Tuotteet
Takaisin
Toimitukset
Takaisin: Aineisto
Tietosuoja
Takaisin: Aineisto
Aineisto
Takaisin

Ensifiilikset Ruduksella – Anna pääsi aloittaessaan heti tositoimiin

Anna Helenelund aloitti ympäristöasiantuntijana Ruduksella lokakuun lopussa, ja puolen vuoden aikana hän on ehtinyt kokea jo paljon enemmän, mitä olisi voinut toivoakaan.

Aiemmin ympäristökonsulttina pilaantuneiden maiden parissa työskennellyt energia- ja ympäristöinsinööri kaipasi uusia haasteita ja mahdollisuutta syventyä tiettyyn teemaan. Rudus tarjosi Annalle näitä molempia!

Lämpimät fiilikset alkujännityksessä

Vaikka Annan tunnelmat olivat positiiviset ennen ensimmäistä työpäivää, mukana oli myös hyvänlaatuista jännitystä.

"Jännitti muun muassa, kun jätin tutun työympäristön, missä olin työskennellyt monen vuoden ajan", Anna kertoo mietteliäänä. Hän kaipasi kuitenkin lisää haasteita, uusia kokemuksia ja mahdollisuuksia oppia uutta, joten hyppy uuteen tuli tehdä.

Ensimmäinen työpäivä on pienessä jännityksessä jäänyt mieleen hieman sumuisena, kuten yleensä monelle käy, mutta vastaanotto oli erityisen lämmin, sen Anna muistaa päällimmäisenä tunteenaan.

"Sain tavata tulevia tiimiläisiäni ja minulla oli alusta alkaen hyvin tervetullut olo. Tuntui, että minulle riittää hommia, ja että olen yritykselle ja tiimille tarpeellinen.”

Annalle on tärkeää, että ympärillä oli ihmisiä, keneen voi ongelman tai vaikean tilanteen kohdalla turvautua. Anna koki ensipäivistä alkaen, että Ruduksella SAA ja PITÄÄ kysyä, se jo loi psykologista turvallisuutta.


Rudus Anna Helenelund 3 950x600

Vahvimpana muistona mieleen on painunut ruduslaisten asenne. "Ruduslaiset ovat olleet niin vastaanottavaisia ja mukavia. Uutena en tiennyt monestakaan asiasta, mutta en kertaakaan tuntenut itseäni tyhmäksi”, Anna kertoo.

Erityisesti yksi lause jäi mieleen alkuajoilta: "Sä oot se uus, eli sä et varmaan vielä tätä tiedäkään". ”Tuntui niin hyvältä kuulla uutena, ettei heti tarvitsekaan tietää ja osata kaikkea”, Anna fiilistelee.

Ensimmäinen kerta kiviainesalueella ja maisematuotetehtaalla jäi mieleen

Yksi suurimmista yllätyksistä oli työn tahti. "Ehkäpä se hieman yllätti, miten nopeasti pääsi tositoimiin mukaan, esim. viranomaistarkastuksiin, CRH:n raportointiin, sertifiointiin ja tiedonkeruuseen sertifiointia varten”, Anna mietiskelee. "Samanaikaisesti koin sen todella positiivisena, että sain mahdollisuuden heti osallistua ja heittäytyä. Haluankin, että on sellainen tekemisen meininki ja että koen omalla työpanoksella olevan merkitystä."

Annan mieleen on vahvasti painunut muisto ensimmäisestä viranomaismääräaikaistarkastuksesta. "Käytiin eri toimistoilla, ja näin omin silmin, että mukavaa porukkaa löytyy oman toimiston ulkopuolella muuallakin Ruduksella". Ensimmäinen kerta kiviainesalueella ja maisematuotetehtaalla olivat myös merkittäviä hetkiä, kun pääsi konkreettisesti näkemään Ruduksen toimintaa.

Tuki ja apu aina saatavilla

Anna on saanut tukea monelta taholta. "Omat tiimiläiset ovat auttaneet valtavasti, ja olen saanut kysyä ihan mistä vain. Koskaan en ole saanut tunnetta, että häiritsisin muita kysymyksilläni", hän kiittelee.

Anna kertoo kiitollisena, kuinka hänen oma esihenkilönsä, ympäristöpäällikkö Heli Kanto sekä vastuullisuusjohtaja Terhi Rauhamäki ovat saaneet nostatettua Annan ammatillista itsetuntoa, minkä Anna kokee tärkeänä motivaation ja mielekkyyden kannalta.

