EK-kaivonrenkaat

Kiintotiivisteellinen korkeahuulloksinen kaivonrengas. Sauma esiasennetun tiivisteen ansiosta on täysin tiivis. EK-järjestelmän kaivonrenkaiden runsas halkaisija- ja korkeusvaihtoehtojen määrä takaavat sen, että kaivo voidaan toteuttaa aina oikean kokoisena. Käyttökohteita ovat jäte- ja sadevesilinjojen tarkastus- ja sakkapesäkaivot ja yleensäkin paikat, joissa kaivolta vaaditaan tiiviyttä, kulutuskestävyyttä, paikoillaanpysyvyyttä ja runsaasti vaihtoehtoja tilavuuden suhteen. Myös hyvä käyttövesikaivo tehdään EK-renkaista. Tarkoitettu liikennekuorma-alueille. Suurin sallittu asennussyvyys on 10 m. EK-renkaita on myös saatavana tilauksesta teollisuusputkistojen erityisvaatimukset täyttävänä, tällöin esiasennettu kiintotiiviste on esimerkiksi öljyä tai korkeita lämpötiloja kestävä. Ruduksen EK-renkaat täyttävät kulloinkin voimassaolevien betoniputkinormien vaatimukset. 600 mm kaivonrenkaita toimitetaan myös kartiorenkaan yläsauman mukaisina, jolloin niiden päälle voi asentaa korotusrenkaan tai valurautakannen.

EK-kaivonrengas

EK-kaivonrengas

70,69 €/kpl

  • Sisähalk.(d): 600
  • Lujuuslk: C r
  • Seinämäpaks.(t): 80
  • Paino: 205 kg/kpl
  • Hyötykork.(h): 500
  • Kokonaiskork.(H): 574
  • Ulkohalk.(D): 760
  • Hinta: 70,69 €/kpl
  • Tuotenumero: 2106053
  • Hinnat ALV 0 %

Toimitusaika: 3-6 työpäivää

Määrä (kpl): Lisää ostoskoriin
Tuote lisätty koriin. Siirry ostoskoriin.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
Virhe koriin lisäyksessä.
EK-kaivonrengas

EK-kaivonrengas

86,40 €/kpl

  • Sisähalk.(d): 600
  • Lujuuslk: C r
  • Seinämäpaks.(t): 80
  • Paino: 310 kg/kpl
  • Hyötykork.(h): 750
  • Kokonaiskork.(H): 824
  • Ulkohalk.(D): 760
  • Hinta: 86,40 €/kpl
  • Tuotenumero: 2106073

102,22 €/kpl

  • Sisähalk.(d): 600
  • Lujuuslk: C r
  • Seinämäpaks.(t): 80
  • Paino: 410 kg/kpl
  • Hyötykork.(h): 1000
  • Kokonaiskork.(H): 1074
  • Ulkohalk.(D): 760
  • Hinta: 102,22 €/kpl
  • Tuotenumero: 2106103

122,16 €/kpl

  • Sisähalk.(d): 600
  • Lujuuslk: C r
  • Seinämäpaks.(t): 80
  • Paino: 510 kg/kpl
  • Hyötykork.(h): 1250
  • Kokonaiskork.(H): 1324
  • Ulkohalk.(D): 760
  • Hinta: 122,16 €/kpl
  • Tuotenumero: 2106123

141,34 €/kpl

  • Sisähalk.(d): 600
  • Lujuuslk: C r
  • Seinämäpaks.(t): 80
  • Paino: 610 kg/kpl
  • Hyötykork.(h): 1500
  • Kokonaiskork.(H): 1574
  • Ulkohalk.(D): 760
  • Hinta: 141,34 €/kpl
  • Tuotenumero: 2106153

207,15 €/kpl

  • Sisähalk.(d): 600
  • Lujuuslk: C r
  • Seinämäpaks.(t): 80
  • Paino: 715 kg/kpl
  • Hyötykork.(h): 1750
  • Kokonaiskork.(H): 1824
  • Ulkohalk.(D): 760
  • Hinta: 207,15 €/kpl
  • Tuotenumero: 2106173
  • Hinnat ALV 0 %

