Tuote lisätty ostoskoriin.
Virhe koriin lisäyksessä.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
Aitakivi kansipari 560 100 200 musta lohkottu 1360 24 56 7,10 €/kpl
Tuote lisätty ostoskoriin.
Virhe koriin lisäyksessä.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
Aitakivi päätykivi 200 100 200 musta lohkottu 670 5,6 112 5,00 €/kpl
Tuote lisätty ostoskoriin.
Virhe koriin lisäyksessä.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
Aitakivi kansipääty 200 100 200 musta lohkottu 880 7,5 112 5,60 €/kpl
Tuote lisätty ostoskoriin.
Virhe koriin lisäyksessä.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
Aitakivi peruspari 560 100 200 punainen lohkottu 1135 20 56 17,85 3,14 m²/lava 348 kg/m² 4,90 €/kpl
Tuote lisätty ostoskoriin.
Virhe koriin lisäyksessä.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
Aitakivi kansipari 560 100 200 punainen lohkottu 1360 24 56 7,10 €/kpl
Tuote lisätty ostoskoriin.
Virhe koriin lisäyksessä.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
Aitakivi päätykivi 200 100 200 punainen lohkottu 670 5,6 112 5,00 €/kpl
Tuote lisätty ostoskoriin.
Virhe koriin lisäyksessä.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
Aitakivi kansipääty 200 100 200 punainen lohkottu 880 7,5 112 5,60 €/kpl
Tuote lisätty ostoskoriin.
Virhe koriin lisäyksessä.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
Aitakivi peruspari 560 100 200 punamusta lohkottu 1135 20 56 17,85 3,14 m²/lava 348 kg/m² 4,90 €/kpl
Tuote lisätty ostoskoriin.
Virhe koriin lisäyksessä.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
Aitakivi kansipari 560 100 200 punamusta lohkottu 1360 24 56 7,10 €/kpl
Tuote lisätty ostoskoriin.
Virhe koriin lisäyksessä.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
Aitakivi päätykivi 200 100 200 punamusta lohkottu 1130 5,6 112 5,00 €/kpl
Tuote lisätty ostoskoriin.
Virhe koriin lisäyksessä.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
Aitakivi kansipääty 200 100 200 punamusta lohkottu 880 7,5 112 5,60 €/kpl
Tuote lisätty ostoskoriin.
Virhe koriin lisäyksessä.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
Aitakivi peruspari 560 100 200 ruskea lohkottu 1135 20 56 17,85 3,14 m²/lava 348 kg/m² 4,90 €/kpl
Tuote lisätty ostoskoriin.
Virhe koriin lisäyksessä.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
Aitakivi kansipari 560 100 200 ruskea lohkottu 1360 24 56 7,10 €/kpl
Tuote lisätty ostoskoriin.
Virhe koriin lisäyksessä.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
Aitakivi päätykivi 200 100 200 ruskea lohkottu 670 5,6 112 5,00 €/kpl
Tuote lisätty ostoskoriin.
Virhe koriin lisäyksessä.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
Aitakivi kansipääty 200 100 200 ruskea lohkottu 880 7,5 112 5,60 €/kpl
Aitakivi peruspari 560 100 200 hiekanruskea lohkottu 1135 20 56 17,85 3,14 m²/lava 348 kg/m² 4,90 €/kpl
Aitakivi kansipari 560 100 200 hiekanruskea lohkottu 1360 24 56 7,10 €/kpl
Tuote lisätty ostoskoriin.
Virhe koriin lisäyksessä.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
Aitakivi päätykivi 200 100 200 hiekanruskea lohkottu 670 5,6 112 5,00 €/kpl
Tuote lisätty ostoskoriin.
Virhe koriin lisäyksessä.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
Aitakivi kansipääty 200 100 200 hiekanruskea lohkottu 880 7,5 112 5,60 €/kpl
Tuote lisätty ostoskoriin.
Virhe koriin lisäyksessä.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
Aitakivi peruspari Tupla 560 200 200 harmaa lohkottu 1130 40 32 8,9 3,6 m²/lava 348 kg/m² 8,70 €/kpl
Tuote lisätty ostoskoriin.
Virhe koriin lisäyksessä.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
Aitakivi peruspari Tupla 560 200 200 musta lohkottu 1130 40 32 8,9 3,6 m²/lava 348 kg/m² 9,90 €/kpl
Tuote lisätty ostoskoriin.
