Hyvää naistenpäivää!

Tänään 8.3. juhlitaan kansainvälistä Naistenpäivää. Kokosimme juhlapäivän kunniaksi muutamia aiemmin tekemiämme juttuja Ruduksen naisista ja heidän matkastaan Ruduksella.

Näitä juttuja lukiessa todella huomaa, miten tavoitteellinen työskentely omien unelmien eteen on kaiken sen vaivan arvoista. Onnea naiset!


Rudus miia joona

Betoniaseman hoitaja Miia Joona

– Yöttömässä yössä yövuorokin sujuu helpommin

Valmisbetoniaseman hoitajalle Miia Joonallekaan vaihtelevat työpäivät eivät ole vieraita. Hän toimii niin myllärinä, laboranttina, kuljettajana kuin pihahoitajanakin.

”Ennen mie luulin, että betoni syntyy nappia painamalla, mutta eihän se ihan niin olekaan”, rovaniemeläinen Miia Joona nauraa. ”Etukäteen tiesin kyllä Ruduksesta jotain, mutta myllärin ja laborantin hommista en mitään. Töiden monipuolisuus olikin aikamoinen yllätys. Uutta asiaa piti sisäistää paljon, mutta työtoverit opettivat hyvin ja pikkuhiljaa pääsin kärryille. Kaikestahan selviää, kun on nokkela.”


Rudus anu van liere

Sovellusasiantuntija Anu van Liere

– "Mutta nörtti en ole"

Sovellusasiantuntija Anu van Liere toimii Ruduksen myyntijärjestelmän kehittäjänä ja ylläpitäjänä sekä linkkinä toimittajan ja käyttäjien välissä.

"Huumorin hallitsen, mutta nörtti en ole – eikä minun tarvitsekaan olla. Itse asiassa minusta on kivaa ja haastavaa toimia järjestelmän ja sen käyttäjien solmukohdassa. Jonkunhan sekin pitää tehdä."

Anu kertoo olleensa töissä täyspäiväisesti yli 20 vuotta ja on nyt Ruduksella saanut elämänsä parhaat työkaverit. "Moni ei varmaan usko, miten hauskaa jengiä IT-porukka on – tai ainakin meillä on. Huumori kukkii kaikilla, johtajista ja esimiehistä lähtien, ja se on tärkeää tiukoissakin paikoissa."


Projektipäällikkö Anna Silventoinen

Projektipäällikkönä työskentelevä Anna Silventoinen on myös loistava esimerkki päämäärätietoisesta työskentelystä omien tavoitteidensa eteen. Hän aloitti Ruduksella vuonna 2017 kesätyöntekijänä betonilaboranttina ja jatkoi seuraavana kesänä Ruduksen kehityslaboratoriossa laatuinsinöörinä.

"Tykkäsin työstä niin paljon, että jatkoin niitä myös opiskelujen ohella. Ruduksella parasta on mukavat työkaverit, rento meininki ja mielenkiintoiset tehtävät." Valmistuttuaan diplomi-insinööriksi, Anna jatkoi Ruduksella betonin laatu- ja kehityspuolen projektipäällikkönä. 


Rudus sitna blomqvist nuutinen

Laatupäällikkö Stina Blomqvist-Nuutinen

Hienosta urastaan kertoo myös laatupäällikkö Stina Blomqvist-Nuutinen: "Työni vaihtelee kuralapio-hommista siistiin konttorityöhön, ja se tekeekin tästä mielenkiintoista. Vaikka on ollut huonoja ja hyviä päiviä ja rakennusalalla vaihtelevia suhdanteita, edelleen on kiva mennä aamulla töihin. Minut on otettu naisena hyvin vastaan ja miehinen porukka on opettanut luovimaan hurtissakin huumorissa."

Stina sai ansiomerkin, kun 20 vuotta Ruduksella oli tullut täyteen.


Rudus tytti ojala

Elpo-hormien projektimyyjä Tytti Ojala

Elpo-hormien myyjäksi hyvien mutkien kautta

Projektimyyjä Tytti Ojala työskenteli tavoitteellisesti valmistuakseen kolmessa vuodessa rakennusalan insinööriksi. Hän aloitti työnsä Ruduksen Elpo-tehtaalla Kotkassa ensin talotekniikkaelementtien tuo-tannon puolella, mikä antoi hyvän pohjan nykyiseen projektimyyjän työhön. Tytti kertoo olleensa kiinnostunut rakentamisesta lapsesta asti ja tämä kiinnostus ajoi töihin Rudukselle.

"Olen viihtynyt Ruduksella erittäin hyvin. Myyntihommat sopivat minulle. Olen ollut pienestä pitäen sosiaalinen ja valtaosan elämästäni olen tehnytkin töitä asiakaspalvelun parissa. On todella mukavaa, että mutkien kautta tulin myyntihommiin. Kun ikää kertyy, itsestä löytyy ominaisuuksia, joita ei tiennyt olevankaan."


RudusPro

020 447 711 / vaihde
Rakennusmateriaalit