Toimitusaika: 3-6 työpäivää

Kiintotiivisteellinen korkeahuulloksinen kaivonrengas. Sauma esiasennetun tiivisteen ansiosta on täysin tiivis. EK-järjestelmän kaivonrenkaiden runsas halkaisija- ja korkeusvaihtoehtojen määrä takaavat sen, että kaivo voidaan toteuttaa aina oikean kokoisena. Käyttökohteita ovat jäte- ja sadevesilinjojen tarkastus- ja sakkapesäkaivot ja yleensäkin paikat, joissa kaivolta vaaditaan tiiviyttä, kulutuskestävyyttä, paikoillaanpysyvyyttä ja runsaasti vaihtoehtoja tilavuuden suhteen. Myös hyvä käyttövesikaivo tehdään EK-renkaista. Tarkoitettu liikennekuorma-alueille. Suurin sallittu asennussyvyys on 10 m. EK-renkaita on myös saatavana tilauksesta teollisuusputkistojen erityisvaatimukset täyttävänä, tällöin esiasennettu kiintotiiviste on esimerkiksi öljyä tai korkeita lämpötiloja kestävä. Ruduksen EK-renkaat täyttävät kulloinkin voimassaolevien betoniputkinormien vaatimukset. 600 mm kaivonrenkaita toimitetaan myös kartiorenkaan yläsauman mukaisina, jolloin niiden päälle voi asentaa korotusrenkaan tai valurautakannen.

Määrä (kpl): Lisää ostoskoriin
Tuote lisätty koriin. Siirry ostoskoriin.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
Virhe koriin lisäyksessä.
EK-kaivonrengas

EK-kaivonrengas

69,47 €/kpl

  • Sisähalk.(d): 800
  • Lujuuslk: C r
  • Seinämäpaks.(t): 80
  • Paino: 160 kg/kpl
  • Hyötykork.(h): 250
  • Kokonaiskork.(H): 324
  • Ulkohalk.(D): 960
  • Hinta: 69,47 €/kpl
  • Tuotenumero: 2108023

85,86 €/kpl

  • Sisähalk.(d): 800
  • Lujuuslk: C r
  • Seinämäpaks.(t): 80
  • Paino: 280 kg/kpl
  • Hyötykork.(h): 500
  • Kokonaiskork.(H): 574
  • Ulkohalk.(D): 960
  • Hinta: 85,86 €/kpl
  • Tuotenumero: 2108053

106,04 €/kpl

  • Sisähalk.(d): 800
  • Lujuuslk: C r
  • Seinämäpaks.(t): 80
  • Paino: 415 kg/kpl
  • Hyötykork.(h): 750
  • Kokonaiskork.(H): 824
  • Ulkohalk.(D): 960
  • Hinta: 106,04 €/kpl
  • Tuotenumero: 2108073

123,04 €/kpl

  • Sisähalk.(d): 800
  • Lujuuslk: C r
  • Seinämäpaks.(t): 80
  • Paino: 550 kg/kpl
  • Hyötykork.(h): 1000
  • Kokonaiskork.(H): 1074
  • Ulkohalk.(D): 960
  • Hinta: 123,04 €/kpl
  • Tuotenumero: 2108103

149,48 €/kpl

  • Sisähalk.(d): 800
  • Lujuuslk: C r
  • Seinämäpaks.(t): 80
  • Paino: 710 kg/kpl
  • Hyötykork.(h): 1250
  • Kokonaiskork.(H): 1324
  • Ulkohalk.(D): 960
  • Hinta: 149,48 €/kpl
  • Tuotenumero: 2108123

175,39 €/kpl

  • Sisähalk.(d): 800
  • Lujuuslk: C r
  • Seinämäpaks.(t): 80
  • Paino: 825 kg/kpl
  • Hyötykork.(h): 1500
  • Kokonaiskork.(H): 1574
  • Ulkohalk.(D): 960
  • Hinta: 175,39 €/kpl
  • Tuotenumero: 2108153
  • Hinnat ALV 0 %

