Uusiola banneri 1920x450 rudus v3

Uusiola on kiertotalouden keskipiste

– Rudus kierrättää Uusiolassa, maamme kunnianhimoisimpien kiertotalousyritysten keskittymässä

Yhdessä vahvempia tekemään ilmastoviisaita ratkaisuja

TUTUSTU LISÄÄ: Uusiola.fi

Uusiola on Vantaalla sijaitseva ja kehittyvä kiertotalouden keskipiste, jossa toimivat maamme kunnianhimoisimmat kiertotalouden yritykset: Vantaan Energia, Remeo ja Rudus.

Kolmikon yhteisenä tavoitteena on hidastaa ilmastonmuutoksen etenemistä, kunnioittaa luonnonvaroja ja ylläpitää luonnon monimuotoisuutta.

Uusiolassa asuva kunnianhimo on totta jo nyt, sillä käytössä on kansainvälisestikin ihailtua, huipputason kiertotalousosaamista ja teknologiaa.

Kolme perustajajäsentä, yksi yhteinen suunta

Uusiolassa toimii kolme kiertotalouden edelläkävijää: Vantaan Energia, Remeo ja Rudus.

Alueena Uusiola on enemmän kuin osiensa summa. Tämän kolmikon kunnianhimolla, yhteisillä tavoitteilla ja yhteistyöllä aluetta kehitetään jatkuvasti eteenpäin.

”Maailma tarvitsee suunnannäyttäjiä ja nopeita toimia ilmastonmuutoksen hidastamiseksi. Vahvalla kiertotalousosaamisellamme ja huipputeknologialla se onnistuu. Yhdessä olemme vahvempia.”
– Vantaan Energia, Remeo ja Rudus


Rudus – Jatkokäyttää kivipohjaiset tuotteet 100 %

Uusiolassa sijaitseva Kierrätyksen toimipiste vastaanottaa, varastoi ja jatkokäsittelee käytöstä poistettuja kivipohjaisia rakennusmateriaaleja: betoniteollisuudesta ja rakennustyömailta syntyvää purku- ja ylijäämäbetonia ja maa-ainesta sekä kallion louhinnasta ylijäänyttä louhetta. Kaikki vastaanotetut kierrätysmateriaalit jatkokäytetään 100-prosenttisesti.

Materiaali hyödynnetään muun muassa raaka-aineena tuotteiden valmistuksessa, maantäytöissä tai siitä tehdään uusiotuotteita.

Kierrätystuotteilla voidaan korvata neitseellisiä luonnonmateriaaleja ja vähentää materiaalimenekkiä. Tuotteiden hiilikädenjälkeä kasvattamassa ovat kotimaisuus, betonin osalta hiilinielut sekä logistisesti järkevät kuljetusmahdollisuudet.

Uusiolasta lähtee eteenpäin jo nyt hiilinegatiivisia kierrätystuotteita: betonimurskeella ja kierrätyslouheella on todennettu hiilikädenjälki. Näillä osaltaan autetaan asiakkaita pääsemään omiin ilmastotavoitteisiinsa. Kaikki tämä tarkoittaa, että Uusiolasta hyötyvät ympäristön lisäksi myös rakennuttajat, yritykset ja asukkaat, jotka pääsevät kulkemaan ympäristökestävästi rakennetuilla teillä, pihoilla ja puistoissa.

Uusiola rudus kierrätys kivikorit
Uusiola kierrätys 2

Vantaan Energia – Kiertotalouden ja energia-alan edelläkävijä

Vantaan Energia antaa Uusiolassa kotitalouksien kierrätykseen kelpaamattomalle sekajätteelle uuden elämän sähkönä ja lämpönä. Kesällä 2022 toiminta laajenee teollisuuden ja kaupan alan kierrätykseen kelpaamattomien jätteiden energiahyötykäyttöön, kun jätevoimalan laajennus valmistuu alueelle.

Jätevoimalan laajennus hyödyntää energiantuotannon raaka-aineena kotimaista, kierrätykseen kelpaamatonta kaupan ja teollisuuden energiajätettä, mikä vähentää fossiilisten polttoaineiden tuontitarvetta Suomeen. Jätevoimalan laajennus mahdollistaa kivihiilestä luopumisen energiantuotannossa. Päästöt vähenevät, kun kivihiili korvataan kestävämmillä energianlähteillä.