"Heliltä ja Terhiltä saatu sekä kohdennettu että yleinen palaute on saanut minut uskomaan, että olen todella oman alani asiantuntija. Minulle on annettu vastuuta ja luotettu siihen, että asiat hoituvat."

Anna nostaa tärkeänä asiana myös tiimissä vallitsevan tasa-arvoisuuden. Kaikki pyytävät ja saavat apua toisiltaan.

"Olen itsekin päässyt auttamaan muita, mikä on luonut minulle tunteen merkityksellisyydestä tiimissä"

Myös kollegat oman tiimin ulkopuolelta ovat ojentaneet auttavan kätensä. "Omien vastuualueiden tuotantopäälliköt ovat avuliaasti esitelleet kiviainesalueita ja tehtaitaan, sekä kertoneet perusteellisesti omista vastuistaan ja työtehtävistään. Yhteistyö on ollut joka kerta yhtä helppoa", Anna kertoo iloisena. Kierrätyspuolellakin Anna on päässyt mukaan mielenkiintoiseen ympäristöluvitushankkeeseen, ja Annan lämpimät kiitokset yhteistyöstä ja mukaan ottamisesta lähtevät tämänkin tiimin jäsenille.

"Ei tarvitse osata kaikkea" -kulttuuri

Aloittaessaan Anna huomasi nopeasti, ettei Ruduksella tarvitse osata kaikkea itse. "Aina voi kysyä", hän toteaa. Verrattuna aiempiin työpaikkoihin ero on selvä: "Näkyy selkeämmin, että ollaan ns. samassa veneessä, eikä toimita kukin yksin oman vastuualueen parissa”, Anna kertoo vaikuttuneena.

Tämä salliva kulttuuri näkyy arjessa konkreettisesti. "Kun jotain kysyy, ihmiset ovat heti läsnä ja valmiina auttamaan. Aikaa auttamiseen tuntuu löytyvän aina", Anna kertoo. "Olen saanut minua sopivasti haastavia tehtäviä, mistä olen erityisen iloinen. Tämä ei kuormita, sillä vaikeuksien ilmestyessä tiedän, että minulla on aina joku, keneen voin asiassa tukeutua. Se voi olla oikeastaan kuka tahansa tilanteesta riippuen.”

Anna kokee, että haasteiden osalta tasapaino on löytynyt: "Tunnen, että Rudus luottaa minuun asiantuntijana.”


Rudus Anna Helenelund 1 950x600

Kannustavaa, tavoitteellista, mutta silti rentoa

Anna kuvailee Ruduksen kulttuuria kannustavaksi, tavoitteelliseksi ja rennoksi. ”Tiimissä olemme toisiamme varten läsnä ja aina tavoitettavissa.”

Mikä tekee Ruduksesta hyvän työpaikan juuri Annalle? "Rudus tarjoaa hyvät mahdollisuudet jatkuvaan oppimiseen ja itsensä kehittämiseen ja täällä pääsee syventymään erilaisiin aihealueisiin enemmän kuin pintaraapaisulla", hän listaa. "Rudus haluaa olla edelläkävijä, ja tätä on kunnia omalla työpaikalla seurata. Rudus on oikeasti vastuullinen yritys, ja täällä pääsee soveltamaan vastuullista toimintaa ympäristön kannalta."

Työn merkityksellisyys on Annalle tärkeää ja ennen kaikkea motivoivaa: ”Ruduksella saan hyödyntää omia vahvuuksiani, suurta merkityksellisyyttä siinäkin!”

Viesti Rudusta työpaikkana harkitsevalle

Mitä Anna haluaisi sanoa henkilölle, joka harkitsee Rudusta työpaikkana? "Ruduksella on mukavaa porukkaa ja täällä on hyvä olla. Suosittelen lämpimästi."

Anna myöntää, että toki vielä katsoo kaikkea hieman vaaleanpunaisten lasien läpi, sillä on vielä suhteellisen tuore kasvo Ruduksella. Kertaakaan hän ei ole kuitenkaan katunut tänne tuloaan.


Anna Helenelund toimii ympäristöasiantuntijana ympäristötiimissä. Anna tukee ympäristö- ja lupa-asioissa liiketoimintoja Länsi-Suomen ja Uudenmaan alueilla.


Tutustu ruduslaisiin:

Julkaisija: Rudus Pro

Jaa somessa