Toimitusaika: 3-6 työpäivää

Kiintotiivisteellinen korkeahuulloksinen kaivonrengas. Sauma esiasennetun tiivisteen ansiosta on täysin tiivis. EK-järjestelmän kaivonrenkaiden runsas halkaisija- ja korkeusvaihtoehtojen määrä takaavat sen, että kaivo voidaan toteuttaa aina oikean kokoisena. Käyttökohteita ovat jäte- ja sadevesilinjojen tarkastus- ja sakkapesäkaivot ja yleensäkin paikat, joissa kaivolta vaaditaan tiiviyttä, kulutuskestävyyttä, paikoillaanpysyvyyttä ja runsaasti vaihtoehtoja tilavuuden suhteen. Myös hyvä käyttövesikaivo tehdään EK-renkaista. Tarkoitettu liikennekuorma-alueille. Suurin sallittu asennussyvyys on 10 m. EK-renkaita on myös saatavana tilauksesta teollisuusputkistojen erityisvaatimukset täyttävänä, tällöin esiasennettu kiintotiiviste on esimerkiksi öljyä tai korkeita lämpötiloja kestävä. Ruduksen EK-renkaat täyttävät kulloinkin voimassaolevien betoniputkinormien vaatimukset. 600 mm kaivonrenkaita toimitetaan myös kartiorenkaan yläsauman mukaisina, jolloin niiden päälle voi asentaa korotusrenkaan tai valurautakannen.

Määrä (kpl): Lisää ostoskoriin
Tuote lisätty koriin. Siirry ostoskoriin.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
Virhe koriin lisäyksessä.
EK-kaivonrengas

EK-kaivonrengas

81,17 €/kpl

  • Sisähalk.(d): 1000
  • Lujuuslk: C r
  • Seinämäpaks.(t): 90
  • Paino: 190 kg/kpl
  • Hyötykork.(h): 250
  • Kokonaiskork.(H): 324
  • Ulkohalk.(D): 1180
  • Hinta: 81,17 €/kpl
  • Tuotenumero: 2110023
  • Hinnat ALV 0 %

Tuotetta rajallinen määrä, saatavuus määräytyy tilattavan määrän mukaan.

104,45 €/kpl

  • Sisähalk.(d): 1000
  • Lujuuslk: C r
  • Seinämäpaks.(t): 90
  • Paino: 380 kg/kpl
  • Hyötykork.(h): 500
  • Kokonaiskork.(H): 574
  • Ulkohalk.(D): 1180
  • Hinta: 104,45 €/kpl
  • Tuotenumero: 2110053

128,64 €/kpl

  • Sisähalk.(d): 1000
  • Lujuuslk: C r
  • Seinämäpaks.(t): 90
  • Paino: 565 kg/kpl
  • Hyötykork.(h): 750
  • Kokonaiskork.(H): 824
  • Ulkohalk.(D): 1180
  • Hinta: 128,64 €/kpl
  • Tuotenumero: 2110073

156,48 €/kpl

  • Sisähalk.(d): 1000
  • Lujuuslk: C r
  • Seinämäpaks.(t): 90
  • Paino: 750 kg/kpl
  • Hyötykork.(h): 1000
  • Kokonaiskork.(H): 1074
  • Ulkohalk.(D): 1180
  • Hinta: 156,48 €/kpl
  • Tuotenumero: 2110103

181,53 €/kpl

  • Sisähalk.(d): 1000
  • Lujuuslk: C r
  • Seinämäpaks.(t): 90
  • Paino: 930 kg/kpl
  • Hyötykork.(h): 1250
  • Kokonaiskork.(H): 1324
  • Ulkohalk.(D): 1180
  • Hinta: 181,53 €/kpl
  • Tuotenumero: 2110123

209,45 €/kpl

  • Sisähalk.(d): 1000
  • Lujuuslk: C r
  • Seinämäpaks.(t): 90
  • Paino: 1110 kg/kpl
  • Hyötykork.(h): 1500
  • Kokonaiskork.(H): 1574
  • Ulkohalk.(D): 1180
  • Hinta: 209,45 €/kpl
  • Tuotenumero: 2110153
  • Hinnat ALV 0 %

Tuotetta rajallinen määrä, saatavuus määräytyy tilattavan määrän mukaan.

