Ruduksen tytäryhtiö Rudus Betonituote Oy menestyi Länsimetron tunnelielementtien suunnittelu- ja toimituskilpailussa. Sopimuksen arvo on noin 7 miljoonaa euroa.
Elementtitoimitukseen sisältyvät tunnelien poistumistien tukimuurielementit, kaapelikourut ja kaapelikaivot. Ruduksen osuuteen kuuluu kaikkien kaapelikourujen toimitus sekä reunatukimuurielementtien ja kaapelikaivojen toimitus Tapiolan ja Matinkylän väliselle osuudelle. Elementit valmistetaan pääosin Rudus Betonituote Oy:n Nurmijärven tehtaalla.
- Tuotteiden valmistus aloitetaan loppukesällä 2011 ja kokonaisuudessaan tänään julkistettuun kauppaan sisältyvät elementit on valmistettu vuoden 2014 kevääseen mennessä. Sopimus turvaa työllisyyttä Nurmijärven tehtaalla runsaaksi kahdeksi vuodeksi. Rudus on toimittanut jo aiemmin betonia Länsimetron Ruoholahden työmaalle, kertoo Rudus Betonituotteen toimitusjohtaja Mikael Fjäder.
- Rakentamisen kannalta on tärkeää, että elementtisuunnittelu ja valaminen käynnistetään jo näinkin aikaisessa vaiheessa. Tällä taataan, että toimitukset voidaan käynnistää välittömästi tunnelien varustamisen alkaessa, Länsimetron toimitusjohtaja Matti Kokkinen perustelee.
Elementtirakenteita valmistetaan kaikkiaan lähes 28 kilometrin matkalle kumpaankin rinnakkaiseen metrotunneliin. Toimittajat vastaavat myös elementtien mahdollisesta väliaikaisesta varastoinnista sekä toimittamisesta metrotunneliin.
Länsimetron viimeiset louhinnat valmistuvat vuonna 2013. Louhintojen jälkeen alkavat välittömästi asemien rakennusurakat, joista ensimmäiset asemaurakat käynnistyvät jo vuoden 2012 puolella. Ensimmäiset tunnelielementtitoimitukset alkavat samanaikaisesti asemaurakoiden kanssa vuoden 2012 lopulla. Tämän jälkeen on vuorossa rataurakka ja automaattimetron asennus ja testaus. Länsimetro valmistuu vuoden 2015 lopulla.
Taustaa:Ruduksen liiketoiminnot ovat valmisbetoni, betonituotteet, kiviainekset, murskausurakointi ja kierrätys. Yhtiö toimii Suomessa, Baltiassa ja Venäjällä. Rudus-konsernin liikevaihto oli vuonna 2009 269,6 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä oli keskimäärin 964. Vuodesta 1999 lähtien Rudus on kuulunut irlantilaiseen CRH -konserniin. CRH toimii 35 maassa ja sen palveluksessa on noin 75 000 henkilöä. Konsernin liikevaihto vuonna 2009 oli 17,4 miljardia euroa. CRH on listattu Dublinin, Lontoon ja New Yorkin (NYSE) pörsseissä.
Elementtitoimituksen sisältämien kaapelikourujen yhteenlaskettu pituus on noin 80 kilometriä. Tukimuurielementtejä toimitetaan noin 1 750 kpl. Niiden yhteenlaskettu pituus on lähes seitsemän kilometriä. Suuria kaapelikaivoja valmistetaan 90 kappaletta.Lisätietoa:Länsimetron toimitusjohtaja Matti Kokkinen, puh. 050 347 1558, matti.kokkinen@lansimetro.fiRudus Betonituote Oy:n toimitusjohtaja Mikael Fjäder, puh. 040 568 3460, mikael.fjader@rudus.fi