Ahkeruudella ja rohkeudella ylös- ja eteenpäin

Nopea urapolku tehty työllä ja tiedolla.
Tullaan tutuksi: Riku Pennanen, tuoteryhmäjohtaja, infra- ja kunnallistekniset tuotteet.

Riku Pennasen urakehitys Ruduksella on ollut huomattavan nopea.
– Olen aina pyrkinyt ymmärtämään asioista vähän enemmän ja laajemmin kuin siinä hetkessä vielä tarvittaisikaan, Riku toteaa.

Riku Pennasen nykyinen toimisto on Ruduksen Lohjan betonituotetehtaalla.
– Historiallinen lokaatio, hän luonnehtii.
– Olen täällä syntynyt ja vedän kyllä sen verran kotiin päin, että kerron usein Ruduksen olevan Lohjalta lähtöisin, Riku myhäilee.

Rudus pro riku pennanen 2

Kuva (yllä): Riku Pennasen urakierto on ollut Ruduksella poikkeuksellisen ripeä. Alku oli kesätöissä raudoittajana ja nyt Riku on 32-vuotiaana infra- ja kunnallisteknisten tuotteiden tuoteryhmäjohtaja. 
– Olen ahkera, sinnikäs, teen pitkää päivää ja olen ehkä jossain tapauksissa ollut suostuvainenkin, Riku pohtii oman työuransa kehitystä.


Alkujaan Riku tuli Rudukselle vuonna 2006 kesätöihin raudoittajaksi Nummelan paalutehtaalle ja palasi intin jälkeen takaisin. Silloinen ”heittoukko ja joka paikan höylä” vastaa nyt Ruduksella betonisten infra- ja kunnallisteknisten tuotteiden tuoteryhmien toiminnasta valtakunnallisesti.
Miten tähän on tultu?

– Täytyy laittaa itselleen tavoitteita – joku syy sille, että tekee pitkää päivää.

Tieto pitää hakea

– Olen kiitollinen urani käänteistä. Ne ovat olleet aika luonnollisia tapahtumia, kun jossakin on auennut uusi mahdollisuus. Ehkä jotain tehtävää ei ole täytetty heti, vaan katseltu, kuka siihen kasvaa, Riku kertoo.

Riku sanoo, että uralla etenemisessä on varmasti ollut apua ahkeruudesta ja sinnikkyydestä.
– Pitää laittaa itselleen tavoitteita – joku syy sille, että tekee pitkää päivää. Olen tehnyt ahkerasti ja sinnikkäästi töitä. Pitää ymmärtää sekä oman että parin muun alan liiketoimintaa, hallita niin tuotanto, myynti kuin markkinointikin. Monialaista osaamista, siis. On myös hyvä huomata, miten omaa osaamista arvostetaan.

Rikun mukaan työelämässä ja varsinkin johtotehtävissä tarvitaan myös uskallusta.
– Tieto ei asu meidän seiniemme sisällä, vaan asiakkaalla ja alan markkinassa. Se pitää hakea sieltä eli tarvitaan proaktiivisuutta ja uskallusta mennä epämukaville alueille sekä selvitä sieltä kunnialla tai ainakin riittävän hyvin.

Rudus pro riku pennanen 3

Kuva (yllä): Riku Pennasen toimipiste on Lohjan perinteisellä betonituotetehtaalla ja työpöytä ”kulmahuoneessa”.


Hyvää miestä ei myyty

Riku osoitti kehittymiskykynsä jo Nummelan tehtaalla, jossa hän eteni raudottamosta suoraan betonipaalujen myyntipäälliköksi. Puolitoista vuotta sen jälkeen henkilökunta siirtyi yrityskaupan myötä toisen yhtiön palvelukseen. Kaikki muut, paitsi Riku.
– En kuulunut lähtijöihin, vaikka helppoa sekin olisi ollut. Mieli olisi toisaalta vetänyt paalupuolelle mutta minulla sanottiin olevan tulevaisuutta Ruduksella ja silloin mietin, että kannattaa jäädä.