Kiintotiivisteellinen korkeahuulloksinen kaivonrengas. Sauma esiasennetun tiivisteen ansiosta on täysin tiivis. EK-järjestelmän kaivonrenkaiden runsas halkaisija- ja korkeusvaihtoehtojen määrä takaavat sen, että kaivo voidaan toteuttaa aina oikean kokoisena. Käyttökohteita ovat jäte- ja sadevesilinjojen tarkastus- ja sakkapesäkaivot ja yleensäkin paikat, joissa kaivolta vaaditaan tiiviyttä, kulutuskestävyyttä, paikoillaanpysyvyyttä ja runsaasti vaihtoehtoja tilavuuden suhteen. Myös hyvä käyttövesikaivo tehdään EK-renkaista. Tarkoitettu liikennekuorma-alueille. Suurin sallittu asennussyvyys on 10 m. EK-renkaita on myös saatavana tilauksesta teollisuusputkistojen erityisvaatimukset täyttävänä, tällöin esiasennettu kiintotiiviste on esimerkiksi öljyä tai korkeita lämpötiloja kestävä. Ruduksen EK-renkaat täyttävät kulloinkin voimassaolevien betoniputkinormien vaatimukset. 600 mm kaivonrenkaita toimitetaan myös kartiorenkaan yläsauman mukaisina, jolloin niiden päälle voi asentaa korotusrenkaan tai valurautakannen.

Määrä (kpl): Lisää ostoskoriin
Tuote lisätty koriin. Siirry ostoskoriin.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
Virhe koriin lisäyksessä.
EK-kaivonrengas

EK-kaivonrengas

227,50 €/kpl

  • Sisähalk.(d): 1200
  • Lujuuslk: C r
  • Seinämäpaks.(t): 135
  • Paino: 720 kg/kpl
  • Hyötykork.(h): 500
  • Kokonaiskork.(H): 625
  • Ulkohalk.(D): 1470
  • Hinta: 227,50 €/kpl
  • Tuotenumero: 2112053

277,79 €/kpl

  • Sisähalk.(d): 1200
  • Lujuuslk: C r
  • Seinämäpaks.(t): 135
  • Paino: 1060 kg/kpl
  • Hyötykork.(h): 750
  • Kokonaiskork.(H): 875
  • Ulkohalk.(D): 1470
  • Hinta: 277,79 €/kpl
  • Tuotenumero: 2112073

336,98 €/kpl

  • Sisähalk.(d): 1200
  • Lujuuslk: C r
  • Seinämäpaks.(t): 135
  • Paino: 1420 kg/kpl
  • Hyötykork.(h): 1000
  • Kokonaiskork.(H): 1125
  • Ulkohalk.(D): 1470
  • Hinta: 336,98 €/kpl
  • Tuotenumero: 2112103

394,42 €/kpl

  • Sisähalk.(d): 1200
  • Lujuuslk: C r
  • Seinämäpaks.(t): 135
  • Paino: 1770 kg/kpl
  • Hyötykork.(h): 1250
  • Kokonaiskork.(H): 1375
  • Ulkohalk.(D): 1470
  • Hinta: 394,42 €/kpl
  • Tuotenumero: 2112123

455,50 €/kpl

  • Sisähalk.(d): 1200
  • Lujuuslk: C r
  • Seinämäpaks.(t): 135
  • Paino: 2130 kg/kpl
  • Hyötykork.(h): 1500
  • Kokonaiskork.(H): 1625
  • Ulkohalk.(D): 1470
  • Hinta: 455,50 €/kpl
  • Tuotenumero: 2112153

572,51 €/kpl

  • Sisähalk.(d): 1200
  • Lujuuslk: C r
  • Seinämäpaks.(t): 135
  • Paino: 2840 kg/kpl
  • Hyötykork.(h): 2000
  • Kokonaiskork.(H): 2125
  • Ulkohalk.(D): 1470
  • Hinta: 572,51 €/kpl
  • Tuotenumero: 2112203
  • Hinnat ALV 0 %

Tuotetta rajallinen määrä, saatavuus määräytyy tilattavan määrän mukaan.

Kiintotiivisteellinen korkeahuulloksinen kaivonrengas. Sauma esiasennetun tiivisteen ansiosta on täysin tiivis. EK-järjestelmän kaivonrenkaiden runsas halkaisija- ja korkeusvaihtoehtojen määrä takaavat sen, että kaivo voidaan toteuttaa aina oikean kokoisena. Käyttökohteita ovat jäte- ja sadevesilinjojen tarkastus- ja sakkapesäkaivot ja yleensäkin paikat, joissa kaivolta vaaditaan tiiviyttä, kulutuskestävyyttä, paikoillaanpysyvyyttä ja runsaasti vaihtoehtoja tilavuuden suhteen. Myös hyvä käyttövesikaivo tehdään EK-renkaista. Tarkoitettu liikennekuorma-alueille. Suurin sallittu asennussyvyys on 10 m. EK-renkaita on myös saatavana tilauksesta teollisuusputkistojen erityisvaatimukset täyttävänä, tällöin esiasennettu kiintotiiviste on esimerkiksi öljyä tai korkeita lämpötiloja kestävä. Ruduksen EK-renkaat täyttävät kulloinkin voimassaolevien betoniputkinormien vaatimukset. 600 mm kaivonrenkaita toimitetaan myös kartiorenkaan yläsauman mukaisina, jolloin niiden päälle voi asentaa korotusrenkaan tai valurautakannen.

