Kiveyksellä tyylikäs ja helppo piha

Rudus referenssi vantaan asuntomessukohteen piha

Kolmannes kiveystä, nurmea ja istutuksia. Näin syntyi Aunion perheen selkeä piha asuntomessuille. Aunion perhe oli etsinyt tonttia Vantaan Kivistöstä jo aikaisemmin, mutta sopivaa ei ollut ”osunut haaviin”.

– Asuntomessualueelle päädyimme tehtyämme sopimuksen Deko-Talo Oy:n kanssa, rakennuttajaperheen Jani Aunio sanoo.

Uusi koti on osoitteessa Rubiinikehä 29. Tontti on kooltaan 690 neliötä. Perheellä oli selvät toiveet tulevasta pihastaan: tyylikäs, selkeä, helppohoitoinen ja järkevä.

Tyylikästä ja perinteistä Kartanokiveä

Aunioiden pihasuunnitelman teki puutarhuri Arja Nordström Puutarha-apu Aamukaste Ky:stä Aunioiden toiveiden perusteella.

– Pihan helppohoitoisuus ja tyylikkyys olivat meille tärkeitä, Jani Aunio sanoo. Pihakiveksi valittiin Ruduksen Kartanokivi.

– Kartanokivi on aika tavallinen valinta, mutta meidän silmäämme se miellyttää.

Kiveykseen sekä osittain nurmikon rajaamiseen käytettiin 600x140x60 -kokoista reunakiveä ja pihalle tehtiin polku 398x398x50 -kokoisista betonilaatoista. Pihalla on myös kaksi Aitakivistä rakennettua istutuslaatikkoa.

– Pihan materiaalien valinnat olivat suhteellisen helppoja. Niiden tuli olla väriltään mustia, koska talon värimaailma on aika pitkälti mustavalkoinen, Jani Aunio sanoo.

Helposti hoidettava

Aunioiden pihassa on noin kolmannes kiveystä, kolmannes nurmikkoa ja kolmannes erilaisia istutuksia.

– Iso osa pihasta sai kiveyksen, koska pihan helppohoitoisuus on tärkeää, Jani Aunio sanoo.

– Kesällä piha on helppo pitää siistinä. Talon sisälle ei kulkeudu hiekkaa ja kiveys helpottaa myös talven lumitöitä. Pihalla on runsaasti tilaa sekä omille että vieraiden kulkupeleille.

Ensin talo, sitten piha

Aunioiden talo oli muista messukohteista harvinainen poikkeus sikäli, että talo oli sisustamista myöten valmis ennen piharakentamisen aloittamista. Näin kiveykset ja muut pihan pintamateriaalit säilyivät siisteinä, kun niiden päältä ei enää viety taloon huonekaluja ja muita tarvikkeita.

– Kivetyksen rakentaminen ajoitettiin tarkoituksella rakennusprojektin viimeiseksi työvaiheeksi. Pystyimme olemaan varmoja siitä, että saamme tehdä pohjatyöt rauhassa ja kerralla kuntoon, Jani Aunio sanoo.

 

LUE LISÄÄ PIHAKIVISTÄ JA PYYDÄ TARJOUS