Rikusta tuli vuonna 2015 infratuotteiden myyntipäällikkö, pari vuotta myöhemmin myyntijohtaja ja viime vuoden lokakuussa infra- ja kunnallisteknisten tuotteiden tuoteryhmäjohtaja.
– Onhan tämä aika nopeaa ollut. Juuri, kun tuntee olevansa hyvä hommassaan, tarjotaankin uutta mahdollisuutta. Joskus jopa haikailee, että olisi ollut pidempään samassa tehtävässä. Mutta toisaalta: olen tehnyt töitä samojen tuotteiden ja tuttujen ruduslaisten kanssa.
– Olen aina päässyt tekemään yhteistyötä myös muiden liiketoimintaryhmien kanssa. Yhteisenä ajatuksena on ollut, että enää ei tuijoteta asioita vain oman tehtävän ja toimialan kautta, vaan koko Ruduksen näkökulmasta. Miten voimme yhdessä palvella asiakasta ja hyödyntää toistemme osaamista.

Kaikki ovat valmiita laittamaan tarvittaessa nyrkkinsä saveen.

Infratuotteet vahvassa kasvussa

Rikun mukaan infra- ja kunnallistekniset tuotteet ovat ryhminä hyvinkin erilaisia.
– Putkissa ja kaivoissa eli nykyisin kunnallisteknisten tuotteiden tuoteryhmässä on pitkät perinteet ja infratuotteiden kanssa tehdään uusia innovaatioita. Liiketoiminnat eroavat toisistaan, mutta asiakkaat ovat pitkälti samat.

Rudus pro riku pennanen 4

Kuva (yllä): – Työni on hyvin liikkuvaista, tiimit ja agendat vaihtuvat. Siksi on hyvä tietää, että taustalla on porukkaa, johon voi luottaa, Riku sanoo.


Infratuotteiden myynnin kasvu on ollut viime vuosikymmenen aikana todella voimakasta.
– Porukka on tehnyt kovasti ja pyyteettömästi töitä sen eteen. Työtä tehdään jopa yrittäjän fiiliksillä, kun jengi tuntee omistajuutta työpaikkaansa kohtaan. Kaikki ovat valmiita laittamaan tarvittaessa nyrkkinsä saveen.
– Tavoitteena on fokusoitu kasvu. Oma visioni on se, että Rudus on infratuotteiden paras ja halutuin kumppani asiakkaille. Betonisilla valmisosilla pyritään siihen, että työmaalla asiat sujuvat suunnitellusti, helpommin ja aikataulussa. Esimerkiksi mitä paremmin katutyöt on jaksotettu ottamalla myös infran valmisosat mukaan, sitä nopeammin työ sujuu ja sitä vähemmän on haittaa kadun käyttäjille.

Tieto ei asu meidän seiniemme sisällä.

Riku sanoo hänellä ja myyntitiimillä olevan yhteinen motto:
– Jokaiseen tarjouspyyntöön vastataan, mitä tahansa kysytäänkin. Aina löytyy joku tapa toteuttaa asiakkaan tarve.

Valmentajana johtajan oppia

Riku myöntää tekevänsä töissä pitkää päivää. Hänen toimialueelleen kuuluu 6 betonituotetehdasta eri puolilta Suomea. Auton mittariin kertyy vuosittain noin 40 000 kilometriä.
Silti hänen liikuntaharrastustensa lista on hengästyttävän pitkä: pyöräily, tennis, jääkiekko, juoksu ja kuntosali.

Vielä muutama vuosi sitten Riku valmensi ”fudista” työn ohessa.
– Valmentaminen oli osaltaan minun johtajakouluni. Vajaan viiden vuoden ajan valmensin aikuisia ja junnuja. Siinä kohtasi paljon erilaisia ihmisiä, skidejä ja heidän vanhempiaan ja muita sidosryhmiä. Kaikki piti olla hallinnassa siten, että ihmiset olivat sitoutuneita tulleessaan kentälle tai sen laidalle.
– Sen saman ilmapiirin haluan luoda myös työporukoiden kesken. Pitää olla nastaa tulla töihin.

Pitää olla nastaa tulla töihin.

Joku raja sentään

Riku asuu nykyisin Lohjalla Laura-avovaimonsa, vuonna 2018 syntyneen Veikko-poikansa sekä monirotuisen Dana-koiransa kanssa.
– Näinhän siinä kävi! Nuorena ajattelin, että en jää asumaan Lohjalle, mutta perheen perustamisen ja tarvittavien turvaverkkojen myötä mieli muuttui.

Pennasen perhe osti Lohjalta ”uudehkon ja iisin” omakotitalon.
– Kyllä hetken harkitsin, että pitäisikö hankkia tontti ja alkaa rakentaa itse. Onneksi tulin järkiini. Valmiin talon ostaminen on viisain hankintani sitten robotti-imurin.


Lisätietoja:

RudusPro

020 447 711 / vaihde
Rakennusmateriaalit