Määrä (kpl): Lisää ostoskoriin
Tuote lisätty koriin. Siirry ostoskoriin.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
Virhe koriin lisäyksessä.
EK-kaivonrengas

EK-kaivonrengas

418,86 €/kpl

  • Sisähalk.(d): 1600
  • Lujuuslk: C r
  • Seinämäpaks.(t): 180
  • Paino: 1200 kg/kpl
  • Hyötykork.(h): 500
  • Kokonaiskork.(H): 645
  • Ulkohalk.(D): 1960
  • Hinta: 418,86 €/kpl
  • Tuotenumero: 2116053

494,75 €/kpl

  • Sisähalk.(d): 1600
  • Lujuuslk: C r
  • Seinämäpaks.(t): 180
  • Paino: 1850 kg/kpl
  • Hyötykork.(h): 750
  • Kokonaiskork.(H): 895
  • Ulkohalk.(D): 1960
  • Hinta: 494,75 €/kpl
  • Tuotenumero: 2116073

569,86 €/kpl

  • Sisähalk.(d): 1600
  • Lujuuslk: C r
  • Seinämäpaks.(t): 180
  • Paino: 2500 kg/kpl
  • Hyötykork.(h): 1000
  • Kokonaiskork.(H): 1145
  • Ulkohalk.(D): 1960
  • Hinta: 569,86 €/kpl
  • Tuotenumero: 2116103

660,10 €/kpl

  • Sisähalk.(d): 1600
  • Lujuuslk: C r
  • Seinämäpaks.(t): 180
  • Paino: 3100 kg/kpl
  • Hyötykork.(h): 1250
  • Kokonaiskork.(H): 1395
  • Ulkohalk.(D): 1960
  • Hinta: 660,10 €/kpl
  • Tuotenumero: 2116123

751,32 €/kpl

  • Sisähalk.(d): 1600
  • Lujuuslk: C r
  • Seinämäpaks.(t): 180
  • Paino: 3700 kg/kpl
  • Hyötykork.(h): 1500
  • Kokonaiskork.(H): 1645
  • Ulkohalk.(D): 1960
  • Hinta: 751,32 €/kpl
  • Tuotenumero: 2116153

899,40 €/kpl

  • Sisähalk.(d): 1600
  • Lujuuslk: C r
  • Seinämäpaks.(t): 180
  • Paino: 4300 kg/kpl
  • Hyötykork.(h): 1750
  • Kokonaiskork.(H): 1895
  • Ulkohalk.(D): 1960
  • Hinta: 899,40 €/kpl
  • Tuotenumero: 2116173

981,28 €/kpl

  • Sisähalk.(d): 1600
  • Lujuuslk: C r
  • Seinämäpaks.(t): 180
  • Paino: 5000 kg/kpl
  • Hyötykork.(h): 2000
  • Kokonaiskork.(H): 2145
  • Ulkohalk.(D): 1960
  • Hinta: 981,28 €/kpl
  • Tuotenumero: 2116203
  • Hinnat ALV 0 %

Tuotetta rajallinen määrä, saatavuus määräytyy tilattavan määrän mukaan.