Virhe koriin lisäyksessä.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
Aitakivi kansilaatta 560 60 250 harmaa lohkottu 1165 18 64 64 kpl/lava 13,70 €/kpl
Tuote lisätty ostoskoriin.
Virhe koriin lisäyksessä.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
Aitakivi kansilaatta 560 60 250 musta lohkottu 1165 18 64 64 kpl/lava 15,40 €/kpl
Tuote lisätty ostoskoriin.
Virhe koriin lisäyksessä.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
Aitakivi valo 160 96 185 rosteri 0,4 85,60 €/kpl
Tuote lisätty ostoskoriin.
Virhe koriin lisäyksessä.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
Aitakivi valo lipalla 160 96 185 tummanharmaa 0,4 85,60 €/kpl
Tuote lisätty ostoskoriin.
Virhe koriin lisäyksessä.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
Muuripistorasia 190 98 185 musta 0,4 100,80 €/kpl
Tuote lisätty ostoskoriin.
Virhe koriin lisäyksessä.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
Muuripistorasia 190 98 185 harmaa 0,4 100,80 €/kpl
  • Aitakivi peruspari
    4,00 €/kpl
    Aitakivi peruspari harmaa, lohkottu
    Korkeus 100
    Tuote lisätty ostoskoriin.
    Virhe koriin lisäyksessä. Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}.
  • Aitakivi kansipari
    6,40 €/kpl
    Aitakivi kansipari harmaa, lohkottu
    Korkeus 100
    Tuote lisätty ostoskoriin.
    Virhe koriin lisäyksessä. Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}.
  • Aitakivi päätykivi
    4,50 €/kpl
    Aitakivi päätykivi harmaa, lohkottu
    Korkeus 100
    Tuote lisätty ostoskoriin.
    Virhe koriin lisäyksessä. Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}.
  • Aitakivi kansipääty
    5,00 €/kpl
    Aitakivi kansipääty harmaa, lohkottu
    Korkeus 100
    Tuote lisätty ostoskoriin.
    Virhe koriin lisäyksessä. Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}.
  • Aitakivi peruspari
    4,90 €/kpl
    Aitakivi peruspari musta, lohkottu
    Korkeus 100
    Tuote lisätty ostoskoriin.
    Virhe koriin lisäyksessä. Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}.
  • Aitakivi kansipari
    7,10 €/kpl
    Aitakivi kansipari musta, lohkottu
    Korkeus 100
    Tuote lisätty ostoskoriin.
    Virhe koriin lisäyksessä. Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}.
  • Aitakivi päätykivi
    5,00 €/kpl
    Aitakivi päätykivi musta, lohkottu
    Korkeus 100
    Tuote lisätty ostoskoriin.
    Virhe koriin lisäyksessä. Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}.
  • Aitakivi kansipääty
    5,60 €/kpl
    Aitakivi kansipääty musta, lohkottu
    Korkeus 100
    Tuote lisätty ostoskoriin.
    Virhe koriin lisäyksessä. Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}.
  • Aitakivi peruspari
    4,90 €/kpl
    Aitakivi peruspari punainen, lohkottu
    Korkeus 100
    Tuote lisätty ostoskoriin.
    Virhe koriin lisäyksessä. Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}.
  • Aitakivi kansipari
    7,10 €/kpl
    Aitakivi kansipari punainen, lohkottu
    Korkeus 100
    Tuote lisätty ostoskoriin.
    Virhe koriin lisäyksessä. Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}.
  • Aitakivi päätykivi
    5,00 €/kpl
    Aitakivi päätykivi punainen, lohkottu
    Korkeus 100
    Tuote lisätty ostoskoriin.
    Virhe koriin lisäyksessä. Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}.
  • Aitakivi kansipääty
    5,60 €/kpl
    Aitakivi kansipääty punainen, lohkottu
    Korkeus 100
    Tuote lisätty ostoskoriin.
    Virhe koriin lisäyksessä. Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}.
  • Aitakivi peruspari
    4,90 €/kpl
    Aitakivi peruspari punamusta, lohkottu
    Korkeus 100
    Tuote lisätty ostoskoriin.
    Virhe koriin lisäyksessä. Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}.
