Lumo banneri

Luonnon monimuotoisuus ja Rudus LUMO -ohjelma

Luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen on ilmastonmuutoksen ohella suuri uhka maapallolle. Rudus haluaa LUMO-toimintatavallaan edesauttaa suomalaisen luonnon monimuotoisuuden säilymistä ja kykyä sopeutua ilmastonmuutokseen. LUMO-ohjelmaa on lähdetty laajentamaan myös hankintaketjujen luontovaikutusten arviointiin. Monimuotoisuutta edistävillä toimenpiteillä pyrimme lisäksi tehostamaan hiilensidontaa ja vaikuttamaan sitä kautta ilmastonmuutoksen hillintään.

Toimenpiteitä luonnon hyväksi

Tavoitteenamme on, että luonto on toimipisteissämme monimuotoisuuden kannalta arvokkaampaa toiminnan päättyessä kuin sen alkaessa. Kaikilla toimipisteillämme tehdään mahdollisuuksien mukaan luonnon monimuotoisuutta ja hiilensidontaa lisääviä toimenpiteitä. 


Lataa esite LUMO-työn tuloksista 10 vuoden aikana:


Asennetta ja käytännön tekoja – jo 10 yli vuotta

Luonnon monimuotoisuuden tukeminen tarkoittaa meillä käytännön tekoja ja sitoutunutta asennetta koko henkilöstöltä. Käynnistimme vuonna 2012 Rudus LUMO -ohjelman, jonka kehittämistä ja tavoitteiden määrittelyä olemme tehneet yhteistyössä luontoasiantuntijoiden kanssa. Olemme käyttäneet ohjelman toteuttamisessa myös työturvallisuustyöstä saamiamme oppeja.

Laiduntamisen ja metsäpalojen vähenemisen myötä laajat avoimet alueet ovat kokonaan katoamassa Suomen luonnosta. Ruduksen kiviainesten ottoalueet tarjoavat erinomaisen mahdollisuuden uhanalaisen avomaaluonnon monimuotoisuuden kehittymiselle ja säilymiselle. Samalla kun kiviaineshuolto toteuttaa välttämätöntä yhteiskunnallista tehtäväänsä, se voi toimia suomalaisen luonnon monimuotoisuuden turvaamisen edelläkävijänä.

Lisäksi olemme sitoutuneet käymään koko arvoketjumme läpi luontovaikutusten tunnistamiseksi ja arvioimiseksi. Pidemmän aikavälin tavoitteenamme on asettaa toiminnallemme kansainvälisen Science Based Targets for Nature -kehikon mukaiset tiedeperusteiset luontotavoitteet. 

Pitkäkestoinen ja suunnitelmallinen työ on tuottanut tulosta ja olemmekin saavuttaneet tavoitteen jo useilla jälkihoidetuilla maa-ainesten ottoalueillamme. Rudus on myös palkittu kahdesti eurooppalaisen kiviainesjärjestön, UEPG:n, kestävän kehityksen palkinnoilla liittyen LUMO-ohjelman mukaisiin onnistuneisiin toimenpiteisiin.

Sitoutunutta yhteistyötä

LUMO-ohjelman menestyksen on mahdollistanut Ruduksen johdon vahva sitoutuminen asetettuihin tavoitteisiin ja toimintatapoihin. Tärkeä osa onnistunutta Rudus LUMO -ohjelmaa on ollut myös laajan asiantuntija- ja sidosryhmäverkoston luominen sekä yhteistyöhankkeet ja erilaiset kokeilut seurantoineen.  

Meillä on tuhansia hehtaareja maita käytössämme, joista osa on avoimia kiviainesten ottoalueita, osalla on tehdasrakennuksia. Toteutamme tuotannon ohessa näillä alueilla LUMO-toimenpiteitä sekä jälkihoitoa luonnon monimuotoisuuden huomioivilla tavoilla.  

Lähes kymmenen vuotta hyvällä menestyksellä toteutettuna LUMO-ohjelmasta on tullut käytännön toimintatapa Rudukselle. Tänä päivänä meillä on kymmeniä maa-ainesten ottoalueita, joilla teemme merkittäviä Rudus LUMO -ohjelman mukaisia toimenpiteitä. Henkilöstö on sitoutunut ohjelmaan ja sen merkitykseen luonnon monimuotoisuuden lisäämiseksi.  

Haluamme olla hyvä naapuri

Naapuriyhteistyön lisääminen on ollut yksi ympäristötavoitteistamme jo usean vuoden ajan. Haluamme olla hyviä naapureita ja lisätä avoimuuttamme kehittämällä tiedotusta toimintaamme liittyen.
Olemme avanneet omat Naapurisivut (www.rudus.fi/naapurit), jotka on tarkoitettu kiviaineksen ottoalueiden lähinaapureille sekä kuntien viranomaisille. Naapurisivut tiedottavat seuraavista soramonttujen ajankohtaisista asioista:

  • tuotannon tai muun toiminnan muutoksista millä voi olla vaikutusta naapureihin
  • toimipisteen tiedot, tuotannon kesto ja vaiheet sekä mittauksista
  • mahdollisesti järjestettävistä keskusteluilloista ja/tai toiminnan esittelykierroksista.

Naapurisivuilta voi myös tilata osalla louhosalueistamme käytössä olevan tekstiviestipalvelun tulevista räjäytyksistä.