Käsintehtyjä laattoja vanhan Tapiolan henkeen

Rudus referenssi tapiolan keskustaan käsintehtyjä laattoja

Rudus on toimittanut Tapiolan keskustaan isoa laattaa Tapiolan alkuperäisen ilmeen mukaisesti.

Tapiolan keskustaa uudistetaan kunnioittaen alkuperäistä henkeä ja säilyttämällä arkkitehti Aarne Ervin suunnittelema, rakennustaiteellisesti arvokas miljöö.

Kävelykadulle tarvittiin uusia pesubetonilaattoja, jotka sopisivat yhteen vanhojen, kookkaiden laattojen kanssa. Maisema-arkkitehti Ria Ruokonen suunnitteli Ruduksen toimeksiannosta laatan, joka antaa toivotun yleisvaikutelman. Laatta on museoviraston hyväksymä.

Rudus toimitti Tapiolaan noin 4 000 neliötä laattaa, josta suurin osa oli kokoa 700x700x100 milliä eli samankokoisia alkuperäisten, käsin tehtyjen laattojen kanssa. Suomessa ei ole automaattikoneita, joilla näin isoja laattoja voidaan valmistaa. Uudet laatat tehtiin käsin – aivan kuten ennenkin.

Rudus on toimittanut Tapiolaan suurempia laattoja raudoitettuna, pienen erän 350x350x80 -laattoja ilman raudoitusta, porrasaskelmia ja niiden yhteyteen tulevia huomiolaattoja. Laatoissa on pieni pesusyvyys, minkä johdosta olosuhteiden ja materiaalien muutokset vaikuttavat herkästi lopputulokseen. Valmistuksessa oli siis kiinnitettävä erityistä huomiota pesubetonipinnan tasalaatuisuuteen. Kiviaineksena käytettiin keskisuomalaista luonnonkiveä. Se antoi laatalle karhean pinnan, mutta kiviaines tuli hyvin vähän näkyviin. Porrasaskelmat on valmistettu samantapaisella tekniikalla ja samoista raaka-aineista kuin laatat, joten ne ovat ulkonäöltään mahdollisimman samanlaisia.