Kiintotiivisteellinen korkeahuulloksinen kaivonrengas. Sauma esiasennetun tiivisteen ansiosta on täysin tiivis. EK-järjestelmän kaivonrenkaiden runsas halkaisija- ja korkeusvaihtoehtojen määrä takaavat sen, että kaivo voidaan toteuttaa aina oikean kokoisena. Käyttökohteita ovat jäte- ja sadevesilinjojen tarkastus- ja sakkapesäkaivot ja yleensäkin paikat, joissa kaivolta vaaditaan tiiviyttä, kulutuskestävyyttä, paikoillaanpysyvyyttä ja runsaasti vaihtoehtoja tilavuuden suhteen. Myös hyvä käyttövesikaivo tehdään EK-renkaista. Tarkoitettu liikennekuorma-alueille. Suurin sallittu asennussyvyys on 10 m. EK-renkaita on myös saatavana tilauksesta teollisuusputkistojen erityisvaatimukset täyttävänä, tällöin esiasennettu kiintotiiviste on esimerkiksi öljyä tai korkeita lämpötiloja kestävä. Ruduksen EK-renkaat täyttävät kulloinkin voimassaolevien betoniputkinormien vaatimukset. 600 mm kaivonrenkaita toimitetaan myös kartiorenkaan yläsauman mukaisina, jolloin niiden päälle voi asentaa korotusrenkaan tai valurautakannen.

Määrä (kpl): Lisää ostoskoriin
Tuote lisätty koriin. Siirry ostoskoriin.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
Virhe koriin lisäyksessä.
EK-kaivonrengas

EK-kaivonrengas

505,23 €/kpl

  • Sisähalk.(d): 2000
  • Lujuuslk: C r
  • Seinämäpaks.(t): 190
  • Paino: 1550 kg/kpl
  • Hyötykork.(h): 500
  • Kokonaiskork.(H): 645
  • Ulkohalk.(D): 2380
  • Hinta: 505,23 €/kpl
  • Tuotenumero: 2120053

603,97 €/kpl

  • Sisähalk.(d): 2000
  • Lujuuslk: C r
  • Seinämäpaks.(t): 190
  • Paino: 2310 kg/kpl
  • Hyötykork.(h): 750
  • Kokonaiskork.(H): 895
  • Ulkohalk.(D): 2380
  • Hinta: 603,97 €/kpl
  • Tuotenumero: 2120073

734,70 €/kpl

  • Sisähalk.(d): 2000
  • Lujuuslk: C r
  • Seinämäpaks.(t): 190
  • Paino: 3140 kg/kpl
  • Hyötykork.(h): 1000
  • Kokonaiskork.(H): 1145
  • Ulkohalk.(D): 2380
  • Hinta: 734,70 €/kpl
  • Tuotenumero: 2120103

834,19 €/kpl

  • Sisähalk.(d): 2000
  • Lujuuslk: C r
  • Seinämäpaks.(t): 190
  • Paino: 3930 kg/kpl
  • Hyötykork.(h): 1250
  • Kokonaiskork.(H): 1395
  • Ulkohalk.(D): 2380
  • Hinta: 834,19 €/kpl
  • Tuotenumero: 2120123

1189,40 €/kpl

  • Sisähalk.(d): 2000
  • Lujuuslk: C r
  • Seinämäpaks.(t): 190
  • Paino: 5500 kg/kpl
  • Hyötykork.(h): 1750
  • Kokonaiskork.(H): 1895
  • Ulkohalk.(D): 2380
  • Hinta: 1189,40 €/kpl
  • Tuotenumero: 2120173

1397,85 €/kpl

  • Sisähalk.(d): 2000
  • Lujuuslk: C r
  • Seinämäpaks.(t): 190
  • Paino: 6300 kg/kpl
  • Hyötykork.(h): 2000
  • Kokonaiskork.(H): 2145
  • Ulkohalk.(D): 2380
  • Hinta: 1397,85 €/kpl
  • Tuotenumero: 2120203
  • Hinnat ALV 0 %

Tuotetta rajallinen määrä, saatavuus määräytyy tilattavan määrän mukaan.

Kiintotiivisteellinen korkeahuulloksinen kaivonrengas. Sauma esiasennetun tiivisteen ansiosta on täysin tiivis. EK-järjestelmän kaivonrenkaiden runsas halkaisija- ja korkeusvaihtoehtojen määrä takaavat sen, että kaivo voidaan toteuttaa aina oikean kokoisena. Käyttökohteita ovat jäte- ja sadevesilinjojen tarkastus- ja sakkapesäkaivot ja yleensäkin paikat, joissa kaivolta vaaditaan tiiviyttä, kulutuskestävyyttä, paikoillaanpysyvyyttä ja runsaasti vaihtoehtoja tilavuuden suhteen. Myös hyvä käyttövesikaivo tehdään EK-renkaista. Tarkoitettu liikennekuorma-alueille. Suurin sallittu asennussyvyys on 10 m. EK-renkaita on myös saatavana tilauksesta teollisuusputkistojen erityisvaatimukset täyttävänä, tällöin esiasennettu kiintotiiviste on esimerkiksi öljyä tai korkeita lämpötiloja kestävä. Ruduksen EK-renkaat täyttävät kulloinkin voimassaolevien betoniputkinormien vaatimukset. 600 mm kaivonrenkaita toimitetaan myös kartiorenkaan yläsauman mukaisina, jolloin niiden päälle voi asentaa korotusrenkaan tai valurautakannen.