  • Aitakivi kansipari
    7,10 €/kpl
    Aitakivi kansipari punamusta, lohkottu
    Korkeus 100
    Tuote lisätty ostoskoriin.
    Virhe koriin lisäyksessä. Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}.
  • Aitakivi päätykivi
    5,00 €/kpl
    Aitakivi päätykivi punamusta, lohkottu
    Korkeus 100
    Tuote lisätty ostoskoriin.
    Virhe koriin lisäyksessä. Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}.
  • Aitakivi kansipääty
    5,60 €/kpl
    Aitakivi kansipääty punamusta, lohkottu
    Korkeus 100
    Tuote lisätty ostoskoriin.
    Virhe koriin lisäyksessä. Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}.
  • Aitakivi peruspari
    4,90 €/kpl
    Aitakivi peruspari ruskea, lohkottu
    Korkeus 100
    Tuote lisätty ostoskoriin.
    Virhe koriin lisäyksessä. Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}.
  • Aitakivi kansipari
    7,10 €/kpl
    Aitakivi kansipari ruskea, lohkottu
    Korkeus 100
    Tuote lisätty ostoskoriin.
    Virhe koriin lisäyksessä. Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}.
  • Aitakivi päätykivi
    5,00 €/kpl
    Aitakivi päätykivi ruskea, lohkottu
    Korkeus 100
    Tuote lisätty ostoskoriin.
    Virhe koriin lisäyksessä. Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}.
  • Aitakivi kansipääty
    5,60 €/kpl
    Aitakivi kansipääty ruskea, lohkottu
    Korkeus 100
    Tuote lisätty ostoskoriin.
    Virhe koriin lisäyksessä. Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}.
  • Aitakivi peruspari
    4,90 €/kpl
    Aitakivi peruspari hiekanruskea, lohkottu
    Korkeus 100
    Tilaustuote
    Ota yhteyttä myyntiin
  • Aitakivi kansipari
    7,10 €/kpl
    Aitakivi kansipari hiekanruskea, lohkottu
    Korkeus 100
    Tilaustuote
    Ota yhteyttä myyntiin
  • Aitakivi päätykivi
    5,00 €/kpl
    Aitakivi päätykivi hiekanruskea, lohkottu
    Korkeus 100
    Tuote lisätty ostoskoriin.
    Virhe koriin lisäyksessä. Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}.
  • Aitakivi kansipääty
    5,60 €/kpl
    Aitakivi kansipääty hiekanruskea, lohkottu
    Korkeus 100
    Tuote lisätty ostoskoriin.
    Virhe koriin lisäyksessä. Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}.
  • Aitakivi peruspari Tupla
    8,70 €/kpl
    Aitakivi peruspari Tupla harmaa, lohkottu
    Korkeus 200
    Tuote lisätty ostoskoriin.
    Virhe koriin lisäyksessä. Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}.
  • Aitakivi peruspari Tupla
    9,90 €/kpl
    Aitakivi peruspari Tupla musta, lohkottu
    Korkeus 200
    Tuote lisätty ostoskoriin.
    Virhe koriin lisäyksessä. Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}.
  • Aitakivi kansilaatta
    13,70 €/kpl
    Aitakivi kansilaatta harmaa, lohkottu
    Korkeus 60
    Tuote lisätty ostoskoriin.
    Virhe koriin lisäyksessä. Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}.
  • Aitakivi kansilaatta
    15,40 €/kpl
    Aitakivi kansilaatta musta, lohkottu
    Korkeus 60
    Tuote lisätty ostoskoriin.
    Virhe koriin lisäyksessä. Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}.
  • Aitakivi valo
    85,60 €/kpl
    Aitakivi valo rosteri,
    Korkeus 96
    Tuote lisätty ostoskoriin.
    Virhe koriin lisäyksessä. Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}.
  • Aitakivi valo lipalla
    85,60 €/kpl
    Aitakivi valo lipalla tummanharmaa,
    Korkeus 96
    Tuote lisätty ostoskoriin.
    Virhe koriin lisäyksessä. Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}.
  • Muuripistorasia
    100,80 €/kpl
    Muuripistorasia musta,
    Korkeus 98
    Tuote lisätty ostoskoriin.
    Virhe koriin lisäyksessä. Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}.
  • Muuripistorasia
    100,80 €/kpl
    Muuripistorasia harmaa,

Yhteystiedot