Lisätietoa ASROCKS-hankkeen omilta verkkosivuilta:
Rudus kehittää toimintatapoja jatkuvasti ympäristöä paremmin huomioon ottavaksi. Osallistumme aktiivisesti kaikkien toimialojemme kehittämiseen ja käytäntöjen parantamiseen.
Kiviainestoimialalla osallistumme ASROCKS- hankkeeseen. Hankkeen kesto on kaikkiaan 3 vuotta ja sen tarkoituksena on kartoittaa arseenin aiheuttamaa riskiä Tampereen ja Hämeenlinnan seudulla sekä laatia ehdotuksia ympäristölupaprosessien tueksi erityisesti kiviainestuotannon näkökulmasta. Hankkeessa ovat mukana Geologian tutkimuskeskus (GTK), Tampereen teknillinen yliopisto (TTY) ja Suomen ympäristökeskus (SYKE). ASROCKS-hanke kuuluu EU:n Life+ Ympäristöpolitiikka ja -hallinto -ohjelmaan. Lisätietoa oheisen linkin kautta.
Betonin valmistuksessa pyrimme hiilidioksidipäästöjen sekä energian- ja vedenkulutuksen vähentämiseen. Erityisen hyvin nämä asiat on huomioitu Ruduksen Vihreä betoni -tuotteissa.
Rudus Kiviaines noudattaa toiminnassaan kestävän kehityksen periaatteita. Kestävän kehityksen kannalta parhaita kiviainesten ottopaikkoja ovat sellaiset alueet, joilla on mahdollista toimia pitkäaikaisesti. Siten teollinen tuotanto pystytään toteuttamaan tehokkaasti sekä minimoimaan ympäristövaikutukset parhaalla mahdollisella tavalla.
Kiviainesten ottoalueiksi valitaan ensisijaisesti sellaisia harju- ja kallioalueita, joiden jälkikäyttö on maankäytön kannalta järkevää ja hyödyllistä. Kiviainestenotto on alueen väliaikainen vaihe ja parhaimmillaan sillä luodaan edellytykset ennalta suunnitellulle rakentamistarkoitukselle. Ottoalue voidaan myös palauttaa maa- ja metsätalouskäyttöön muotoilemalla alue turvalliseksi ja istuttamalla kasvillisuutta oton päätyttyä.
Kiviaineshuolto ja vesihuolto on sovitettava yhteen toimintaa suunniteltaessa. Pohjavesialueilla jälkihoito turvaa pohjaveden suojelun ja mahdollistaa alueen jatkokäytön esimerkiksi virkistysalueena. Rudus Kiviaines pyrkii edistämään luonnon monimuotoisuutta jälkihoidon toteutuksissa. Rudus Kiviaines on jälkihoitanut maa-ainesten ottoalueitaan suunnitelmallisesti jo ennen vuotta 1982, jolloin maa-ainesten ottoalueiden jälkihoito tuli lainsäädännön kautta pakolliseksi.
Kiviainestuotteet valmistetaan louhimalla, murskaamalla ja seulomalla raaka-aineista haluttuja kiviaineslajikkeita. Rudus Murskaus korostaa työturvallisuutta ja ympäristönsuojelua kaikessa toiminnassaan. Murskausalan tutkimus- ja kehitystyö ja henkilöstön koulutus ovat jatkuvaa toimintaa. Murskauksen suurimpia ympäristövaikutuksia ovat pöly, melu ja tärinävaikutukset, joiden hallintaan kiinnitetään aina erityistä huomiota.
Kiviainestuotannon raaka-aineita ovat kalliosta irrotettava louhe ja luonnon sora. Kiviainestuotantoon soveltuvien soravarojen vähentyessä entistä suurempi osa kiviainestuotteista tehdään kalliosta. Rudus Murskaus pyrkii hyödyntämään myös kierrätyskiviaineksen tehokkaasti.
Rudus Oy on merkittävä kierrätyskiviainesten materiaalitoimittaja. Se jalostaa ja kierrättää louhetta, lentotuhkaa, betonia ja tiiliä monenlaiseen hyötykäyttöön. Kierrätyskiviainesta otetaan vastaan mm. rakennus- ja louhintatyömailta, purkutyömailta sekä voimalaitoksilta.
Yhtiö on kehittänyt ja tuonut markkinoille uusia, korkealaatuisia ja edullisia tuotteita ja ratkaisuja. Ruduksen laadunhallintajärjestelmän mukaan toteutettu kierrätysprosessi takaa, että uusiotuotteiden tekniset ja ympäristökelpoisuuteen liittyvät ominaisuudet on varmistettu.
Rudus valmisbetonin ja betonituotteiden raaka-aineita ovat sementti, runkoaine, vesi, seos- ja lisäaineet. Suurin osa betonista on runkoainetta eli kiviainesta ja soraa. Sementtiä voidaan osittain korvata teollisuuden sivutuotteilla kuten kivihiilivoimalaitoksen lentotuhkalla, myös raakaraudan sivutuotteena syntyvää masuunikuonaa voidaan käyttää.
Pölypäästöjä nykyaikaisella tehtaalla on vähän ja melua aiheutuu vain satunnaisesti. Tehtaiden melu- ja pölypäästöt aiheutuvat pääasiassa liikenteestä.