REDI etenee vauhdilla

Kalasataman ensimmäisen vaiheen eli Redin rakentaminen alkaa olla puolivälissä. Valmista on määrä tulla vuoteen 2018 mennessä. Redin kahdeksaan tornitaloon ja kauppakeskukseen tullaan valamaan betonia yhteensä noin 130 000 kuutiometriä.

Kalasatama vapautui uudisrakentamiselle, kun Helsingin satamatoiminnot keskittyivät runsaat kahdeksan vuotta sitten Vuosaareen. Ydinkeskustan välittömään tuntumaan rakentuva 20 000 ihmisen uusi kaupunginosa lähti rakenteille lokakuussa 2011. Kesällä 2012 suurtyömaa pysähtyi kaavavalituksen takia. Vain metrosilta ja jäteasema rakennettiin valmiiksi muun työmaan lähes kolme vuotta kestäneen hiljaiselon aikana.

Huhtikuussa 2015 päästiin viimein jatkamaan. Ensimmäiset betonityöt eli anturoiden, hissikuilujen pohjien ja ajoluiskien valutyöt alkoivat syksyllä 2015.

Ensimmäisten tornitalojen ja kauppakeskuksen rakennustyöt ovat nyt hyvässä vauhdissa.

Kaikki kahdeksan tornitaloa rakennetaan kauppakeskuksen katolta ylöspäin. Neljä taloista tulee sijaitsemaan metroradan pohjois- ja neljä radan eteläpuolella. Korkeimmalle tulee nousemaan Majakka, jonka katon korkeusasema on 132 metriä merenpinnan yläpuolella.

_ Redin tornitalot ovat erittäin haasteellisia suunnittelijan kannalta. Näin korkeissa rakennuksissa lähellä meren rantaa on hallittava mitoitus dynaamisille kuormituksille, kertoo rakennesuunnittelusta vastaava Teuvo Meriläinen Sweco Rakennetekniikka Oy:stä.

Isoja ulokkeita ja korkeita valuja

Teuvo Meriläinen kertoo, että tornitalojen mitoituksessa on kiinnitettävä erityistä huomiota jopa lähes kahdeksan metrin pituisiin ulokkeisiin. Ne aiheuttavat kuormitukseen epäkeskisyyttä, mikä yhdistettynä tuulen aiheuttamiin värähtelyihin on ratkaiseva suunnittelukriteeri näin korkeissa taloissa.

_ Laipan paksuutta säätämällä säädetään samalla kantavuutta. Näin saadaan optimoiduksi rakennemitat, Meriläinen kertoo.

Paikallavaluholvien valu on edennyt vauhdikkaasti. Holvien korkeus on enimmillään jopa 40 metriä ja ne ovat myös muottiteknisesti vaativia rakenteita. Kertavalukorkeus holvien seinissä on Redin betonirakenteissa 4,5 metriä. Pilarit puolestaan valetaan kerralla 12 metrin korkuisina valuina.

Vaikka suuri osa Redin massiivisista rakenteista on perustettu kallion varaan, rakenteiden liikkeitä seurataan tarkasti niihin pysyvästi asennetun instrumentoinnin avulla. Projektinjohtourakoitsija SRV Rakennus haluaa näin varmistaa, että tornitalojen liikkeet pysyvät rankimmillakin tuulilla sallituissa rajoissa.

Kuormat kauppakeskuksen rakenteissa ovat niin suuret, että rungon mittojen optimoimiseksi tarvitaan sekä betoni- että teräsrakenteita. Paikallavalubetonin osuus runkorakenteista on kuitenkin selvästi merkittävin. Joulukuuhun 2016 mennessä tästä määrästä oli valettu noin 60 000 kuutiota. Kohde on Ruduksen paikallavalukohteista kaikkien aikojen suurin.

Tornitaloista neljä ensimmäistä sekä kauppakeskus valmistuvat vuonna 2018. Alustavan aikataulun mukaan kaikki tornitalot ovat muuttovalmiit vuoteen 2023 mennessä, jolloin myös koko Redi on valmis. Kalasatama kaupunginosana on näillä näkymin täysin valmis 2030-luvulla.

Redi

  • REDI = Kalasataman ensimmäinen vaihe = kahdeksan tornitaloa ja kauppakeskus
  • Projektinjohtourakoitsija: SRV Rakennus Oy
  • Kustannukset: reilu yksi miljardi euroa
  • Neljä ensimmäistä tornia ja kauppakeskus valmiit 2018, loput 2023 mennessä
  • Rediin käytetään betonia 130 000 m3
  • Koko Kalasatama valmis 2030-luvulla

RudusPro

020 447 711 / vaihde
Rakennusmateriaalit