Määrä (kpl): Lisää ostoskoriin
Tuote lisätty koriin. Siirry ostoskoriin.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
Virhe koriin lisäyksessä.
Nimi
Sisähalk.(d)
Lujuuslk
Seinämäpaks.(t)
Paino
Hyötykork.(h)
Kokonaiskork.(H)
Ulkohalk.(D)
Hinta
Tuote lisätty ostoskoriin.
Virhe koriin lisäyksessä.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
EK-kaivonrengas 600 C r 80 205 kg/kpl 500 574 760 70,69 €/kpl
Tuote lisätty ostoskoriin.
Virhe koriin lisäyksessä.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
EK-kaivonrengas 600 C r 80 310 kg/kpl 750 824 760 86,40 €/kpl
Tuote lisätty ostoskoriin.
Virhe koriin lisäyksessä.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
EK-kaivonrengas 600 C r 80 410 kg/kpl 1000 1074 760 102,22 €/kpl
Tuote lisätty ostoskoriin.
Virhe koriin lisäyksessä.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
EK-kaivonrengas 600 C r 80 510 kg/kpl 1250 1324 760 122,16 €/kpl
Tuote lisätty ostoskoriin.
Virhe koriin lisäyksessä.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
EK-kaivonrengas 600 C r 80 610 kg/kpl 1500 1574 760 141,34 €/kpl
Tuote lisätty ostoskoriin.
Virhe koriin lisäyksessä.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
EK-kaivonrengas 600 C r 80 715 kg/kpl 1750 1824 760 207,15 €/kpl
Tuote lisätty ostoskoriin.
Virhe koriin lisäyksessä.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
EK-kaivonrengas 800 C r 80 160 kg/kpl 250 324 960 69,47 €/kpl
Tuote lisätty ostoskoriin.
Virhe koriin lisäyksessä.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
EK-kaivonrengas 800 C r 80 280 kg/kpl 500 574 960 85,86 €/kpl
Tuote lisätty ostoskoriin.
Virhe koriin lisäyksessä.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
EK-kaivonrengas 800 C r 80 415 kg/kpl 750 824 960 106,04 €/kpl
Tuote lisätty ostoskoriin.
Virhe koriin lisäyksessä.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
EK-kaivonrengas 800 C r 80 550 kg/kpl 1000 1074 960 123,04 €/kpl
Tuote lisätty ostoskoriin.
Virhe koriin lisäyksessä.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
EK-kaivonrengas 800 C r 80 710 kg/kpl 1250 1324 960 149,48 €/kpl
Tuote lisätty ostoskoriin.
Virhe koriin lisäyksessä.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
EK-kaivonrengas 800 C r 80 825 kg/kpl 1500 1574 960 175,39 €/kpl
Tuote lisätty ostoskoriin.
Virhe koriin lisäyksessä.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
EK-kaivonrengas 1000 C r 90 190 kg/kpl 250 324 1180 81,17 €/kpl
Tuote lisätty ostoskoriin.
Virhe koriin lisäyksessä.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
EK-kaivonrengas 1000 C r 90 380 kg/kpl 500 574 1180 104,45 €/kpl
Tuote lisätty ostoskoriin.
Virhe koriin lisäyksessä.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
EK-kaivonrengas 1000 C r 90 565 kg/kpl 750 824 1180 128,64 €/kpl
Tuote lisätty ostoskoriin.
Virhe koriin lisäyksessä.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
EK-kaivonrengas 1000 C r 90 750 kg/kpl 1000 1074 1180 156,48 €/kpl
Tuote lisätty ostoskoriin.
Virhe koriin lisäyksessä.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
EK-kaivonrengas 1000 C r 90 930 kg/kpl 1250 1324 1180 181,53 €/kpl
Tuote lisätty ostoskoriin.
Virhe koriin lisäyksessä.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
EK-kaivonrengas 1000 C r 90 1110 kg/kpl 1500 1574 1180 209,45 €/kpl
Tuote lisätty ostoskoriin.
