Kari Lohvalle korkea-arvoinen mitali ansioistaan työturvallisuuden edistämiseksi

”Hieno kruunu työuralle”

Kari Lohvalle on myönnetty työympäristötyön kultainen erityisansiomitali. Lohva on tehnyt erittäin merkityksellisen työuran rakennusalan työturvallisuuden edistämiseksi. Hän on toiminut 13 vuotta Ruduksen työturvallisuuspäällikkönä ja samaan aikaan lukuisissa alan luottamustoimissa.

Kultainen erityisansiomitali ojennettiin Kari Lohvalle Helsingissä 2.12.2021. Mitalin oli myöntänyt työsuojelusta ja sen valvonnasta vastaava ministeri Hanna Sarkkinen Tapaturmavakuutuskeskuksen yhteydessä olevan työympäristömitalitoimikunnan esityksestä.
– Arvostan saamaani mitalia suuresti. Se on erittäin hieno kruunu työuralleni, Rudukselta keväällä 2021 eläkkeelle jäänyt Lohva toteaa.

Työympäristötyön kultainen erityisansiomitali kari lohva ja hanna sarkkinen

Kuva: Ministeri Hanna Sarkkinen ojensi Kari Lohvalle työympäristötyön kultainen erityisansiomitali. Hanna Sarkkinen vastaa sosiaali- ja terveysministeriössä työsuojelusta ja sen valvonnasta.


Lohva aloitti Ruduksella työturvallisuustiimin jäsenenä vuonna 2008.
– Rakennusalan työturvallisuus oli tuolloin Suomessa hyvinkin huonossa jamassa. Rakennusala on edelleen yksi tapaturma-alttiimmista aloista. Yhtenä syynä on se, että rakennustyömaalla jokainen päivä on hyvinkin erilainen, työympäristö muuttuu koko ajan. Vaaran paikkoja on paljon, joten riskit tulee tunnistaa ja hallita, Lohva toteaa.

Vaaran paikkoja on paljon, joten riskit tulee tunnistaa ja hallita.

Työympäristötyön kultainen erityisansiomitali kari lohva

Kuva: Kari Lohvan työtä rakennusalan työturvallisuuden edistämiseksi pidetään poikkeuksellisen esimerkillisenä ja pyyteettömänä. Ennen eläköitymistään keväällä 2021 Lohva toimi 13 vuotta Ruduksen työturvallisuuspäällikkönä ja samaan aikaan lukuisissa luottamustehtävissä.


Rudus on ollut rakennusalan edelläkävijä työturvallisuuden edistämisessä.
– Kun aloitimme suunnitelmallisen työturvallisuustyön, oli ensin tartuttava kahteen isoon asiaan. Turvallisen työympäristön luominen vaati isoja rahallisia investointeja koneisiin ja laitteisiin. Toiseksi piti päästä vaikuttamaan ihmisten asenteisiin, jotta kaikki osaisivat ajatella ja toimia turvallisuuden vaatimalla tavalla. Investoinnit on tehty, mutta asenteiden muuttamisessa työ on edelleen kesken, Lohva toteaa.

Porkkanaa kaikille

Kari Lohva korostaa, että työturvallisuus kuuluu kaikille ja sen onnistunut edistäminen tuo porkkanaa kaikille.
– Yrityksen tehtävänä on tarjota resurssit, lähiesimiehet valvovat työn turvallista tekemistä ja jokainen työntekijä vastaa omasta osuudestaan. Työturvallisuuden edistämisessä on yritykselle myös taloudellista arvoa – jokainen työtapaturma maksaa, monet hyvin paljonkin.

Rakennusalalla tehdään nykyisin yhteistyötä turvallisuuden edistämiseksi laajalla rintamalla ja tehty työ tuottaa myös tulosta.
– Tapaturmavakuutuskeskuksen kanssa tehdyn selvityksen mukaan Rakennusteollisuus RT:n jäsenyrityksissä on tapaturmataajuus puolittunut viimeisen kymmenen vuoden aikana ja liiton ulkopuolissa rakennusalan yrityksissäkin ne ovat vähentyneet neljänneksellä, Lohva toteaa.