Vantaan Energian tavoitteena on luopua fossiilisista polttoaineista energiantuotannossa vuoteen 2026 mennessä ja edetä kohti hiilinegatiivisuutta vuoteen 2030 mennessä.

Fossiilisista polttoaineista luopumisella on ympäristövaikutusten lisäksi vaikutus myös lämmön hintavakauteen; jätteiden energiahyötykäyttö, monipuolinen uusiutuvien energialähteiden hyödyntäminen sekä irtaantuminen fossiilisten polttoaineiden ja päästöoikeuksien hintojen muutoksista mahdollistavat Vantaan Energian asiakkaille vakaan lämmön hinnan myös tulevaisuudessa.

Uusiolasta hyötyvät siis ympäristön lisäksi suoraan vantaalaiset asiakkaat.

Uusiola vantaan energia

Remeo – Jatkojalostaa jätteen uusiomateriaaliksi ja palauttaa eteenpäin

Remeon Uusiolassa sijaitsevassa materiaalin käsittelylaitoksessa käsitellään rakennusjätettä sekä kaupan ja teollisuuden tuottamaa energiajaetta, joita ei aiemmin ole tässä mittakaavassa pystytty Suomessa jatkojalostamaan.

Uusiolassa tuotettavien materiaalien laatu sopii teollisuuden tarpeisiin. Ennen Suomen rajojen ulkopuolelle kuljetetut materiaalit saadaan nyt siis kotimaan sisällä takaisin kiertoon ja materiaalihyötykäyttöön.

Se tarkoittaa, että jätteiden jatkojalostamisella uusiomateriaaliksi voidaan nostaa kierrätysastetta ja tehdä konkreettisia tekoja ilmastokriisin eteen.

Remeo onkin tunnettu siitä, että yritys hallitsee jätehuollon koko arvoketjun aina logistiikasta jalostukseen ja että sen toiminta on hiilinegatiivista.

Uusiolasta hyötyvät siis ympäristön lisäksi myös yritykset.

Uusiola Remeo vantaan kierrätyslaitos

Huipputeknologiaa ja tulevaisuuden työpaikkoja

Nykyään tiedetään, että se mikä ennen oli roskaa, on tänä päivänä raaka-ainetta ja valuuttaa. Kiertotalous on mielenkiintoinen ja kasvava ala ja se houkuttelee voimakkaasti yrityksiä, jotka näkevät kiertotalouden taloudellisen merkityksen. Uusiolaan on investoitu tähän mennessä enemmän kuin mihinkään muuhun kiertotalousalueeseen Suomessa. Lähivuosille Uusiolaan onkin jo tehty lisää investointipäätöksiä.
Tässä kyydissä on hyvä olla mukana monestakin eri syystä.

Investoinnit tarkoittavat lisää työpaikkoja ja sitä mukaa myös alueen kehittymistä. Ja kun Uusiola kehittyy, se tarkoittaa, että ympäristö voi paremmin. Kaikki voittavat.

Yksi Uusiolan tärkeimmistä tehtävistä on auttaa yhteistyökumppaneita saavuttamaan omat ilmastotavoitteensa.

Yhdessä olemme vahvempia ja maailma muuttuu nopeammin kohti parempaa.

Uusiola, kiertotalouden keskipiste.

 

Uusiola sijaitsee Kehä III:n vieressä – Porvoon moottoritien risteämässä Vantaan Långmossenin alueella (Pitkäsuontie).

Uusiola logo vaaka muok

Kiertotalouden ratkaisuilla vähennämme jätettä 
– Ruduksella yli 20 vuoden kokemus rakennusmateriaalien kierrätyksestä

Ruduksen kiertotalouden ratkaisuihin kuuluvat betoni- ja tiilijätteen, puhtaan maa-aineksen, lentotuhkan ja ylijäämälouheen vastaanotto sekä niiden kierrätys. Kierrätysbetonia hyödynnetään tuotteiden valmistuksessa ja kiviainestuotannon sivuvirroista jalostetaan tuotteita maan- ja viherrakentamisen tarpeisiin.

Kierrätyslouhe hyötykäyttöön

Rudus kierrättää kallion louhinnasta ylijäänyttä louhemursketta hyötykäyttöön.