Virhe koriin lisäyksessä.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
EK-kaivonrengas 1200 C r 135 720 kg/kpl 500 625 1470 227,50 €/kpl
Tuote lisätty ostoskoriin.
Virhe koriin lisäyksessä.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
EK-kaivonrengas 1200 C r 135 1060 kg/kpl 750 875 1470 277,79 €/kpl
Tuote lisätty ostoskoriin.
Virhe koriin lisäyksessä.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
EK-kaivonrengas 1200 C r 135 1420 kg/kpl 1000 1125 1470 336,98 €/kpl
Tuote lisätty ostoskoriin.
Virhe koriin lisäyksessä.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
EK-kaivonrengas 1200 C r 135 1770 kg/kpl 1250 1375 1470 394,42 €/kpl
Tuote lisätty ostoskoriin.
Virhe koriin lisäyksessä.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
EK-kaivonrengas 1200 C r 135 2130 kg/kpl 1500 1625 1470 455,50 €/kpl
Tuote lisätty ostoskoriin.
Virhe koriin lisäyksessä.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
EK-kaivonrengas 1200 C r 135 2840 kg/kpl 2000 2125 1470 572,51 €/kpl
Tuote lisätty ostoskoriin.
Virhe koriin lisäyksessä.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
EK-kaivonrengas 1600 C r 180 1200 kg/kpl 500 645 1960 418,86 €/kpl
Tuote lisätty ostoskoriin.
Virhe koriin lisäyksessä.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
EK-kaivonrengas 1600 C r 180 1850 kg/kpl 750 895 1960 494,75 €/kpl
Tuote lisätty ostoskoriin.
Virhe koriin lisäyksessä.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
EK-kaivonrengas 1600 C r 180 2500 kg/kpl 1000 1145 1960 569,86 €/kpl
Tuote lisätty ostoskoriin.
Virhe koriin lisäyksessä.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
EK-kaivonrengas 1600 C r 180 3100 kg/kpl 1250 1395 1960 660,10 €/kpl
Tuote lisätty ostoskoriin.
Virhe koriin lisäyksessä.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
EK-kaivonrengas 1600 C r 180 3700 kg/kpl 1500 1645 1960 751,32 €/kpl
Tuote lisätty ostoskoriin.
Virhe koriin lisäyksessä.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
EK-kaivonrengas 1600 C r 180 4300 kg/kpl 1750 1895 1960 899,40 €/kpl
Tuote lisätty ostoskoriin.
Virhe koriin lisäyksessä.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
EK-kaivonrengas 1600 C r 180 5000 kg/kpl 2000 2145 1960 981,28 €/kpl
Tuote lisätty ostoskoriin.
Virhe koriin lisäyksessä.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
EK-kaivonrengas 2000 C r 190 1550 kg/kpl 500 645 2380 505,23 €/kpl
Tuote lisätty ostoskoriin.
Virhe koriin lisäyksessä.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
EK-kaivonrengas 2000 C r 190 2310 kg/kpl 750 895 2380 603,97 €/kpl
Tuote lisätty ostoskoriin.
Virhe koriin lisäyksessä.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
EK-kaivonrengas 2000 C r 190 3140 kg/kpl 1000 1145 2380 734,70 €/kpl
Tuote lisätty ostoskoriin.
Virhe koriin lisäyksessä.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
EK-kaivonrengas 2000 C r 190 3930 kg/kpl 1250 1395 2380 834,19 €/kpl
Tuote lisätty ostoskoriin.
Virhe koriin lisäyksessä.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
EK-kaivonrengas 2000 C r 190 5500 kg/kpl 1750 1895 2380 1189,40 €/kpl
Tuote lisätty ostoskoriin.
Virhe koriin lisäyksessä.
Haluamaasi määrää ei ole saatavilla. Tuotetta jäljellä {{ errorMessage }}
EK-kaivonrengas 2000 C r 190 6300 kg/kpl 2000 2145 2380 1397,85 €/kpl

Hinnasto ja esitteet

Ohjeet Kaivot ja putket esitteet

Yhteystiedot