Työympäristötyön kultainen erityisansiomitali kari lohva turvapuisto opiskelijaryhmä

Kuva: Rudus Turvapuistot ovat olleet yksi merkittävä osa Kari Lohvan työuraa. – Erityisen iloinen olen siitä, että alan oppilaitokset ovat löytäneet tiensä niihin, Lohva toteaa.


Lohva on Ruduksella työskennellessään ollut myös hyvin aktiivisesti mukana Rakennusteollisuuden Turvallisuusryhmässä, Infra ry:n turvallisuusvaliokunnassa (aiempi nimi Infra ry:n turvallisuusryhmä) ja Rakennustuoteteollisuuden turvallisuusryhmässä, jossa toimi puheenjohtajana kahdeksan vuotta. Lisäksi Lohva on ollut Työturvallisuuskeskuksen Rakennusalojen työalatoimikunnassa kahdeksan vuotta.
– Nuo ovat olleet työtehtävän mukana tulleita luottamustoimia. Olen otettu, että olen kelvannut, Lohva toteaa vaatimattomasti. – Toisaalta Rudus on ollut mallioppilas työturvallisuuden kehittämisessä. Minua on varmaan pyydetty mukaan kertomaan, mitä olemme Ruduksella tehneet, hän lisää.

Oikean asenteen merkitystä tulee painottaa jatkuvasti.

Kerrottavaa on riittänyt. Yhtenä isona, konkreettisena tekona on ollut Rudus Turvapuiston perustaminen ja toimintamallin kehittäminen yhteistyössä alan muiden yritysten kanssa.
– Rudus Turvapuistoilla on nykyisin hyvin suuri merkitys työturvallisuuden kehittämisessä ja varsinkin vahinkojen ehkäisemisessä. Erityisen iloinen olen siitä, että alan oppilaitokset ovat löytäneet tiensä sinne.

Hyvin esimerkillistä työtä

Kari Lohvan saamaa työympäristötyön kultaisen erityisansiomitalin perusteluiden mukaan Lohvan toiminta rakennusalan työturvallisuuden sekä työympäristön kehittäjänä on nähty alalla poikkeuksellisen esimerkillisenä ja pyyteettömänä työnä. Eläköidyttyäänkin Lohva antaa osaamistaan ja tietotaitoaan toisten käytettäväksi mahdollisuuksiensa mukaan.

Työympäristötyön kultainen erityisansiomitali kari lohva turvapuisto

Kuva: – Työturvallisuuden vaatimat investoinnit ovat pääasiassa tehdyt, mutta asenteiden muuttamisessa työ jatkuu edelleen, Kari Lohva sanoo.


Mitalia ovatkin Lohvalle esittäneet kaikki Työturvallisuuskeskuksen rakennusalojen työalatoimikunnassa toimivat järjestöt yhdessä työalatoimikunnan kanssa: Ammattiliitto Pro, INFRA, Koneyrittäjät, LVI-Tekniset Urakoitsijat, LVI-TU, Rakennusteollisuus RT, Rakennusliitto, Talonrakennusteollisuus, TEK ja YTN.

Työ rakennusalan turvallisuuden edistämiseksi ei lopu koskaan.

– Työ rakennusalan turvallisuuden edistämiseksi ei lopu koskaan. Oikean asenteen merkitystä tulee painottaa jatkuvasti. Kaikkien tulee ymmärtää työturvallisuuden merkitys – myös rakennusurakoiden pitkien ketjutusten jokaisessa lenkissä ja jokaisen työntekijän riippumatta hänen kotimaastaan.


Sydämelliset onnittelut Kari, toivotetaan Rudukselta.


Lue lisää Valtioneuvoston verkkosivuilta:


Opitaan työturvallisuudesta:


Teksti: Leena-Kaisa Simola
Kuvat: Sanna Sinkkilä ja Ruduksen arkisto


RudusPro

020 447 711 / vaihde
Rakennusmateriaalit